Kiekkoviikko on ollut yksi koko kauden vilkkaimpia, sillä tämän viikon aikana on tapahtunut lukuisia seurasiirtoja ja uusia sopimuksia eri puolille Suomea ja Eurooppaa. Kiekkoviikkoon on mahtunut Jerea, on mahtunut HPK:ta ja Jukka Rautakorpea - ennen kaikkea Teemua. Selänteen Teemua!
Voi siitä tiistaiaamun fiilistä, kun tieto The Finnish Flashin paluusta kiiri myös meikäläisen korviin. Kuvat Teemusta, jääkiekkomaalista, tuuletuksista ja miehen laukauksesta vilisi silmissä kuin vastustajan kovimman taklaajan miinan alle jäämisen jälkeen.
Mutta mitä nyt tapahtuu?
540 NHL-maalin mieheltä ei voi olla odottamatta huimia pistemääriä myös tulevalta paluulta, sillä onhan Selänne yksi kaikkien aikojen kovimmista maalintekijöistä. Mutta ei hätää, kyllä Teemu ne maalit vieläkin saa aikaiseksi. Puolen vuoden poissaolosta ei pitäisi juurikaan tulla vaikutuksia Teukka Salaman peliin.
Siitäkin huolimatta, että hän ei ole pelannut kahdeksaan kuukauteen. Tai ehkä juuri siksi. Asiaa voi nimittäin lähestyä muustakin lähtökohdasta kuin siitä, että Selänne on jäänyt muista pelaajista puoli kautta jälkeen. Kannattaa muistaa, että hän ei ole pelannut viimeisen Stanley Cup -finaalin jälkeen sekuntiakaan oikeassa pelissä, ja jo sen ansiosta Selänne tulee olemaan paluun jälkeen entistäkin kovemmassa tikissä.
Hän on saanut huilata ja parannella vaivojaan - joita oli varmasti keväälläkin, vaikka julkisuuteen niitä ei tuotukaan - sillä aikaa, kun muut ovat uhranneet itsensä pelille. Siten tilanne onkin hyvin samanlainen kuin työsulun aikana, sillä silloinkin Selänne sai huilata perusteellisesti ilman paineita huomisesta tai ylihuomisesta pelistä.
Tosin vielä Teemun pelistä ei liikaa toiveita kannata elätellä, sillä puolen vuoden pelitauko tulee vaikuttamaan ennen kaikkea kolmeen, neljään ensimmäiseen otteluun. Vähän samoin kuin kauden alkaessa, eiväthän ne syyskuun ja lokakuun vaihteen jääkiekko-ottelut ole mitään kovin näyttävää kiekkoa, mutta muutaman pelin kuluttua peli muuttuu ja paranee. Niin käy myös Selänteelle, joten kannattaa seurata Teemun peliä maaliskuussa tai myöhemmin keväällä.
Selänteen panos tullaan näkemään ennen kaikkea juuri keväällä, pudotuspeleissä. Silloin The numero kahdeksan tulee olemaan kovimmasssa kunnossaan pelillisesti. Varmasti myös Ducks tietää tämän, juuri siksihän Teemulle paikkaa joukkueessa aivan siirtorajalle asti pidettiin.
Ja tuskin kovin moni Ducksista tai kiekkofaneista on unohtanut sen, millaista peliä Selänne pelasi edellisen, työsulun aikaisen, kiekkotauon jälkeen?
torstai 31. tammikuuta 2008
sunnuntai 27. tammikuuta 2008
(Ei) Kaikkien aikojen katastrofi(ko?)
NHL:n työsulku tappaa jääkiekkomielenkiinnon lopullisesti. Seurojen talous on surkeassa kunnossa. NHL-tähdet ovat pelkkiä vanhoja kehäraakkeja. Liigan pelin taso on heikko. Maalin kuivumisen katselussakin olisi enemmän katsojia kuin NHL-pelissä. Kuulostaako tutulta?
Näin positiivista kuvaa kiekkomedia tarjoili ennen NHL:n työsulkua lätkän suurkuluttajille. Mutta kuinkas sitten kävikään? Tuli Crosbya, tuli Ovetshkinia, tuli Malkinia, tuli Kanea ja tuli Toewsia. Pelin taso nousi uusien tähtien myötä, ja kaikki liigaa seuraavat olivat yksimielisiä siitä, että kiekkoliigan työsulku oli miltein enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia itse pelille.
Lähes kolme kautta työsulkua myöhemmin NHL:n silloinen tilanne muistuttaa hyvin paljon kotimaisen SM-liigan nykyistä aikaa. Kun NHL:ssä alettiin puhua työsulusta, vanhat tähdet, kuten Steve Yzerman ja Mark Messier, olivat lopettelemassa kiekkoaskareitaan. Tämän kauden SM-liigasta tällaiset pojat on helppo löytää Tampereelta Janne Ojasesta ja Raimo Helmisestä.
Eivät yhtäläisyydet tähän jää, sillä esimerkiksi pelin tasoa on Suomessa arvosteltu kovasti, SM-liiga on auttamattomasti vasta neljäntenä liigojen vertailussa Sveitsiin, Venäjään tai Ruotsiin ja lisäksi yleisömäärät ovat tippuneet 2001 vuodesta lähtien melkein joka vuosi. Kaikki on siis pielessä, ainakin kiekosta kirjoittavien tahojen mukaan.
Mutta eipä hätää, NHL näytti jo, että pieni suvantovaihe saattaa ennustaa myös uutta tulemista, mikä on toivottavasti hyvä sellainen.
SM-liigankin tulevaisuuden mahdollisuudet ovat hyvät. Uusi tv-sopimus tarjoaa liigaseuroille enemmän tuloja, joka tuo mukanaan myös enemmän resursseja - jos rahat käytetään oikein. Myös uusi pelijärjestelmä tuo mukanaan sen, ettei pelaajia tulla kauppaamaan enää kauden loppupuolella, joten ainakin jännityksen pitäisi olla taattu. Lisäksi lupaavat uudet pelaajat parin vuoden sisällä esimerkiksi nuoren Toni Rajalan muodossa tuonevat uutta väriä liigaan.
Kaikki näyttää siis ihan hyvältä, vaikka media on viime aikoina haukkunut ja pyörittänyt SM-liigaa mielin määrin. Mutta ei liigan taso ja tulevaisuus ihan niin heikolta näytä kuin voisi tiedotusvälineiden puheista ymmärtää. Välillä tulee notkahduksia, ja se on ihan ymmärrettävää, mutta niistä pitää ottaa vain opiksi tulevaisuutta varten, mikäli hommaa pyöritetään 110-lasissa.
Näin positiivista kuvaa kiekkomedia tarjoili ennen NHL:n työsulkua lätkän suurkuluttajille. Mutta kuinkas sitten kävikään? Tuli Crosbya, tuli Ovetshkinia, tuli Malkinia, tuli Kanea ja tuli Toewsia. Pelin taso nousi uusien tähtien myötä, ja kaikki liigaa seuraavat olivat yksimielisiä siitä, että kiekkoliigan työsulku oli miltein enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia itse pelille.
Lähes kolme kautta työsulkua myöhemmin NHL:n silloinen tilanne muistuttaa hyvin paljon kotimaisen SM-liigan nykyistä aikaa. Kun NHL:ssä alettiin puhua työsulusta, vanhat tähdet, kuten Steve Yzerman ja Mark Messier, olivat lopettelemassa kiekkoaskareitaan. Tämän kauden SM-liigasta tällaiset pojat on helppo löytää Tampereelta Janne Ojasesta ja Raimo Helmisestä.
Eivät yhtäläisyydet tähän jää, sillä esimerkiksi pelin tasoa on Suomessa arvosteltu kovasti, SM-liiga on auttamattomasti vasta neljäntenä liigojen vertailussa Sveitsiin, Venäjään tai Ruotsiin ja lisäksi yleisömäärät ovat tippuneet 2001 vuodesta lähtien melkein joka vuosi. Kaikki on siis pielessä, ainakin kiekosta kirjoittavien tahojen mukaan.
Mutta eipä hätää, NHL näytti jo, että pieni suvantovaihe saattaa ennustaa myös uutta tulemista, mikä on toivottavasti hyvä sellainen.
SM-liigankin tulevaisuuden mahdollisuudet ovat hyvät. Uusi tv-sopimus tarjoaa liigaseuroille enemmän tuloja, joka tuo mukanaan myös enemmän resursseja - jos rahat käytetään oikein. Myös uusi pelijärjestelmä tuo mukanaan sen, ettei pelaajia tulla kauppaamaan enää kauden loppupuolella, joten ainakin jännityksen pitäisi olla taattu. Lisäksi lupaavat uudet pelaajat parin vuoden sisällä esimerkiksi nuoren Toni Rajalan muodossa tuonevat uutta väriä liigaan.
Kaikki näyttää siis ihan hyvältä, vaikka media on viime aikoina haukkunut ja pyörittänyt SM-liigaa mielin määrin. Mutta ei liigan taso ja tulevaisuus ihan niin heikolta näytä kuin voisi tiedotusvälineiden puheista ymmärtää. Välillä tulee notkahduksia, ja se on ihan ymmärrettävää, mutta niistä pitää ottaa vain opiksi tulevaisuutta varten, mikäli hommaa pyöritetään 110-lasissa.
lauantai 26. tammikuuta 2008
Kaikkien kiekkofanien unelma on...Tämä!
On tammikuun 1. päivä. USA:n Buffalossa on perinteinen talvinen keli: Lunta sataa, ehkä vähän räntääkin ja välillä on myös pakkasta. Ja totta kai, uudenvuodenpäivä kun on, pojat pelaavat pihajääotteluaan - tosin vähän isomman katsomon edessä ja vähän paksumpi lompakko taskussaan kuin Kauhavan Oravan kylän pojat.
Tarkkaavaisimmat lukijat ovatkin jo päässeet jyvälle, mistä puhutaan. Kysehän on tietenkin Winter Classicista, kaikkien aikojen suosituimmasta usalaisesta kiekkotapahtumasta!
Samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa rikottiin jääkiekon katsojaennätyksiä, tilanne Suomessa oli hyvin omituinen ja ennen kaikkea perisuomalainen. Suomalaiset halusivat ulkoilmajääottelun, olihan sellaisesta puhuttu jo vuodesta 2004 asti, joten Harry, Hjalliksenakin tunnettu, Harkimo otti puhelimen taskustaan ja soitti:
- Hjallis terve, oot varmaan kuullut minusta! Voisinko vuokrata 26. päivä tammikuuta Olympiastadionin? Hjallis viisaana ja reippaana, vähän vanhempana poikana kyseli.
Vastaus oli kuin suoraan sketsisarja Kummelista:
- Mitäs älämölöä sieltä puhelimen toisesta päästä kuuluu, ette saa! kuuluu pelästyneen stadionsäätiöläisen vastaus.
Apua, olisihan sitten Hjallis päässyt paukuttelemaan henkseleitään Olympiastadionin VIP-aitiossa hienon saavutuksensa johdosta. Joten tämän puhelun johdosta (vuorosanat lavastettuja) pihajääottelu jäi jälleen kaukaiseksi haaveeksi.
Melkoinen ylläri suomalaisessa kiekkoelämässä!
Reilua pari kuukautta Hjalliksen puhelua myöhemmin nuori, 17-vuotias lukiolaispoika keksii idean NHL:n All Stars -ottelun innoittamana:
- Tehdään Suomeenkin oma All Stars -ottelu!
Hei hei, nyt pientä breikkiä... Suomeen oma All Stars -ottelu, sitähän on jo kokeiltu? WTF? Eihän sellainen toiminut 90-luvulla; ei toimi nytkään!
Ei toiminut, ei. Asiaa täytyykin hieman pureskella. Palataanpa vielä kerran rapakon taakse, ennen kaikkea NHL-kaukaloihin. NHL:n All Stars -ottelulla on todella pitkät perinteet, sillä ensimmäinen All Stars -matsi järjestettiin jo vuonna 1947. Kyllä, siihen Suomessa on vielä pitkä matka!
Toinen mielenkiintoinen pohjoisamerikkalainen jääkiekkotapahtuma löytyy USA:n pikkuveljenäkin ja suomalaisten isoveljenä tunnetuksi tulleesta Kanadasta, jääkiekon kotimaasta, jossa on vietetty vuodesta 2001 lähtien Hockey Day in Canadaa. Joo, ei ehkä vielä sitäkään voi saada Suomeen!
Tättärärääärärää!!!
Sopiiko, että yhdistetään päivät? Samaan aikaan "Hockey Day in Finland" ja SM-liigan All-stars -ottelu. Kuulostaa samalla kertaa hieman utopistiselta, mutta myös todella kiehtovalta, suorastaan makealta.
SM-liigassa on tukku hienoja pelimiehiä, niin ulkomaalaisia kuin kotimaisiakin mailataitureita. Hienojen pelaajien ansiosta kiekkokauden aikana on hienoja pelejä, vaikka jotenkin yleisömäärien perusteella voisi luulla, ettei peleissä ole järkeä, juonta tai tapahtumia. Esimerkiksi ystävämme Wikipedia tietää kertoa, että kaupungista nimeltä Helsinki löytyy 570 000 asukasta, eikä ainakaan Jokerien kotipelejä miksikään varsinaiseksi yleisöryntäykseksi voi kutsua.
Siinä mielessä Suomen oma All Stars -tapahtuma kuulostaa väkisin kehitellyltä idealta, mutta mitä jos lähestytään hieman eri lähtökohdasta tapahtumaa? Tehdäänkin niin, että viedään All Stars -viikonloppu sinne, missä kiekko vielä on kiekkoa: pikkukaupunkien pikkuhalleihin.
Sillä saataisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: samalla sekä täysi kiekkohalli tunnelmineen kaikkieen että tapahtuman arvoinen mediamielenkiinto, joka pikkukaupungissa järjestettävässä kiekkotapahtumassa välittömästi olisi melkoinen.
En usko, että tapahtumasta pikkukaupunkien jääkiekko-organisaatiot varsinaisesti pahastuisivat tapahtumasta. Mikä olisi hienompaa kuin SM-liigapelaajien omat taito- ja luistelukilpailut NHL-isoveljen mallin mukaisesti sekä tietenkin SM-liigan All Stars -ottelu, jossa ulkomaalaiset tähdet kohtaisivat suomalaiset supertähdet?
Pikkukaupungin halli pursuaisi innokkaita kiekkofaneja, media ylistäisi tapahtumaa, pelaajat tykkäisivät omasta hienosta hetkestään parrasvaloissa ja jääkiekko nousisi entistä suuremmaksi lajiksi Suomessa. Samalla jotkut niistä sattumalta pikkukaupungin halliin tulleista katsojista rakastuisivat peliin nimeltä jääkiekko; samalla pikkukaupungin jääkiekkojoukkue saisi sen pienen hetken julkisuudessa, ihan niin kuin Kanadan jääkiekkopäivänä.
Lisäksi tapahtuman tuoton voisi ohjata esimerkiksi järjestävän kiekkoseuran junioriorganisaatiolle, joten idea kuulostaa hienolta. Vai mitä? Ainut mietityttävä asia on SM-liigaan ensi kaudella tuleva 58 ottelun runkosarja, jonka ansiosta tällaiselle tapahtumalle ei löydy aikataulua millään. Ei ennen kuin SM-liigan otteluohjelmasta tehdään hieman inhimillisempi.
Mutta se on sitten taas toinen tarina. Toivottavasti joku lämää Suomen oman All Stars -kiekon liikkeelle, sillä sille on tilausta. Ehkä vähän toisella tavalla kuin 58 ottelun SM-liigan runkosarjalle?
Tarkkaavaisimmat lukijat ovatkin jo päässeet jyvälle, mistä puhutaan. Kysehän on tietenkin Winter Classicista, kaikkien aikojen suosituimmasta usalaisesta kiekkotapahtumasta!
Samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa rikottiin jääkiekon katsojaennätyksiä, tilanne Suomessa oli hyvin omituinen ja ennen kaikkea perisuomalainen. Suomalaiset halusivat ulkoilmajääottelun, olihan sellaisesta puhuttu jo vuodesta 2004 asti, joten Harry, Hjalliksenakin tunnettu, Harkimo otti puhelimen taskustaan ja soitti:
- Hjallis terve, oot varmaan kuullut minusta! Voisinko vuokrata 26. päivä tammikuuta Olympiastadionin? Hjallis viisaana ja reippaana, vähän vanhempana poikana kyseli.
Vastaus oli kuin suoraan sketsisarja Kummelista:
- Mitäs älämölöä sieltä puhelimen toisesta päästä kuuluu, ette saa! kuuluu pelästyneen stadionsäätiöläisen vastaus.
Apua, olisihan sitten Hjallis päässyt paukuttelemaan henkseleitään Olympiastadionin VIP-aitiossa hienon saavutuksensa johdosta. Joten tämän puhelun johdosta (vuorosanat lavastettuja) pihajääottelu jäi jälleen kaukaiseksi haaveeksi.
Melkoinen ylläri suomalaisessa kiekkoelämässä!
Reilua pari kuukautta Hjalliksen puhelua myöhemmin nuori, 17-vuotias lukiolaispoika keksii idean NHL:n All Stars -ottelun innoittamana:
- Tehdään Suomeenkin oma All Stars -ottelu!
Hei hei, nyt pientä breikkiä... Suomeen oma All Stars -ottelu, sitähän on jo kokeiltu? WTF? Eihän sellainen toiminut 90-luvulla; ei toimi nytkään!
Ei toiminut, ei. Asiaa täytyykin hieman pureskella. Palataanpa vielä kerran rapakon taakse, ennen kaikkea NHL-kaukaloihin. NHL:n All Stars -ottelulla on todella pitkät perinteet, sillä ensimmäinen All Stars -matsi järjestettiin jo vuonna 1947. Kyllä, siihen Suomessa on vielä pitkä matka!
Toinen mielenkiintoinen pohjoisamerikkalainen jääkiekkotapahtuma löytyy USA:n pikkuveljenäkin ja suomalaisten isoveljenä tunnetuksi tulleesta Kanadasta, jääkiekon kotimaasta, jossa on vietetty vuodesta 2001 lähtien Hockey Day in Canadaa. Joo, ei ehkä vielä sitäkään voi saada Suomeen!
Tättärärääärärää!!!
Sopiiko, että yhdistetään päivät? Samaan aikaan "Hockey Day in Finland" ja SM-liigan All-stars -ottelu. Kuulostaa samalla kertaa hieman utopistiselta, mutta myös todella kiehtovalta, suorastaan makealta.
SM-liigassa on tukku hienoja pelimiehiä, niin ulkomaalaisia kuin kotimaisiakin mailataitureita. Hienojen pelaajien ansiosta kiekkokauden aikana on hienoja pelejä, vaikka jotenkin yleisömäärien perusteella voisi luulla, ettei peleissä ole järkeä, juonta tai tapahtumia. Esimerkiksi ystävämme Wikipedia tietää kertoa, että kaupungista nimeltä Helsinki löytyy 570 000 asukasta, eikä ainakaan Jokerien kotipelejä miksikään varsinaiseksi yleisöryntäykseksi voi kutsua.
Siinä mielessä Suomen oma All Stars -tapahtuma kuulostaa väkisin kehitellyltä idealta, mutta mitä jos lähestytään hieman eri lähtökohdasta tapahtumaa? Tehdäänkin niin, että viedään All Stars -viikonloppu sinne, missä kiekko vielä on kiekkoa: pikkukaupunkien pikkuhalleihin.
Sillä saataisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: samalla sekä täysi kiekkohalli tunnelmineen kaikkieen että tapahtuman arvoinen mediamielenkiinto, joka pikkukaupungissa järjestettävässä kiekkotapahtumassa välittömästi olisi melkoinen.
En usko, että tapahtumasta pikkukaupunkien jääkiekko-organisaatiot varsinaisesti pahastuisivat tapahtumasta. Mikä olisi hienompaa kuin SM-liigapelaajien omat taito- ja luistelukilpailut NHL-isoveljen mallin mukaisesti sekä tietenkin SM-liigan All Stars -ottelu, jossa ulkomaalaiset tähdet kohtaisivat suomalaiset supertähdet?
Pikkukaupungin halli pursuaisi innokkaita kiekkofaneja, media ylistäisi tapahtumaa, pelaajat tykkäisivät omasta hienosta hetkestään parrasvaloissa ja jääkiekko nousisi entistä suuremmaksi lajiksi Suomessa. Samalla jotkut niistä sattumalta pikkukaupungin halliin tulleista katsojista rakastuisivat peliin nimeltä jääkiekko; samalla pikkukaupungin jääkiekkojoukkue saisi sen pienen hetken julkisuudessa, ihan niin kuin Kanadan jääkiekkopäivänä.
Lisäksi tapahtuman tuoton voisi ohjata esimerkiksi järjestävän kiekkoseuran junioriorganisaatiolle, joten idea kuulostaa hienolta. Vai mitä? Ainut mietityttävä asia on SM-liigaan ensi kaudella tuleva 58 ottelun runkosarja, jonka ansiosta tällaiselle tapahtumalle ei löydy aikataulua millään. Ei ennen kuin SM-liigan otteluohjelmasta tehdään hieman inhimillisempi.
Mutta se on sitten taas toinen tarina. Toivottavasti joku lämää Suomen oman All Stars -kiekon liikkeelle, sillä sille on tilausta. Ehkä vähän toisella tavalla kuin 58 ottelun SM-liigan runkosarjalle?
keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Falsifioidaanko minut vai Petteri?
Olipa kerran Piidör, sihvospetteri, Sipsukan Petsku tai ihan vaan Sihvosen Petteri (rakkaalla lapsella on monta nimeä). Petteri halusi muuttaa Suomen kiekkojournalismia. Pari vuotta myöhemmin Suomessa on yhdenlaista kiekkojournalimia: skandaalijournalismia. Mutta eihän se ollut oppineen Petterin vika, eihän Petteri voi olla lätkäskenen sika.
Niin, onhan kiekkojournalismi muuttunut melkoisesti viimeisten parin vuoden aikana. Nyt lätkäjargon on a) pelikirjapainotteista rakettitiedettä, josta kukaan ei valmentajatutkinnon omaava kiekkointoilija ymmärrä mitään tai b) seiska-journalismia, jossa Jere Karalahden jokainen vessassa - tai käymälässä, kuten Sihvosen Petteri sanoisi maisterismiehenä - käynti tulee varmasti julkisuuteen. Ja ehkä se ei ole sitä oikeaa kiekkojournalismia.
Toisaalta voin olla myös väärässä. Ehkä nyt onkin aiheellista puhua hienoilla vieraskielisillä termeillä kiekosta, ja tottahan toki myös Jerestä: Jere Karalahden uloste tarttuu pöntön tiukkaan keskialueen 1-2-2 trappiin, jossa vessan puolustajat kuitenkin tulevat kuin holokaustinsa kärsineinä apuun tärkeällä momentumilla. Valitettavasti puolustajien momentuaalinen plaseeraus kuitenkin epäonnistuu tässä kohtaa pahasti, joten Jeren uloste tukkii käymälää.
Harmi sinänsä!
Onneksi Petterin ansiosta suomalainen lätkäväki puhuu tärkeimmistä kiekollisista asioistaan ikinä, koska siihen koko ajan on pyritty, ja onhan nyt suomalainen kiekkokansa paljon viisampaa ja intellektuaalisempaa kuin silloin, jolloin Mr. Sihvonen ei vielä viljellyt tarkoin harkittua ja aiheellisesti (ja aiheesta) ajatuksia herättävää erilaista kiekkonäkökulmaa.
Nyt kiekkojournalismi on juurikin sitä, mitä sen pitääkin olla. Onhan kiekkovuoden ykköspuheenaiheen oltava Jere Karalahden kokaiinin myyminen tai Heikki Mälkiän rattijuopumus.
On taas äärettömän hienoa olla suomalainen kiekkofani!
Jos otetaan vielä se - voisiko sanoa - pienimuotoinen sarkasmi pois, niin todellisuudessa kiekkopuheenaiheet eivät ole menossa ihan putkeen - tässä tapauksessa kaukaloon...
Niin, onhan kiekkojournalismi muuttunut melkoisesti viimeisten parin vuoden aikana. Nyt lätkäjargon on a) pelikirjapainotteista rakettitiedettä, josta kukaan ei valmentajatutkinnon omaava kiekkointoilija ymmärrä mitään tai b) seiska-journalismia, jossa Jere Karalahden jokainen vessassa - tai käymälässä, kuten Sihvosen Petteri sanoisi maisterismiehenä - käynti tulee varmasti julkisuuteen. Ja ehkä se ei ole sitä oikeaa kiekkojournalismia.
Toisaalta voin olla myös väärässä. Ehkä nyt onkin aiheellista puhua hienoilla vieraskielisillä termeillä kiekosta, ja tottahan toki myös Jerestä: Jere Karalahden uloste tarttuu pöntön tiukkaan keskialueen 1-2-2 trappiin, jossa vessan puolustajat kuitenkin tulevat kuin holokaustinsa kärsineinä apuun tärkeällä momentumilla. Valitettavasti puolustajien momentuaalinen plaseeraus kuitenkin epäonnistuu tässä kohtaa pahasti, joten Jeren uloste tukkii käymälää.
Harmi sinänsä!
Onneksi Petterin ansiosta suomalainen lätkäväki puhuu tärkeimmistä kiekollisista asioistaan ikinä, koska siihen koko ajan on pyritty, ja onhan nyt suomalainen kiekkokansa paljon viisampaa ja intellektuaalisempaa kuin silloin, jolloin Mr. Sihvonen ei vielä viljellyt tarkoin harkittua ja aiheellisesti (ja aiheesta) ajatuksia herättävää erilaista kiekkonäkökulmaa.
Nyt kiekkojournalismi on juurikin sitä, mitä sen pitääkin olla. Onhan kiekkovuoden ykköspuheenaiheen oltava Jere Karalahden kokaiinin myyminen tai Heikki Mälkiän rattijuopumus.
On taas äärettömän hienoa olla suomalainen kiekkofani!
Jos otetaan vielä se - voisiko sanoa - pienimuotoinen sarkasmi pois, niin todellisuudessa kiekkopuheenaiheet eivät ole menossa ihan putkeen - tässä tapauksessa kaukaloon...
torstai 17. tammikuuta 2008
Kriisijoukkue onkin nyt katastrofijoukkue
Luovuttaminen ottaa päähän. Vielä enemmän se ottaa päähän silloin, kun luovuttaminen tapahtuu ammattilaisjääkiekkoliigassa, koska niin monet joutuvat kärsimään luovuttajasta eli luuserista; niin pelaajat, fanit kuin mediakin.
Ja vaikka muut sanovat mitä, niin on onni, että SM-liiga otti playout-järjestelmän käyttöön ensi kaudeksi. Ehkä Porin Ässätkin keskittyy silloin pelaamaan kiekkoa, onhan se heidän ammattinsa. Tosin tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että näin olisi. Ei mikään.
Jos olisin ilkeä, voisin sanoa, että minähän tiesin.
Ässät nimittäin aloitti pitkään SM-liigapiireissä uumoillun pelaajien kauppaamisen vuokraamalla neljänneksi parhaan pistemiehensä Pasi Saarelan ainakin loppukaudeksi Rauman Lukkoon. Lisäksi John Lammers siirtyy takaisin NHL-seura Dallas Starsin organisaatioon.
Hauskaksi ja suorastaan ironiseksi Lammersin tilanteen tekee se, että pahasti Porissa epäonnistuneen kanadalaishyökkääjän Texasiin kutsui NHL-seura itse. Eikä syynä ainakaan ollut se, että Lammersin palveluja erityisesti tarvittaisiin tällä kaudella. Todellinen syy oli se, että tottakai NHL:ssäkin on huomattu, ettei Ässien kaltaisessa kriisijoukkueessa todellakaan pelaaja kehity - jos ei sitten haluta oppia, mitä ei ainakaan kannata tehdä.
Käänteisoppiminen jatkuu myös lopppukaudella, sillä tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että jokin muuttuisi Porissa kevään aikana: haluton, mauton, väritön ja aneeminen porilaisryhmä vain pelaa... Öö, siksi, että on pakko? Vai siksi, että itsensä nöyryyttäminen on nyt in?
Loppukausi menee koko Ässä-organisaatiossa todennäköisesti pelkäksi pelailuksi ilman minkäänlaisia merkkejä motivaatiosta. Surulliseksi tilanteen tekee se, että SM-liigan runkosarjaa on jäljellä vielä miltein kaksi kuukautta, joten voi sitä tuskan määrää, mikä vallitsee Isomäellä loppukauden ajan. Ennen kaikkea, voi niitä raukkoja, jotka joutuvat seuraamaan SM-liigan surkeimman joukkueen pelejä illasta ja ottelusta toiseen.
Paljon on muuttunut hopeakeväästä: Kaikki muistavat hurmokselliset - ja alkoholin piristämät - kevään 2006 playoffit Porin jäähallissa, silloin Ässien kiekkopyhätön tunnelma oli katossa. Mutta tänä keväänä sellaista alkoholimäärää ei olekaan, joka saisi tunnelman nousemaan edes katsomon ensimmäisten penkkirivien tasalle...
Ja vaikka muut sanovat mitä, niin on onni, että SM-liiga otti playout-järjestelmän käyttöön ensi kaudeksi. Ehkä Porin Ässätkin keskittyy silloin pelaamaan kiekkoa, onhan se heidän ammattinsa. Tosin tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että näin olisi. Ei mikään.
Jos olisin ilkeä, voisin sanoa, että minähän tiesin.
Ässät nimittäin aloitti pitkään SM-liigapiireissä uumoillun pelaajien kauppaamisen vuokraamalla neljänneksi parhaan pistemiehensä Pasi Saarelan ainakin loppukaudeksi Rauman Lukkoon. Lisäksi John Lammers siirtyy takaisin NHL-seura Dallas Starsin organisaatioon.
Hauskaksi ja suorastaan ironiseksi Lammersin tilanteen tekee se, että pahasti Porissa epäonnistuneen kanadalaishyökkääjän Texasiin kutsui NHL-seura itse. Eikä syynä ainakaan ollut se, että Lammersin palveluja erityisesti tarvittaisiin tällä kaudella. Todellinen syy oli se, että tottakai NHL:ssäkin on huomattu, ettei Ässien kaltaisessa kriisijoukkueessa todellakaan pelaaja kehity - jos ei sitten haluta oppia, mitä ei ainakaan kannata tehdä.
Käänteisoppiminen jatkuu myös lopppukaudella, sillä tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että jokin muuttuisi Porissa kevään aikana: haluton, mauton, väritön ja aneeminen porilaisryhmä vain pelaa... Öö, siksi, että on pakko? Vai siksi, että itsensä nöyryyttäminen on nyt in?
Loppukausi menee koko Ässä-organisaatiossa todennäköisesti pelkäksi pelailuksi ilman minkäänlaisia merkkejä motivaatiosta. Surulliseksi tilanteen tekee se, että SM-liigan runkosarjaa on jäljellä vielä miltein kaksi kuukautta, joten voi sitä tuskan määrää, mikä vallitsee Isomäellä loppukauden ajan. Ennen kaikkea, voi niitä raukkoja, jotka joutuvat seuraamaan SM-liigan surkeimman joukkueen pelejä illasta ja ottelusta toiseen.
Paljon on muuttunut hopeakeväästä: Kaikki muistavat hurmokselliset - ja alkoholin piristämät - kevään 2006 playoffit Porin jäähallissa, silloin Ässien kiekkopyhätön tunnelma oli katossa. Mutta tänä keväänä sellaista alkoholimäärää ei olekaan, joka saisi tunnelman nousemaan edes katsomon ensimmäisten penkkirivien tasalle...
maanantai 14. tammikuuta 2008
CHL - tulevaisuuden NHL?
ECC oli pettymys yleisöllisesti, ja ehkä viimeisenä vuonnaan myös vähän pelillisesti. Mutta mitä tarjoaa uusi, lokakuussa aloittava Champions Hockey League? Mahdottoman määrän mahdollisuuksia...
European Champions Cup, ECC, pelattiin viimeisen kerran Pietarin Ice Palacessa viime viikonloppuna, ja ainakin tämän vuoden turnaus jäi tasollisesti aika heikoksi. Lopulta rehellisyyden nimissä on todettava, että turnaus oli jokaisena neljänä vuotenaan juuri se jääkiekkokauden välipalaturnaus, jollaiseksi se myös aikoinaan kaavailtiin. Ei yhtään enempää.
Viimeistä kertaa pelattu turnaus ei varsinaisesti noussut miksikään kiekkoklassikoksi missään vaiheessa neljänä pelattuna vuonna, sillä esimerkiksi vuoden 2008 ECC pelattiin joko puolityhjille tai 2/3 tyhjille katsomoille. Ja finaalia on turha ottaa lukuun, sillä silloin paikalla oli IIHF:n kavereita ja muita sidosryhmiä, ei kiekkofaneja. Jotain kertonee myös uutinen Ruotsista: TV4 Sport osti turnauksen tv-oikeudet päivää (!) ennen ECC:n alkua. Päivää ennen ECC:n alkua!
Ruotsin kiinnostus on nolla... Joten voisi olettaa, ettei Champions Hockey League eli CHL tule myöskään olemaan mikään menestys. Väärin, väärin ja väärin! CHL tulee olemaan varteenotettava kiekkovaihtoehto fanille kuin fanille. Kannattaa muistaa, ettei ECC:stä haluttu alun perinkään muuta kuin porrasta, joka mahdollistaa Euroopan mestaruuden tavoittelun tulevaisuudessa; pieni kiekollinen välipala pieleen menneen 1990-luvun Euroopan liiga -kokeilun jälkeen. Haluttiin kokeilla, mitkä uuden kiekkoliigan mahdollisuudet ovat.
Olisi nimittäin ollut tuhoon tuomittua pistää pystyyn CHL:n tapainen superkokeilu heti totaalisen epäonnistuneen EHL:n jälkeen. Sitten uudesta liigasta olisi tullut varmuudella limbo, turhine otteluineen ja turhine joukkueineen; samat virheet olisivat olleet läsnä myös CHL:ssä kuin mitkä tehtiin aikoinaan EHL:ssä. Ei tosissaan otettavaa kiekkoliigaa voi pyörittää Manchester Stormin, Vålerenga IF:n tai Amiens Gothiquesin kaltaisilla mahtavilla kiekkojoukkueilla. Ei todellakaan.
Mutta mitä on todellisuudessa muuttunut EHL:n lopettamisen ja vuoden 2000 jälkeen? Oikeastaan kaikki. Esimerkiksi rahasummat ovat nyt sellaisia, että ne tulevat kyllä liikuttamaan niin suomalaista, ruotsalaista kuin venäläistäkin kiekkojoukkuetta melkoisen varmasti. Jo osallistumismaksuna liigaan tuleva joukkue saa 300 000 euroa ja alkulohkojen voittaja lisäksi 50 000 euroa. Välierään pääseminenkin tuo 200 000 euroa ja finaaliin selviäminen kakkoselle 500 000 sekä ykköselle 1 000 000 euroa.
Lisäksi ensi lokakuussa starttaavassa CHL:ssä kilpailee 12 joukkuetta neljässä alkulohkossa: Suomesta, Ruotsista, Tsekistä ja Venäjältä pääsee kustakin kaksi joukkuetta liigaan, kun taas Saksasta, Sveitsistä ja Slovakiasta hallitseva mestari sekä vielä yksi nimeämätön joukkue. Joten ainakaan pelien tasosta kiekkoinnostuksen ei pitäisi olla kiinni, sillä matsit tulevat olemaan paljon kovatasoisempia kuin esimerkiksi kotimainen SM-liigakiekko. Se on yksi tärkein porkkana, miksi liiga on parempi kuin aiemmat eurokokeilut: ei raiskata hyvää ideaa liian turhilla otteluilla.
Toki myös CHL:ssä on niin huonoja kuin hyviä puoliakin. Huonoista tietysti päällimäisenä se, että kiekkofanille, -pelaajalle, -toimitusjohtajalle ja vaikkapa -järjestysmiehelle saattaa tulla ähky, kun lätkää tulee joka tuutista. 58 runkosarjan SM-liigapelin lisäksi jokainen Mestarien liigan osallistuva joukkue pelaa 4 ottelua (2 kotona, 2 vieraissa) oman lohkon joukkueita vastaan, lisäksi on välieriä ja kaksiosainen finaali. Mistä sen tietää, ettei tämäkin jää Harju & Pöntinen -iskelmätv:n televisioitavaksi; mistä tietää että kiekkoihmiset, faneista seurojen toimitusjohtajiin kiinnostuvat, uudesta tuotteesta?
No, varmastihan mitään ei voi ikinä tietää, mutta uusi liiga tarjoaa todella mielenkiintoisen vaihtoehdon - ennen kaikkea mahdollisuuden - jokaiselle kiekon parissa toimivalle henkilölle. Kannattaa myös muistaa, että uuden liigan taustavoimana häärii maailman kovimman jalkapalloliigan, Uefa Champions Leaguen, taustavoimana operoiva markkinointitoimisto. Se jos mikä kertoo kiekkoliigan mahdollisuuksista...
Niin, ja meinasi melkein unohtua: jos tänä vuonna ECC:n voittaja kohtaa jonkun NHL-seuran (NY Rangersin?), tulee CHL:n mestari kohtaamaan Victoria Cupissa NHL:n Stanley Cup -mestarin. Niin, NHL:n Stanley Cup -voittajan! Ajatelkaa Detroit Red Wings vastaan Oulun Kärpät Raksilassa, siinä olisi kiekkofiilistä parhaimmillaan!
Luulisi ruotsalaisiakin tv-kanavia kiinnostavan uuden kiekkoliigan tv-oikeudet vähän ennemmin kuin 6. lokakuuta 2008, siis päivää ennen uuden liigan alkua. Tämän kiekkoliigan tarjoama mahdollisuus kannattaa käyttää, niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Ehdottomasti.
European Champions Cup, ECC, pelattiin viimeisen kerran Pietarin Ice Palacessa viime viikonloppuna, ja ainakin tämän vuoden turnaus jäi tasollisesti aika heikoksi. Lopulta rehellisyyden nimissä on todettava, että turnaus oli jokaisena neljänä vuotenaan juuri se jääkiekkokauden välipalaturnaus, jollaiseksi se myös aikoinaan kaavailtiin. Ei yhtään enempää.
Viimeistä kertaa pelattu turnaus ei varsinaisesti noussut miksikään kiekkoklassikoksi missään vaiheessa neljänä pelattuna vuonna, sillä esimerkiksi vuoden 2008 ECC pelattiin joko puolityhjille tai 2/3 tyhjille katsomoille. Ja finaalia on turha ottaa lukuun, sillä silloin paikalla oli IIHF:n kavereita ja muita sidosryhmiä, ei kiekkofaneja. Jotain kertonee myös uutinen Ruotsista: TV4 Sport osti turnauksen tv-oikeudet päivää (!) ennen ECC:n alkua. Päivää ennen ECC:n alkua!
Ruotsin kiinnostus on nolla... Joten voisi olettaa, ettei Champions Hockey League eli CHL tule myöskään olemaan mikään menestys. Väärin, väärin ja väärin! CHL tulee olemaan varteenotettava kiekkovaihtoehto fanille kuin fanille. Kannattaa muistaa, ettei ECC:stä haluttu alun perinkään muuta kuin porrasta, joka mahdollistaa Euroopan mestaruuden tavoittelun tulevaisuudessa; pieni kiekollinen välipala pieleen menneen 1990-luvun Euroopan liiga -kokeilun jälkeen. Haluttiin kokeilla, mitkä uuden kiekkoliigan mahdollisuudet ovat.
Olisi nimittäin ollut tuhoon tuomittua pistää pystyyn CHL:n tapainen superkokeilu heti totaalisen epäonnistuneen EHL:n jälkeen. Sitten uudesta liigasta olisi tullut varmuudella limbo, turhine otteluineen ja turhine joukkueineen; samat virheet olisivat olleet läsnä myös CHL:ssä kuin mitkä tehtiin aikoinaan EHL:ssä. Ei tosissaan otettavaa kiekkoliigaa voi pyörittää Manchester Stormin, Vålerenga IF:n tai Amiens Gothiquesin kaltaisilla mahtavilla kiekkojoukkueilla. Ei todellakaan.
Mutta mitä on todellisuudessa muuttunut EHL:n lopettamisen ja vuoden 2000 jälkeen? Oikeastaan kaikki. Esimerkiksi rahasummat ovat nyt sellaisia, että ne tulevat kyllä liikuttamaan niin suomalaista, ruotsalaista kuin venäläistäkin kiekkojoukkuetta melkoisen varmasti. Jo osallistumismaksuna liigaan tuleva joukkue saa 300 000 euroa ja alkulohkojen voittaja lisäksi 50 000 euroa. Välierään pääseminenkin tuo 200 000 euroa ja finaaliin selviäminen kakkoselle 500 000 sekä ykköselle 1 000 000 euroa.
Lisäksi ensi lokakuussa starttaavassa CHL:ssä kilpailee 12 joukkuetta neljässä alkulohkossa: Suomesta, Ruotsista, Tsekistä ja Venäjältä pääsee kustakin kaksi joukkuetta liigaan, kun taas Saksasta, Sveitsistä ja Slovakiasta hallitseva mestari sekä vielä yksi nimeämätön joukkue. Joten ainakaan pelien tasosta kiekkoinnostuksen ei pitäisi olla kiinni, sillä matsit tulevat olemaan paljon kovatasoisempia kuin esimerkiksi kotimainen SM-liigakiekko. Se on yksi tärkein porkkana, miksi liiga on parempi kuin aiemmat eurokokeilut: ei raiskata hyvää ideaa liian turhilla otteluilla.
Toki myös CHL:ssä on niin huonoja kuin hyviä puoliakin. Huonoista tietysti päällimäisenä se, että kiekkofanille, -pelaajalle, -toimitusjohtajalle ja vaikkapa -järjestysmiehelle saattaa tulla ähky, kun lätkää tulee joka tuutista. 58 runkosarjan SM-liigapelin lisäksi jokainen Mestarien liigan osallistuva joukkue pelaa 4 ottelua (2 kotona, 2 vieraissa) oman lohkon joukkueita vastaan, lisäksi on välieriä ja kaksiosainen finaali. Mistä sen tietää, ettei tämäkin jää Harju & Pöntinen -iskelmätv:n televisioitavaksi; mistä tietää että kiekkoihmiset, faneista seurojen toimitusjohtajiin kiinnostuvat, uudesta tuotteesta?
No, varmastihan mitään ei voi ikinä tietää, mutta uusi liiga tarjoaa todella mielenkiintoisen vaihtoehdon - ennen kaikkea mahdollisuuden - jokaiselle kiekon parissa toimivalle henkilölle. Kannattaa myös muistaa, että uuden liigan taustavoimana häärii maailman kovimman jalkapalloliigan, Uefa Champions Leaguen, taustavoimana operoiva markkinointitoimisto. Se jos mikä kertoo kiekkoliigan mahdollisuuksista...
Niin, ja meinasi melkein unohtua: jos tänä vuonna ECC:n voittaja kohtaa jonkun NHL-seuran (NY Rangersin?), tulee CHL:n mestari kohtaamaan Victoria Cupissa NHL:n Stanley Cup -mestarin. Niin, NHL:n Stanley Cup -voittajan! Ajatelkaa Detroit Red Wings vastaan Oulun Kärpät Raksilassa, siinä olisi kiekkofiilistä parhaimmillaan!
Luulisi ruotsalaisiakin tv-kanavia kiinnostavan uuden kiekkoliigan tv-oikeudet vähän ennemmin kuin 6. lokakuuta 2008, siis päivää ennen uuden liigan alkua. Tämän kiekkoliigan tarjoama mahdollisuus kannattaa käyttää, niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Ehdottomasti.
perjantai 11. tammikuuta 2008
Nicklas Lidström - täydellinen kiekkoilija
Paljon on ehtinyt virtaamaan vettä Västeråsin Mälaren-järvestä Itämereen kesän 1989 jälkeen. Paljon on ehtinyt tapahtua myös västerålaissyntyisen Nicklas Lidströmin kiekkouralla samaisen kesän NHL-varaustilaisuuden jälkeen. Meriitit seitsemästä All Stars -ottelusta viiteen Norris Trophyyn kertovat kaiken oleellisen miehestä Red Wingsin ruotsalaislegioonan johtajana – hän on paras; Mr täydellinen!
Kun legendaarinen Detroit-kapteeni Steve Yzerman päätti lopettaa huikean NHL-uransa kesällä 2006, odotti myös Red Wingsiä uusi tilanne: seuran piti päättää Wingsin uusi kapteeni, ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Lopulta seremoniamestaria ei tarvinnut kauan miettiä, sillä syksystä 1991 seurassa ollut Lidström oli ehdoton valinta Steve Y:n seuraajaksi.
– Jokainen pukuhuoneessa halusi hänen toimivan kapteenina, onhan meillä ehdottomasti maailman paras puolustaja joukkueessa. Hänelle kapteenin virka on suuri kunnia, kuten meille se, että juuri hän on joukkueen kapteeni, sanoi joukkuekaveri Kris Draper syksyllä 2006.
– Olen pelannut Steven kanssa koko urani (NHL:ssä). Samalla olen nähnyt, kuinka hän johti tätä joukkuetta. Hänen esimerkkinsä oli se, mitä hän teki jäällä; mitä isompi peli, sitä paremmin hän pelasi, mietti Lidström USA Todayssa juuri kapteeniksi tullessaan.
Esimerkillään myös Lidström on johtanut joukkojaan kapteeniksi tulemisensa jälkeen. Kun viime kaudella alettiin jakaa ison Y:n perintöä, teki Lidström mahtavaa jälkeä niin runkosarjassa kuin myös piste per peli -tahtiin eli 18 tehopisteeseen päättyneissä pudotuspeleissä. Ai niin, hän on puolustaja, mikä meinaa monesti unohtua västeråslaisen tehoja tai peliä katsellessa, sillä monesti Lidström pelaa kuin neljäntenä hyökkääjänä – ehdottoman hyvänä sellaisena.
Detroitlaiset, sirkus on saapunut kaupunkiin!
Jos viime kausi oli vakuuttava, niin todellinen sirkus Joe Louis Arenalle on saapunut tällä kaudella. Ja sirkuksen pääohjelmanumerona on häärinyt Lidas-nimeä kantavan taiteilijan yhden miehen show, joka on viihdyttävänyt sirkuskansaa alkukaudesta 44 ottelussa jo 40 tehopisteellä. Pistemäärä lupaa lähes 80 tehopisteen kautta Tre Kronorin ja Red Wingsin taikurille.
Mutta ei kiekkoarvostus ole jäänyt vain mustekalojen heittelystä kuullun autokaupungin kiekkoareenan sisäpuolelle, sillä myös kaikkien kiekkotoimittajien jumala, The Hockey News, on noteerannut lähes 15 vuoden menestyksekkään NHL-uran. 100-vuotisjuhliaan viettävä THN valitsi Lidaksen kaikkien aikojen eurooppalaispelaajaksi, muun muassa ohi kiekkolegendojen Jari Kurrin ja Mats Näslundin. Ainakin perustelut olivat vakuuttavat: ”A perfect player”, kuului kiekkoraamatun argumentissa.
Jos oli kanadalaislehti tyytyväinen ruotsalaispuolustajan otteisiin, oli sitä tällä viikolla NHL.comin haastattelussa myös Detroitin päävalmentaja Mike Babcock:
– Hän on paras, kukaan ei ole niin hyvä kuin hän, Babcock sanoi hyvin tyhjentävästi, kovin monella tuskin on lisättävää tuohon kommenttiin.
Peli toimii tällä(kin) hetkellä kuin unelma; hyökkäyksiä on mahtavaa tukea, ylivoimaa on mukava pyörittää, ja ennen kaikkea kenestäkään ei ole vastusta miehelle. Näin voisi ajatella, kun maailman kaikkien aikojen toista bobbyorria katsoo. Niin voisi kuvitella myös Nicklaksen pohtivan, vaikka ammattimies ei niin tietenkään ajattele.
Lopettaminenkaan ei hyvien otteiden ansiosta käy mielessä, sillä kuin joululahjaksi Lidström- ja Red Wings -faneille teki hän kahden vuoden jatkosopimuksen Detroitiin. Samalla kiekkoväki sai jälleen puheenaiheen miehestä, joka rakastaa kiekkoa. Vai voisiko sanoa, miehestä, jota kiekko rakastaa.
– Kun on pelannut Nickin kanssa, ei edes halua ajatella kiekkojoukkuetta ilman Nicklas Lidströmiä. Se rauhoittaa kaikkia tässä joukkueessa, kertoi sopimuksen jälkeen vastustajien inhokkipelaajana tunnettu Kris Draper Detroit free Pressissä.
Lätkäfaneille välipäivän joululahjan tarjonnut Lidströmkin oli mielissään kaksivuotisesta jatkosopimuksestaan:
– Tuntui hyvältä tehdä kaksivuotinen jatkosopimus. Viimeksikin tein samanlaisen sopimuksen ja tuntui mukavalta tehdä samanlainen diili, kertoi Nicklas Lidström jatkokontrahtinsa jälkeen.
Vaikka sopimus rauhoittaa kaikkien kiekkoa seuraavien mielen ainakin hetkeksi, alkavat heti spekulaatiot siitä, mitä Lidström tekee sopimuskautensa jälkeen. Jäällä tapahtuvasta toiminnasta jatkaminen ei ainakaan ole kiinni: Ruotsin viidenneksi suurimman kaupungin superjulkkis valmistautuu tällä hetkellä uransa kahdeksanteen NHL:n tähdistöotteluun, ja ikää ei ole 25 vaan 38 vuotta, kuten otteista voisi luulla.
– Ainoa mitä tiedän tällä hetkellä on, että keskityn täysillä kiekkoon seuraavan kahden vuoden ajan. Mietin uran jatkoa vasta, kun kaksi vuotta on kulunut. Katsotaan. Mutta olen iloinen ja kiitollinen sopimuksestani, Lidström kommentoi uransa jatkoa.
Ainakin tyypillinen ”kiekkojargon” joukkueen kiittelystä mitään sanomattomaan kiertelyyn ja kaarteluun uran jatkosta ovat kuin jääkiekkopelaajien haastatteluoppikirjasta. Mutta mikäli rivien välistä voisi jotain tulkita, niin Nicklas Lidström ei enää jatka Vancouverin olympiakauden jälkeen vuonna 2010. En usko, että silloin 40-vuotias Lidström jaksaa enää raskaan olympiakauden jälkeen kiekkoammattilaisen kovaa arkea. Toivottavasti Nicklas on kuitenkin toista mieltä.
Toiveisiin lohtua tuo se, että ruotsalaisen ura ei ole ennenkään mennyt suunnitelmien tai odotusten mukaan. Kannattaa muistaa, että Ruotsin kultapoika on aina tehnyt kaiken hieman paremmin, joten ei olisi mikään jymypaukku, vaikka liideri-Lidas jatkaisi uraansa 2016 vuoteen saakka – tai pidempäänkin. Olisihan hän silloin yhtä vanha kuin Detroit-veteraani, 46-vuotias, Chris Chelios nyt.
Ei olisi yllätys, jos vuoden 2016 pakkipörssin ykkösenä edelleen komeilisi harmaahapsinen Nicklas Lidström, sillä näyttää siltä, että kaikki on historian kovimmalle eurooppalaiskiekkoilijalle mahdollista.
Ehkä enemmänkin.
Lähteet: NHL.com, USA Today, Detroit free Press ja The Hockey News
Nicklas Lidström
Syntynyt: 28.4.1970, Västerås
Pelipaikka: puolustaja (left)
Pituus: 186 cm
Paino: 87 kg
Seurat: Västerås -1991, Detroit 1991-1994, Västerås 1994-1994, Detroit 1995-
NHL-varaus: 1989 Detroit Red Wings #53 3. kierros
NHL:ssä yhteensä: 1217. 206 + 700= 906 390 jäähymin.
NHL:ssä kaudella 2007 - 08: 44. 4+36= 40 20 jäähymin. (Tilanne 10.01.2008)
tiistai 8. tammikuuta 2008
Epäselkeääkö vai selkeän epäselvää?
Tänään SM-liigan liigahallitus hyväksyi siis esityksen, jossa liigakarsinnat palaavat uudelleen mukaan pääsarjakiekkoon, runkosarjan otteluohjelma muuttuu 58 otteluun ja kaikki joukkueet pelaavat "playjotain"-juttuja 58 ottelun päätteeksi.
Niin, 58 ottelua! Se meille kaikille varmasti ensimmäisenä pomppaa uudesta liigamallista silmään. Se on paljon. Niin paljon, että Kärppien Janne Pesonen tulee pelaamaan - jos ei ole Anaheimissa - kiduttavan tuntuisen ensi kauden; ohjelmassa on niin Euro Hockey Touria, CHL:ää (jääkiekon mestarien liigaa), SM-liigan pudotuspelit ja MM-kisat. Ainakaan tekemisen puutetta ei pitäisi olla...
Kuulostaa kieltämättä hieman hölmöltä, että muutenkin täyteen ahdettuun liigakauteen lisätään vielä kaksi lisäottelua, kun uusi, koko Euroopan laajuinen kiekkoliiga avaa ovensa ensi kaudella. Kuten eri tiedotusvälineissä on jo jankattu, kampppailuja pitäisi vähentää jo nykyisestäkin, mutta nyt kävikin toisin päin. Äkkiseltään muuta viisasta ratkaisua ottelumäärän kasvuun ei ole kuin se, että liigaseurat haluavat tällä tavalla saada lisää rahaa kirstuunsa. Mutta sehän kuulostaakin jo ihan läpimenevältä tekosyyltä.
Vaikka isot pojat ovatkin jo ehtineet haukkua runkosarjan 11-14 sijoittuneiden playout-ottelut, ovat ne minun mielestäni juuri kiinnostavin seikka uudessa sarjamallissa: ensi kaudella tuskin nähdään sitä joukkomuuttoa, joka hännänhuippujen HPK:n ja Ässien toimesta tapahtuu tämän kuun aikana pelaajavuokrina muihin SM-liigan ja Euroopan joukkueisiin. Mestiksen voittajaa vastaan pelaamaan joutuminen on niin iso porkkana, että sitä mahdollisuutta tuskin vapaaehtoisesti kukaan haluaa kokea. Eiköhän kuitenkin playouteissa ole toimistusjohtajankin mukavampi seurata pelejä aitiosta Kai Nurmisen tai Pasi Saarelan kaltaisten kultaranteiden turvaamana?
Kaiken kaikkiaan uusi liigamalli vaikuttaa 58 ottelua lukuunottamatta toimivalta, varsinkin jo ennestään lähes varmana pidetty liigakarsinta tuo väriä kiekkoliigaan. Tosin liigasta putoamisesta ei SM-liigan tiedotteessa puhuta mitään, ja liigaan nouseminenkin vaikuttaa samalta kuin tähänkin asti. Onkohan käynyt vanhanaikaisesti, ja meitä kiekkofaneja onkin viilattu linssiin? Toivottavasti ei, ei suomalaisessa kiekossa...
Mutta vaikka sarjamuoto olisikin toimiva ja ennen kaikkea sellainen, miltä se näyttää, täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki lähtee viime kädessä liikkeelle sieltä tärkeimmästä: kaukalosta.
Niin, 58 ottelua! Se meille kaikille varmasti ensimmäisenä pomppaa uudesta liigamallista silmään. Se on paljon. Niin paljon, että Kärppien Janne Pesonen tulee pelaamaan - jos ei ole Anaheimissa - kiduttavan tuntuisen ensi kauden; ohjelmassa on niin Euro Hockey Touria, CHL:ää (jääkiekon mestarien liigaa), SM-liigan pudotuspelit ja MM-kisat. Ainakaan tekemisen puutetta ei pitäisi olla...
Kuulostaa kieltämättä hieman hölmöltä, että muutenkin täyteen ahdettuun liigakauteen lisätään vielä kaksi lisäottelua, kun uusi, koko Euroopan laajuinen kiekkoliiga avaa ovensa ensi kaudella. Kuten eri tiedotusvälineissä on jo jankattu, kampppailuja pitäisi vähentää jo nykyisestäkin, mutta nyt kävikin toisin päin. Äkkiseltään muuta viisasta ratkaisua ottelumäärän kasvuun ei ole kuin se, että liigaseurat haluavat tällä tavalla saada lisää rahaa kirstuunsa. Mutta sehän kuulostaakin jo ihan läpimenevältä tekosyyltä.
Vaikka isot pojat ovatkin jo ehtineet haukkua runkosarjan 11-14 sijoittuneiden playout-ottelut, ovat ne minun mielestäni juuri kiinnostavin seikka uudessa sarjamallissa: ensi kaudella tuskin nähdään sitä joukkomuuttoa, joka hännänhuippujen HPK:n ja Ässien toimesta tapahtuu tämän kuun aikana pelaajavuokrina muihin SM-liigan ja Euroopan joukkueisiin. Mestiksen voittajaa vastaan pelaamaan joutuminen on niin iso porkkana, että sitä mahdollisuutta tuskin vapaaehtoisesti kukaan haluaa kokea. Eiköhän kuitenkin playouteissa ole toimistusjohtajankin mukavampi seurata pelejä aitiosta Kai Nurmisen tai Pasi Saarelan kaltaisten kultaranteiden turvaamana?
Kaiken kaikkiaan uusi liigamalli vaikuttaa 58 ottelua lukuunottamatta toimivalta, varsinkin jo ennestään lähes varmana pidetty liigakarsinta tuo väriä kiekkoliigaan. Tosin liigasta putoamisesta ei SM-liigan tiedotteessa puhuta mitään, ja liigaan nouseminenkin vaikuttaa samalta kuin tähänkin asti. Onkohan käynyt vanhanaikaisesti, ja meitä kiekkofaneja onkin viilattu linssiin? Toivottavasti ei, ei suomalaisessa kiekossa...
Mutta vaikka sarjamuoto olisikin toimiva ja ennen kaikkea sellainen, miltä se näyttää, täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki lähtee viime kädessä liikkeelle sieltä tärkeimmästä: kaukalosta.
maanantai 7. tammikuuta 2008
Tämä tie oli toivottavasti tässä
Kun sarjakausi alkoi syyskuun alussa, oli Porin Ässät vahvasti tyrkyllä jopa koko kiekkokauden mustaksi hevoseksi ja suurimmaksi yllättäjäksi. Ässät onkin yllättänyt totaalisesti, mutta vähän toisin kuin ennen kautta ennakoitiin, sillä ei patalaumaa pahnan pohjimmaiseksi kukaan kuvitellut - eivät edes raumalaiset.
Pieleen mennyt kausi on ollut shokki myös koko seurajohdolle. Tänään johtoryhmä ilmoittikin, että Ässien koko edustusjoukkueen urheilullinen linja uudistetaan. Samalla kriisiajan valmentajaksi hankitun Alpo Suhosen sopimusta jatkettiin kontrahdilla, joka on mallia "voimassa oleva". Voimassa oleva -termi kuulostaa heti niin pelottavalta, että on pakko hieman kyseenalaista koko porilaisen edustuskiekkoilun uusi linjaus.
Mikä ihmeen voimassa oleva? Minun korvaani ei kuulosta hyvältä, että pitkäjänteiseen - toivottavasti se on sitä - työhön on hankittu valmentaja tilapäisellä sopimuksella. Mikäli joukkue ei pärjää uusien muutostenkaan jälkeen, niin tottakai Suhonen käyttää lähtemismahdollisuutensa, ei "Ape" mikään tyhmä ole. Homma toimii myös toisin päin: jos sarjakausi alkaa syyskuussa viiden ottelun tappioputkella, alkaa välittömästi liipasinsormi osoittaa Suhosta kuin Villissä lännessä. Ja sitten Porissa ollaan taas tilanteessa "se siitä pitkäjänteisyydestä".
Toisaalta organisaation pitikin tehdä muutoksia sysimustan kuluvan kauden jälkeen. Esimerkiksi viime kesänä ilmeisen huonosti sujunut kesäharjoittelu piti saada kuntoon, ja myös kauden aikana rakoilleet henkilökemiat joukkueen sisällä olivat niin heikoissa kantimissa, että jotain oli tehtävä. Ei olekaan ihme, että Porissa ollaan mietitty täysin uusia ratkaisumalleja tulevaisuutta silmällä pitäen, sillä näihin asioihin pitää myös puuttua, ja siinä Porin Ässät on onnistunut. Ainakin paperilla ideat kuulostavat hyviltä.
Nyt on vain mielenkiintoista nähdä, tulevatko linjaukset onnistumaan vai eivät. Teoriassa koko uudistettu organisaatiomalli voi saada aikaan ihmeitä, mutta käytännössä joukkue voi hajota niin kuin palapeli, kuten tällä kaudella on tapahtunut. Jos Ässien kesäharjoittelu, joukkueen rakentaminen ja valmentaminen epäonnistuvat ensi vuonnakin yhtä pahasti kuin tällä kaudella, ei sillä ole mitään mahdollisuutta menestyä myöskään uudella kiekkokaudella.
Mutta jos kaikki asiat tehdään vihdoin viimeisen päälle, voi kurssi kääntyä ennennäkemättömällä tavalla. Tosin siihen tarvitaan jotain muutakin kuin pelkkiä kliseitä ja porilaiselle kiekkoyleisölle tarkoitettuja kiekkolatteuksia, muuten kyse on katsojien ostamisesta ja kauniisti sanottuna kusettamisesta. Kaikki uudet muutokset kuulostavat paperilla yhtä hyviltä kuin miltä Christina Aguilera näyttää, mutta välttämättä paperi ei ole sama asia kuin kaukalo; pelkällä hienolla A4:lla otteluita ei tulla voittamaan.
Se Porissa pitäisi jo pikkuhiljaa olla selvillä. Muuten seuraa uhkaa ensin yleisön katoaminen, sitä kautta sponsoreiden kaikkoaminen ja lopulta koko porilainen edustusjääkiekko joutuu pöytälaatikkoon ainakin muutamaksi vuodeksi.
Niin Porissa meinasi jo 1990-luvulla käydä, mutta nythän siitä on opittu ja viisastuttu.
Onhan?
Pieleen mennyt kausi on ollut shokki myös koko seurajohdolle. Tänään johtoryhmä ilmoittikin, että Ässien koko edustusjoukkueen urheilullinen linja uudistetaan. Samalla kriisiajan valmentajaksi hankitun Alpo Suhosen sopimusta jatkettiin kontrahdilla, joka on mallia "voimassa oleva". Voimassa oleva -termi kuulostaa heti niin pelottavalta, että on pakko hieman kyseenalaista koko porilaisen edustuskiekkoilun uusi linjaus.
Mikä ihmeen voimassa oleva? Minun korvaani ei kuulosta hyvältä, että pitkäjänteiseen - toivottavasti se on sitä - työhön on hankittu valmentaja tilapäisellä sopimuksella. Mikäli joukkue ei pärjää uusien muutostenkaan jälkeen, niin tottakai Suhonen käyttää lähtemismahdollisuutensa, ei "Ape" mikään tyhmä ole. Homma toimii myös toisin päin: jos sarjakausi alkaa syyskuussa viiden ottelun tappioputkella, alkaa välittömästi liipasinsormi osoittaa Suhosta kuin Villissä lännessä. Ja sitten Porissa ollaan taas tilanteessa "se siitä pitkäjänteisyydestä".
Toisaalta organisaation pitikin tehdä muutoksia sysimustan kuluvan kauden jälkeen. Esimerkiksi viime kesänä ilmeisen huonosti sujunut kesäharjoittelu piti saada kuntoon, ja myös kauden aikana rakoilleet henkilökemiat joukkueen sisällä olivat niin heikoissa kantimissa, että jotain oli tehtävä. Ei olekaan ihme, että Porissa ollaan mietitty täysin uusia ratkaisumalleja tulevaisuutta silmällä pitäen, sillä näihin asioihin pitää myös puuttua, ja siinä Porin Ässät on onnistunut. Ainakin paperilla ideat kuulostavat hyviltä.
Nyt on vain mielenkiintoista nähdä, tulevatko linjaukset onnistumaan vai eivät. Teoriassa koko uudistettu organisaatiomalli voi saada aikaan ihmeitä, mutta käytännössä joukkue voi hajota niin kuin palapeli, kuten tällä kaudella on tapahtunut. Jos Ässien kesäharjoittelu, joukkueen rakentaminen ja valmentaminen epäonnistuvat ensi vuonnakin yhtä pahasti kuin tällä kaudella, ei sillä ole mitään mahdollisuutta menestyä myöskään uudella kiekkokaudella.
Mutta jos kaikki asiat tehdään vihdoin viimeisen päälle, voi kurssi kääntyä ennennäkemättömällä tavalla. Tosin siihen tarvitaan jotain muutakin kuin pelkkiä kliseitä ja porilaiselle kiekkoyleisölle tarkoitettuja kiekkolatteuksia, muuten kyse on katsojien ostamisesta ja kauniisti sanottuna kusettamisesta. Kaikki uudet muutokset kuulostavat paperilla yhtä hyviltä kuin miltä Christina Aguilera näyttää, mutta välttämättä paperi ei ole sama asia kuin kaukalo; pelkällä hienolla A4:lla otteluita ei tulla voittamaan.
Se Porissa pitäisi jo pikkuhiljaa olla selvillä. Muuten seuraa uhkaa ensin yleisön katoaminen, sitä kautta sponsoreiden kaikkoaminen ja lopulta koko porilainen edustusjääkiekko joutuu pöytälaatikkoon ainakin muutamaksi vuodeksi.
Niin Porissa meinasi jo 1990-luvulla käydä, mutta nythän siitä on opittu ja viisastuttu.
Onhan?
lauantai 5. tammikuuta 2008
Voiko Kanadaa lyödä enää kukaan?
Nuorten MM-kisojen päätösseremonia on alkanut käydä tylsäksi, sillä Kanada on voittanut jo neljännen kerran peräkkäin MM-kultaa. Kanadan ja Ruotsin välinen finaali päättyi nimittäin jatkoajalla Matthew Halischukin vietyä vaahteralehtipaidat maalinedusmaalilla mestaruuteen. 2000-luvun saldo Kanadalla nuorten MM-kisoista on muutenkin vakuuttava: kolmas, kolmas, toinen, toinen, toinen, ensimmäinen, ensimmäinen, ensimmäinen ja ensimmäinen. Murhaavan vakuuttavaa...
Kanada osoitti Tshekissä olevansa ehdottomasti maailman kovin jääkiekkomaa, eikä menestystarinalle ole loppua, sillä tämän vuoden kultajoukkueessa pelasi kymmenen pelaajaa, jotka teoriassa voisivat pelata myös ensi vuoden kisoissa ikänsä puolesta. Käytännössä tosin osa näistä pelaajista tulee vaikuttaa jo ensi kaudella NHL:ssä. Vielä kahden vuoden päästä USA:ssa pelattavissa kisoissakin tästä joukkueesta mukana voisivat ikänsä puolesta olla vielä John Tavares ja Steven Stamkos.
Jos oli Kanada loistava, niin myös Ruotsille on annettava tunnustus loppuottelusta ja koko hienosta turnauksesta. Tre Kronorin juniorit onnistuivat nousemaan esimerkiksi juuri finaalissa kahden maalin takaa tasoihin vain puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Ja jos aivan rehellisiä ollaan, niin varmemmalla maalivahtipelillä turnaus olisi saattanut päättyä sinikeltaisten voittoon. Ainakin Kanadan ensimmäinen, Jonas Enrothin kautta maaliin mennyt osuma olisi ollut torjuttavissa.
Ensi vuonna kisat pelataan jälleen parin vuoden tauon jälkeen Kanadassa. Tällä kertaa keskuspelipaikkana on Ottawa, jossa varmasti riittää katsojia jokaiseen otteluun hallin täydeltä. Näissä kisoissa Kanada tulee taistelemaan jälleen tosissaan kultamitaleista yhdessä Yhdysvaltojen kanssa, myös Venäjä ja Ruotsi lienevät lähellä välieriä. Suomen turnaus tulee olemaan todella vaikea, sillä 1989-syntyneiden ikäluokka ei ole kovinkaan kummoinen.
"Kasiysit" eivät todellakaan tule taistelemaan mitalipeleissä, sillä ikäluokka on ollut yksi huonoimpia suomalaisen jääkiekon ikäryhmiä kautta aikojen. En halua maalata piruja seinille, mutta ne realiteetit on tiedostettava, mitä ikäryhmään liittyy. Esimerkiksi viime kesän NHL-draftissa varattiin pääasiassa samaisia 1989-syntyneita, joista suomalaisia oli vain neljä! Yhtä vähän on varaustilaisuudessa huudettu suomalaisia viimeksi vuonna 1989. Lisäksi ikäluokka sijoittui alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa viime keväänä sijalle seitsemän, joka on todella surkeasti, sillä taakse jäivät niinkin kovat kiekkomaat kuin Saksa ja Latvia sekä umpisurkeat kisat pelannut Tshekki. Vaikka Pikkuleijonia olisi koutsaamassa ensi vuodenvaihteessa Kanadassa kaksikko Scotty Bowman ja Hannu Aravirta, ei Suomi tulisi taistelemaan mitaleista - tosin tällä kaksikolla karsintasarjassa voitettaisiin kaikki ottelut suvereenisti...
Niihin kisoihin on tosin vielä vuosi aikaa, joten eiköhän anneta kaikkien palata Tshekin MM-kisoihin vielä hetkeksi. Samalla annetaan Steve Masonille ja muille kanadalaisille lupa juhlia mestaruutta ensi vuoteen asti, sillä Kanada on toden totta mestaruutensa ansainnut. Jälleen kerran!
Kanada osoitti Tshekissä olevansa ehdottomasti maailman kovin jääkiekkomaa, eikä menestystarinalle ole loppua, sillä tämän vuoden kultajoukkueessa pelasi kymmenen pelaajaa, jotka teoriassa voisivat pelata myös ensi vuoden kisoissa ikänsä puolesta. Käytännössä tosin osa näistä pelaajista tulee vaikuttaa jo ensi kaudella NHL:ssä. Vielä kahden vuoden päästä USA:ssa pelattavissa kisoissakin tästä joukkueesta mukana voisivat ikänsä puolesta olla vielä John Tavares ja Steven Stamkos.
Jos oli Kanada loistava, niin myös Ruotsille on annettava tunnustus loppuottelusta ja koko hienosta turnauksesta. Tre Kronorin juniorit onnistuivat nousemaan esimerkiksi juuri finaalissa kahden maalin takaa tasoihin vain puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Ja jos aivan rehellisiä ollaan, niin varmemmalla maalivahtipelillä turnaus olisi saattanut päättyä sinikeltaisten voittoon. Ainakin Kanadan ensimmäinen, Jonas Enrothin kautta maaliin mennyt osuma olisi ollut torjuttavissa.
Taitavuus jäi mieleen
Pääasiassa nuorten MM-kisoista jäivät mieleen taitavat yksilöt, kuten Venäjän Nikita Filatov, Ruotsin Patrick Berglund ja Kanadan John Tavares. Myös yleisön vähyys muissa kuin Kanadan otteluissa pisti silmään, sillä voisi olettaa, että nuorten MM-kisojen kaltainen jääkiekkotapahtuma saisi edes Tshekin kaltaisessa jääkiekkomaassa yleisön innostumaan hienoista suorituksista.Ensi vuonna kisat pelataan jälleen parin vuoden tauon jälkeen Kanadassa. Tällä kertaa keskuspelipaikkana on Ottawa, jossa varmasti riittää katsojia jokaiseen otteluun hallin täydeltä. Näissä kisoissa Kanada tulee taistelemaan jälleen tosissaan kultamitaleista yhdessä Yhdysvaltojen kanssa, myös Venäjä ja Ruotsi lienevät lähellä välieriä. Suomen turnaus tulee olemaan todella vaikea, sillä 1989-syntyneiden ikäluokka ei ole kovinkaan kummoinen.
"Kasiysit" eivät todellakaan tule taistelemaan mitalipeleissä, sillä ikäluokka on ollut yksi huonoimpia suomalaisen jääkiekon ikäryhmiä kautta aikojen. En halua maalata piruja seinille, mutta ne realiteetit on tiedostettava, mitä ikäryhmään liittyy. Esimerkiksi viime kesän NHL-draftissa varattiin pääasiassa samaisia 1989-syntyneita, joista suomalaisia oli vain neljä! Yhtä vähän on varaustilaisuudessa huudettu suomalaisia viimeksi vuonna 1989. Lisäksi ikäluokka sijoittui alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa viime keväänä sijalle seitsemän, joka on todella surkeasti, sillä taakse jäivät niinkin kovat kiekkomaat kuin Saksa ja Latvia sekä umpisurkeat kisat pelannut Tshekki. Vaikka Pikkuleijonia olisi koutsaamassa ensi vuodenvaihteessa Kanadassa kaksikko Scotty Bowman ja Hannu Aravirta, ei Suomi tulisi taistelemaan mitaleista - tosin tällä kaksikolla karsintasarjassa voitettaisiin kaikki ottelut suvereenisti...
Niihin kisoihin on tosin vielä vuosi aikaa, joten eiköhän anneta kaikkien palata Tshekin MM-kisoihin vielä hetkeksi. Samalla annetaan Steve Masonille ja muille kanadalaisille lupa juhlia mestaruutta ensi vuoteen asti, sillä Kanada on toden totta mestaruutensa ansainnut. Jälleen kerran!
perjantai 4. tammikuuta 2008
Déjà vu - taas Kanada?
Kanada, Kanada ja vielä kerran Kanada. Paljon on tapahtunut viimeisen blogikirjoituksen jälkeen, mutta Kanada on ja pysyy tapetilla nuorten MM-kisoissa. Ensin Suomea vastaan pelattu puolivälieräottelu oli lähettää vaahteralehtipaidat ulos kisojen mitalipeleistä, ja sitten kanadalaisten uskomaton pelaaminen USA:ta vastaan oli kuin jääkiekon oppikirjasta. Outoa?
Ei, sitä se ei ole. Kanada on tunnettu siitä, ettei se aina ole aloittanut turnauksia juhlavasti, mutta silti maa on aina koonnut itsensä pudotuspeleihin. Pienenä yllätyksenä Kanadan voittoa Yhdysvalloista voi kuitenkin pitää, kun katsotaan puhtaasti turnauksen aiempi otteita: USA oli ennen eilistä ottelua pelannut niin vahvasti, ettei kultamitalikaan olisi ollut minkäänlainen yllätys. Kanadalle puolestaan jo pääsy välieriin nihkeästä Suomi-ottelusta oli kuin lottovoitto. Väärä voittaja ottelussa ei kuitenkaan ollut, koska Kanadan peli varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä oli niin vakuuttavaa, että USA näytti ajoittain jopa surkealta, varsinkin Kanadan avausmaalin jälkeen.
Loppuottelussa Kanada kohtaa perjantain toisen välieräottelun voittajan Ruotsin. Suomen länsinaapuri pelasi todella tasaisen ja ennen kaikkea aneemisen ottelun Venäjää vastaan. Ajoittain pelaaminen oli surkeampaa ja hitaampaa kuin alkusarjassa, mutta kaikki kunnia Ruotsille, se kuuluu ehdottomasti finaaliin Kanadan kanssa.
Loppuottelun hienoinen suosikki on Kanada, siitäkin huolimatta - tai ehkä jopa sen takia -, että se on jo kerran hävinnyt tässä turnauksessa Ruotsille. Toisaalta Ruotsi on jo kerran näyttänyt, että se pystyy kyllä tarvittaessa lyömään Kanadan; toisaalta Kanada ottaa nyt varmasti Ruotsin tosissaan tulevassa finaalissa. Nyt Tre Kronorin junioreilla ei ole enää sitä yllätyssaumaa, mikä sillä oli voittoon päättyneessä alkusarjan ottelussa Kanadaa vastaan, mutta turnauksen aiempien otteiden perusteella se ei sitä edes välttämättä tarvitse.
Pelkästään rostereiden perusteella on turha tehdä pesäeroa kummankaan joukkueen välillä, sillä sekä Ruotsilta että Kanadalta löytyy tarvittaessa ratkaisijoita jopa runkomiesten ulkopuolelta.
Kanadalla riittää loppuottelun pelaajistossaan varmaa kiekko-osaamista, ja esimerkiksi joukkueen kulmakivet maalivahti Steve Masonin johdolla näyttivät olevansa turnauksen aatelia. Erityisesti Masonin kopit välieräottelun ensimmäisessä erässä olivat tärkeitä finaalipaikkaa ajatellen. Myös profiilipelaajat Brad Marchand ja joukkueen kapteeni Karl Alzner onnistuivat hyökkäyspäässä erinomaisesti.
Ruotsin maalivahti Jonas Enroth osoitti välierässä Venäjää vastaan muutamalla komealla paraatipelastuksellaan, ettei Ruotsin ainakaan teoriassa pitäisi hävitä turnausta maalivahtipelillä. Lisäksi Patrick Berglund ja Mikael Backlund etunenässä onnistuivat luomaan lukuisia vaarallisia tilanteita vastustajan maalille läpi välierän, myös Robin Figrenin panos vastustajan päässä oli välillä oivallista.
Kun vielä molemmissa miehistöissä on hyviä nuoria, vasta ensi kesänä varattavia pelaajia, tullee taistelu kullasta olemaan erittäin tasainen, ja onkin vaikea sanoa selvää suosikkia tämän illan otteluun. Kanada tulee olemaan vahva, mutta Ruotsi on osoittanut kisojen saatossa, että se pystyy kyllä voittamaan tarvittaessa vaikka Suomen A-maajoukkueen, joten ei Ruotsikaan ihan utopistinen mahdollisuus ole ottelun voittajaa veikattaessa.
Jos johonkin ottelun voisi etukäteen ajateltuna ajatella ratkeavan, niin se on maalivahtipeli. Ruotsin veskari Enroth oli vastikään Karjala-turnauksessa Tre Kronorin maalilla ja siinä turnauksessa hän ei ollut vahva. Hän päästi helppoja maaleja läpi Venäjää vastaan pelatun ottelun, eikä silloin edes pelattu maailmanmestaruudesta.
Kaikesta huolimatta ottelusta tulee tasainen ja kumpi vain joukkueista voi mestaruuden voittaa, mutta jos vetoa olisi lyötävä, sanoisin, että Kanada tulee varmemman pelinsä avulla voittamaan kultaa neljännen kerran peräkkäin. Ja tietysti myös sen kuuluisan voittamisen kulttuurin vuoksi, eihän ruotsalaiset ole olleet edes mitaleilla sitten Bostonin vuoden 1996 kisojen (!)
Huomenna kisoissa on myös pronssiottelu, jossa pelaavat USA ja Venäjä. Voisi olettaa, että USA tulee olemaan vastaantulija, koska sitä tuskin kiinnostaa pronssista pelata. Voin olla myös väärässä - ei olisi ensimmäinen kerta.
Valitettavasti kisat päättyvät siis huomenna, joten All Stars -kenttä julkaistaan myös huomenna. Omaakin kenttää olen miettinyt pitkin kisoja, mutta vasta nyt päätin lopullisen miehistöni. Joukkueeni on seuraava:
Maalivahti
Steve Mason, Kanada
Puolustajat
Drew Daughty, Kanada; Karl Alzner, Kanada
Hyökkääjät
James vanRiemdyk, USA; Patrik Berglund, Ruotsi; Colin Wilson, USA
Ei, sitä se ei ole. Kanada on tunnettu siitä, ettei se aina ole aloittanut turnauksia juhlavasti, mutta silti maa on aina koonnut itsensä pudotuspeleihin. Pienenä yllätyksenä Kanadan voittoa Yhdysvalloista voi kuitenkin pitää, kun katsotaan puhtaasti turnauksen aiempi otteita: USA oli ennen eilistä ottelua pelannut niin vahvasti, ettei kultamitalikaan olisi ollut minkäänlainen yllätys. Kanadalle puolestaan jo pääsy välieriin nihkeästä Suomi-ottelusta oli kuin lottovoitto. Väärä voittaja ottelussa ei kuitenkaan ollut, koska Kanadan peli varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä oli niin vakuuttavaa, että USA näytti ajoittain jopa surkealta, varsinkin Kanadan avausmaalin jälkeen.
Loppuottelussa Kanada kohtaa perjantain toisen välieräottelun voittajan Ruotsin. Suomen länsinaapuri pelasi todella tasaisen ja ennen kaikkea aneemisen ottelun Venäjää vastaan. Ajoittain pelaaminen oli surkeampaa ja hitaampaa kuin alkusarjassa, mutta kaikki kunnia Ruotsille, se kuuluu ehdottomasti finaaliin Kanadan kanssa.
Loppuottelun hienoinen suosikki on Kanada, siitäkin huolimatta - tai ehkä jopa sen takia -, että se on jo kerran hävinnyt tässä turnauksessa Ruotsille. Toisaalta Ruotsi on jo kerran näyttänyt, että se pystyy kyllä tarvittaessa lyömään Kanadan; toisaalta Kanada ottaa nyt varmasti Ruotsin tosissaan tulevassa finaalissa. Nyt Tre Kronorin junioreilla ei ole enää sitä yllätyssaumaa, mikä sillä oli voittoon päättyneessä alkusarjan ottelussa Kanadaa vastaan, mutta turnauksen aiempien otteiden perusteella se ei sitä edes välttämättä tarvitse.
Pelkästään rostereiden perusteella on turha tehdä pesäeroa kummankaan joukkueen välillä, sillä sekä Ruotsilta että Kanadalta löytyy tarvittaessa ratkaisijoita jopa runkomiesten ulkopuolelta.
Kanadalla riittää loppuottelun pelaajistossaan varmaa kiekko-osaamista, ja esimerkiksi joukkueen kulmakivet maalivahti Steve Masonin johdolla näyttivät olevansa turnauksen aatelia. Erityisesti Masonin kopit välieräottelun ensimmäisessä erässä olivat tärkeitä finaalipaikkaa ajatellen. Myös profiilipelaajat Brad Marchand ja joukkueen kapteeni Karl Alzner onnistuivat hyökkäyspäässä erinomaisesti.
Ruotsin maalivahti Jonas Enroth osoitti välierässä Venäjää vastaan muutamalla komealla paraatipelastuksellaan, ettei Ruotsin ainakaan teoriassa pitäisi hävitä turnausta maalivahtipelillä. Lisäksi Patrick Berglund ja Mikael Backlund etunenässä onnistuivat luomaan lukuisia vaarallisia tilanteita vastustajan maalille läpi välierän, myös Robin Figrenin panos vastustajan päässä oli välillä oivallista.
Kun vielä molemmissa miehistöissä on hyviä nuoria, vasta ensi kesänä varattavia pelaajia, tullee taistelu kullasta olemaan erittäin tasainen, ja onkin vaikea sanoa selvää suosikkia tämän illan otteluun. Kanada tulee olemaan vahva, mutta Ruotsi on osoittanut kisojen saatossa, että se pystyy kyllä voittamaan tarvittaessa vaikka Suomen A-maajoukkueen, joten ei Ruotsikaan ihan utopistinen mahdollisuus ole ottelun voittajaa veikattaessa.
Jos johonkin ottelun voisi etukäteen ajateltuna ajatella ratkeavan, niin se on maalivahtipeli. Ruotsin veskari Enroth oli vastikään Karjala-turnauksessa Tre Kronorin maalilla ja siinä turnauksessa hän ei ollut vahva. Hän päästi helppoja maaleja läpi Venäjää vastaan pelatun ottelun, eikä silloin edes pelattu maailmanmestaruudesta.
Kaikesta huolimatta ottelusta tulee tasainen ja kumpi vain joukkueista voi mestaruuden voittaa, mutta jos vetoa olisi lyötävä, sanoisin, että Kanada tulee varmemman pelinsä avulla voittamaan kultaa neljännen kerran peräkkäin. Ja tietysti myös sen kuuluisan voittamisen kulttuurin vuoksi, eihän ruotsalaiset ole olleet edes mitaleilla sitten Bostonin vuoden 1996 kisojen (!)
Huomenna kisoissa on myös pronssiottelu, jossa pelaavat USA ja Venäjä. Voisi olettaa, että USA tulee olemaan vastaantulija, koska sitä tuskin kiinnostaa pronssista pelata. Voin olla myös väärässä - ei olisi ensimmäinen kerta.
Valitettavasti kisat päättyvät siis huomenna, joten All Stars -kenttä julkaistaan myös huomenna. Omaakin kenttää olen miettinyt pitkin kisoja, mutta vasta nyt päätin lopullisen miehistöni. Joukkueeni on seuraava:
Maalivahti
Steve Mason, Kanada
Puolustajat
Drew Daughty, Kanada; Karl Alzner, Kanada
Hyökkääjät
James vanRiemdyk, USA; Patrik Berglund, Ruotsi; Colin Wilson, USA
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Edessä joko taivas tai helvetti
Suomi kohtaa tänään nuorten MM-kisojen suursuosikin Kanadan iltapäivän puolivälieräottelussa. Mikäli Pikkuleijonat voittaa iltapäiväpelin, edessä on välierät, tappion tullessa on vielä turnauksen päätösotteluna sijoitusottelu viidennestä sijasta.
Panokset ovat siis todella kovat. Ottelu tulee olemaan todella kova ja raastava, ja kumpikin joukkue taistelee varmasti koko ottelun ajan oman sietokyvyn ylärajoilla. Kanada ei tule antamaan mitään ilmaiseksi, mutta toisaalta ei Suomi mitään sellaista odotakaan.
Suomen peli on tähän mennessä kulkenut vuoristoratamaisesti läpi turnauksen, valitettavasti turnaus-vuoristoradassa on kuitenkin ollut enemmän laskuja kuin nousuja; peli ei ole toiminut toivotulla tavalla. Jukka Rautakorven luotsaama miehistö ei ole näyttänyt suurimmassa osassa otteluita parasta osaamistaan, ja oikeastaan yhdessäkään ottelussa Pikkuleijonat ei ole pelannut täyttä 60 minuuttia hyvin tai edes siedettävästi. Siihen Suomen täytyy myös panostaa puolivälieräottelussa, sillä jos Pikkuleijonien peli pysyy hyvin uomissaan koko ottelun ajan, on jopa voitto täysin mahdollinen, mutta mikäli ei pysy, ei voittoon ole mitään mahdollisuuksia.
Ottelun ennakkosuosikki on ehdottomasti Kanada, jonka maalilla iltapäivän ottelussa aloittaa Steve Mason, joka on torjunut kisoissa, huikealla, yli 97 torjuntaprosentilla. Craig Hartsburgin joukkue on varmasti sisuuntunut tappioon päättyneestä Ruotsi-ottelusta, vaikka ihan parasta mahdollista vaahteralehtimiehistöä turnauksessa ei olekaan vielä tähän mennessä nähty. Mutta sehän on tunnettua, ettei aiemmilla otteilla ole enää mitään merkitystä tässä vaiheessa turnausta, koska playoffit ovat kuitenkin ihan oma maailmansa, ja mitä vain voi tapahtua - Kanadalla tämä korostuu entisestään, sillä se tunnetusti parantaa turnauksen loppua kohti jatkuvasti otteitaan.
Ottelun lopputulos riippuu paljon siitä, mitä tapahtuu ensimmäisellä kymmenminuuttisella: Mikäli Pikkuleijonat saa pidettyä Kyle Turrisin johtaman ykköshyökkäyskolmikon pimennossa, vaikuttaa se välittömästi myös muuhun joukkueeseen - niin Kanadan kuin Suomen pelaajiin.
Sen jälkeen vaahteralehtipaidat alkavat pelaamaan - jos mahdollista - entistäkin fyysisemmin, ja jäähyjä alkaa tulla väistämättä, minkä ansiosta Suomen huippuvaarallinen ylivoimapeli pääsee oikeuksiinsa.
Näistä lähtökohdista katsottuna ottelun luonteesta ei ole mitään epäselvyyttä: Suomi tulee puolustamaan kynsin hampain, kun taas Kanada pyrkii ratkaisemaan ottelun mahdollisimman varhain. Tavallaan altavastaajan asema sopiikin Pikkuleijonille, sillä Suomelle ei ole perinteisesti sopinut ennakkosuosikin asema. Pikkuleijonilla on voittoon parhaana päivänä täydet mahdollisuudet, sillä kenttäpelaajistosta löytyy Nicklas Luceniuksen johdolla sen verran ruutia, että se on mahdollista. Lisäksi kumpi vain Suomen maalivahdeista pystyy huippupäivänä torjumaan Kanadan kumoon, siitä ei ole mitään epäselvyyttä.
Aika näyttää, kuinka Suomi pärjää. Kannattaa muistaa lähihistoriasta myös se, että pari vuotta sitten Vancouverissa muuan nuori Tuukka Rask torjui Suomelle voiton Ruotsia vastaan upeilla torjunnoillaan - ehkä jotain sellaista on luvassa myös nyt. Täytyy pitää kädet ristissä...
Panokset ovat siis todella kovat. Ottelu tulee olemaan todella kova ja raastava, ja kumpikin joukkue taistelee varmasti koko ottelun ajan oman sietokyvyn ylärajoilla. Kanada ei tule antamaan mitään ilmaiseksi, mutta toisaalta ei Suomi mitään sellaista odotakaan.
Suomen peli on tähän mennessä kulkenut vuoristoratamaisesti läpi turnauksen, valitettavasti turnaus-vuoristoradassa on kuitenkin ollut enemmän laskuja kuin nousuja; peli ei ole toiminut toivotulla tavalla. Jukka Rautakorven luotsaama miehistö ei ole näyttänyt suurimmassa osassa otteluita parasta osaamistaan, ja oikeastaan yhdessäkään ottelussa Pikkuleijonat ei ole pelannut täyttä 60 minuuttia hyvin tai edes siedettävästi. Siihen Suomen täytyy myös panostaa puolivälieräottelussa, sillä jos Pikkuleijonien peli pysyy hyvin uomissaan koko ottelun ajan, on jopa voitto täysin mahdollinen, mutta mikäli ei pysy, ei voittoon ole mitään mahdollisuuksia.
Ottelun ennakkosuosikki on ehdottomasti Kanada, jonka maalilla iltapäivän ottelussa aloittaa Steve Mason, joka on torjunut kisoissa, huikealla, yli 97 torjuntaprosentilla. Craig Hartsburgin joukkue on varmasti sisuuntunut tappioon päättyneestä Ruotsi-ottelusta, vaikka ihan parasta mahdollista vaahteralehtimiehistöä turnauksessa ei olekaan vielä tähän mennessä nähty. Mutta sehän on tunnettua, ettei aiemmilla otteilla ole enää mitään merkitystä tässä vaiheessa turnausta, koska playoffit ovat kuitenkin ihan oma maailmansa, ja mitä vain voi tapahtua - Kanadalla tämä korostuu entisestään, sillä se tunnetusti parantaa turnauksen loppua kohti jatkuvasti otteitaan.
Ottelun lopputulos riippuu paljon siitä, mitä tapahtuu ensimmäisellä kymmenminuuttisella: Mikäli Pikkuleijonat saa pidettyä Kyle Turrisin johtaman ykköshyökkäyskolmikon pimennossa, vaikuttaa se välittömästi myös muuhun joukkueeseen - niin Kanadan kuin Suomen pelaajiin.
Sen jälkeen vaahteralehtipaidat alkavat pelaamaan - jos mahdollista - entistäkin fyysisemmin, ja jäähyjä alkaa tulla väistämättä, minkä ansiosta Suomen huippuvaarallinen ylivoimapeli pääsee oikeuksiinsa.
Näistä lähtökohdista katsottuna ottelun luonteesta ei ole mitään epäselvyyttä: Suomi tulee puolustamaan kynsin hampain, kun taas Kanada pyrkii ratkaisemaan ottelun mahdollisimman varhain. Tavallaan altavastaajan asema sopiikin Pikkuleijonille, sillä Suomelle ei ole perinteisesti sopinut ennakkosuosikin asema. Pikkuleijonilla on voittoon parhaana päivänä täydet mahdollisuudet, sillä kenttäpelaajistosta löytyy Nicklas Luceniuksen johdolla sen verran ruutia, että se on mahdollista. Lisäksi kumpi vain Suomen maalivahdeista pystyy huippupäivänä torjumaan Kanadan kumoon, siitä ei ole mitään epäselvyyttä.
Aika näyttää, kuinka Suomi pärjää. Kannattaa muistaa lähihistoriasta myös se, että pari vuotta sitten Vancouverissa muuan nuori Tuukka Rask torjui Suomelle voiton Ruotsia vastaan upeilla torjunnoillaan - ehkä jotain sellaista on luvassa myös nyt. Täytyy pitää kädet ristissä...
tiistai 1. tammikuuta 2008
Winter Classicista tulee legenda!
Kun Edmonton Oilers ja Montreal Canadiens kohtasivat kylmänä marraskuisena viikonloppuiltana 53 000 jääkiekkofanin edessä vuonna 2003, oli se ensimmäinen NHL:n runkosarjan ulkoilmaottelu - se myös näkyi ja kuului kaikessa, niin markkinoinnista itse ottelutapahtumaan. Tänään Buffalo Billsin kotistadion, Ralph Wilson Stadium, saa luvan ratketa liitoksistaan, kun nykymuotoisen NHL:n toisessa ulkoilmaottelussa kohtaavat Buffalo Sabres ja Pittsburgh Penguins.
Tapahtumaa on ehditty Atlantin takana ylistää moneen kertaan, eikä ihan syyttä: 74 000 ihmistä vetävä stadion on ääriään myöten täynnä, ja niin Kanadasta kuin muualta USA:stakin ihmiset ovat tulossa katsomaan ottelua. Ei olekaan mikään ihme, että Winter Classic -tapahtumaa on hehkutettu viikkoja ja kuukausia etukäteen Pohjois-Amerikan tiedotusvälineissä. Samalla ottelussa tehdään NHL:n yleisöennätys, joka on siis 74 000 illan päätteeksi.
Suomessakin samankaltainen tapahtuma toisi katsomoihin varmasti Olympiastadionin verran katsojia, jos sellainen vain Pohjolaan saataisiin. Hjallis Harkimo olisi halunnut ulkoilmaottelun Suomeen, mutta ainakin vielä idea jäi haaveeksi. Olympistadionin vuokra-asioita hallinnoiva Stadion-säätiö esitti nimittäin suorastaan idioottimaista 120 000 euron vuokraa (!), joka vaikuttaa niin paljolta, että talvisin tyhjillään viruvan Olympiastadionin luulisi olevan käytössä nykytermein "kakskytneljäseiska". Mutta niin ei ole, sillä se on ollut käyttämättömänä marraskuun puolivälistä lähtien.
Jossakin mättää ja pahasti, koska perisyyhän tässä korkeassa vuokrassa oli kateus. Mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa myös Suomessa hyväksytään se tosiasia, että välttämättä kaiken hauskan ei tarvitse olla itsekehiteltyä.
Se taas kuulostaa sinänsä jo niin fiksulta, että sellaista ajattelumallia tuskin hetkeen nähdään Suomessa. Valitettavasti.
Tapahtumaa on ehditty Atlantin takana ylistää moneen kertaan, eikä ihan syyttä: 74 000 ihmistä vetävä stadion on ääriään myöten täynnä, ja niin Kanadasta kuin muualta USA:stakin ihmiset ovat tulossa katsomaan ottelua. Ei olekaan mikään ihme, että Winter Classic -tapahtumaa on hehkutettu viikkoja ja kuukausia etukäteen Pohjois-Amerikan tiedotusvälineissä. Samalla ottelussa tehdään NHL:n yleisöennätys, joka on siis 74 000 illan päätteeksi.
Suomessakin samankaltainen tapahtuma toisi katsomoihin varmasti Olympiastadionin verran katsojia, jos sellainen vain Pohjolaan saataisiin. Hjallis Harkimo olisi halunnut ulkoilmaottelun Suomeen, mutta ainakin vielä idea jäi haaveeksi. Olympistadionin vuokra-asioita hallinnoiva Stadion-säätiö esitti nimittäin suorastaan idioottimaista 120 000 euron vuokraa (!), joka vaikuttaa niin paljolta, että talvisin tyhjillään viruvan Olympiastadionin luulisi olevan käytössä nykytermein "kakskytneljäseiska". Mutta niin ei ole, sillä se on ollut käyttämättömänä marraskuun puolivälistä lähtien.
Jossakin mättää ja pahasti, koska perisyyhän tässä korkeassa vuokrassa oli kateus. Mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa myös Suomessa hyväksytään se tosiasia, että välttämättä kaiken hauskan ei tarvitse olla itsekehiteltyä.
Se taas kuulostaa sinänsä jo niin fiksulta, että sellaista ajattelumallia tuskin hetkeen nähdään Suomessa. Valitettavasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
