Lätkä on ikuista

"Sulla on vieläkin täällä se naisia tulee ja naisia menee, mutta lätkä forever -yhteisö (vaikka sä seurustelet)", veistelee kaverini armeijan kotiintulomatkalla.

Niin on, koska jääkiekko todellakin on ikuista. Se fiilis, kun kiekko tippuu jäähän, kausi alkaa, NHL-sivu 235 lähtee pyörimään aamusta toiseen, kiekkojutut - kaikki jääkiekkoon liittyvä on maagista, suorastaan käsittämätöntä. Jotain sellaista, millaista fiilistä ei voi yksinkertaisesti saada kuin jääkiekosta.

Ajatus ja innostus kanadalaisten suurimmasta lapsesta on edelleenkin kuin pikkupojalla, vaikka tänne blogille ei ole mitään vähään aikaan kirjoitettukaan. Edellisen jutun jälkeen on tapahtunut paljon: mestaruuksia on voitettuja ja hävitty, on tapahtunut suuria pelaajakauppoja, muun muassa Saku on nykyään Ducksin mies, ja on tapahtunut lopettamisia, sillä esimerkiksi Teppo Numminen on siirtänyt hokkarit kaukalosta toimistoon.

Ja kuten jo varmasti useimmat blogin lukijoista - tai ainakin jompikumpi heistä - saattaa arvata, niin on aika sanoa jäähyväiset tälle blogille, koska nyt on vain päässyt käymään, niin että aika ei millään tänne kirjoittamiseen. Ei ainakaan seuraavaan kolmeen kuukauteen, jonka vielä armeijan harmaissa vietän.

Ainakin tällä erää blogikirjoittelu on tässä, mutta kun aika sen sallii, saattaa blogi ilmestyä vielä jonnekin päin internetiä - joko tänne tai muualle. Jos näin käy, niin ilmoitan siitä vielä tänne. Nyt on aika sanoa näkemiin.

Se kuuluisa elämän ja kuoleman ottelu

Game seven: Porin Ässät–Vaasan Sport.

Kaikkien aikojen peli. The Game. Tästä pelistä ja tästä sarjasta tullaan puhumaan vielä vuosia – eikä ihme: Suomen kuuluisimmat kiekkokoutsit Alpo Suhonen ja Juhani Tamminen, Pohjanmaan lätkäbuumi ja kaikkien aikojen patafiasko ovat pääsiäismämmin ainekset, jotka ovat tehneet liigakarsinnasta tämän kevään kiinnostavimman playoff-sarjan Suomessa.

Kiinnostavamman kuin kevään liigafinaalin JYP-Kärpät.

SM-liigafinaalit tuskin saavat Nelosen katsoennätyksiä rikki, mutta Urheilukanavan lauantaisessa liigakarsinnan seitsemännessä ottelussa kaikki vanhat katsojaennätykset vaipuvat unholaan.

Silloin koko Satakunnan ulkopuolinen Suomi toivoo Ässien tippuvan liigasta ja Sportin nousevan liigaan. Siinä ei ole mitään ihmeellistä: kun Daavid ja Goljat kohtaavat, suurin osa on Daavidin puolella.

Ottelun panoksista tuskin tarvitsee enää tässä vaiheessa puhua yhtään mitään. Kun ottelusarjan toiselle joukkueelle koittaa lauantai-iltana SM-liigaylösnousemus ja toinen joutuu ainakin vuoden mittaiseen Mestis-kadotukseen, ei tarvitse ihmetellä, miksi Ape ja Tami pyörivät ja hyörivät vaihtoaitiossa kuin pääsiäistrullit ulko-ovilla lankalauantaina.

Ratkaisevassa liigakarsinnassa kohtaavat kaksi hyvin erilaista joukkuetta. Ässille kevät on ollut yhtä suurta kidutusta, kun joukkuetta, organisaatiota ja pelaajia on haukuttu päivästä ja viikosta toiseen. Sport on puolestaan pelannut koko seurahistoriansa upeinta kiekkoa. Vielä Mestiksen runkosarjassa vaasalaisten momentum oli kadoksissa, mutta kun tosipelit Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla alkoivat, alkoi myös Sportin peli luistaa Kuparisaaressa. Siitä lähtien pohjalaisseura on pelannut hurmiossa, jota tuskin kukaan kiekkobuumin ulkopuolella olisi uskonut todeksi ennen tätä kevättä.

Näissä lähtökohdissa, ottelusarjan ollessa tasan 3–3, kummallakaan joukkueella ei ole kuin hävittävää. Sportille ainoa mahdollinen tavoite on liiga. Vuoden 2006 SM-finalistille Porin Ässille Mestikseen tippuminen olisi pahin isku vasten kasvoja.

Ottelun alku ja Sport ovat huomisen draaman tärkeimmät avainsanat. Jos Sport rymisee samalla voimalla, samalla draivilla kuin tiistaiseen otteluun, ei ole epäilyksen häivääkään siitä, kummalle avaimet liigaan aukeavat. Mikäli Ässät saa kasattua itsensä kauden viimeiseen otteluun ja mikäli Sport ei ole hereillä heti kiekon tippuessa jäähän, ovat Alpo Suhosen suojatit entistä lähempänä SM-liigassa pysymistä.

Täysin eri asia on kuitenkin se, pystyykö Ässät siihen.

Pataryhmä on yllättänyt tällä kaudella niin monta kertaa – eikä läheskään aina positiivisesti – , ettei enää mikään olisi yllätys. Ei edes se, että Sport ratkaisisi ratkaisevan karsinnan heti avauserässä – suurinumeroisestikin.

Isomäellä kun tuntuu kaikki olevan tällä kaudella mahdollista.

Jos jotain pitäisi ottelusta lähteä veikkaamaan, niin varmaa on ainoastaan se, että koko kiekkoileva Suomi pysähtyy televisiovastaanottimien äärelle huomenna kello 17:00, kun kiekko Isomäen jäähallissa tippuu jäähän.

Ja se, että koko Pohjanmaa on tällä hetkellä sellaisen kiekkobuumin vallassa, että kävi huomisessa ottelussa miten tahansa, on pohjalainen kiekkouho saatu herätettyä svääreihin, joka tietää liigapaikkaa.

Ennemmin tai myöhemmin.

Hienoa, pojat!

Jääkiekkoliittoa on haukuttu joka paikassa viimeisten vuosien aikana sekä edestä että takaa. Osin aiheestakin. Nyt näihin lukuisiin valituksiin ja haukkumisiin on kuitenkin vastattu.

Hyvät ihmiset, tämän päivän jälkeen Erkka Westerlund on samassa veneessä jälleen Jääkiekkoliiton kanssa - ja ennen kaikkea Jukka Jalosen kanssa: Jääkiekkoliitto kertoi, että herrat tulevat linjaamaan yhdessä kotimaista huippujääkiekkoa seuraavan kahden vuoden ajan.

Se on sama asia kuin viime keväänä, jolloin Videotuomarit laitettiin saman kameran eteen, ja voi pojat mitä kaikkea kaksikko Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm saivatkaan viime keväänä aikaan. Analyysejä ja naurua.

Analyysejä ja toimintaa odotetaan myös Jaloselta ja Westerlundilta. Westerlundilla on erittäin paljon annettavaa suomalaisen jääkiekkoon, sillä sitä tiedon määrää ja sitä kuuluisaa jääkiekon käytännöllistä toteuttamista filosofilla riittää. Westerlund on yksinkertaisesti Suomen kovin jääkiekkotieteilijä ja ehdottoman omassa sarjassaan siinä hommassa.

"Westerlund vastaa SJL:n ja Vierumäen urheiluopiston jääkiekkotoimintojen johtamisesta ja kehittämisestä koordinoidusti, apunaan Jääkiekkoliiton ja Vierumäen henkilöstö", kerrotaan liiton kotisivuilla.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa?

No, ainakin sitä, että nyt kiekko-Pohjolassa palataan pitkästä, pitkästä aikaa juurille, oikeaan jääkiekkotekemiseen. Nyt Jääkiekkoliitossa on lopetettu höpöhöpöjuttujen selittäminen. On alettu ihan oikeasti panostaa kaikkeen siihen, mikä on tärkeää. Tekemiseen, tekemiseen ja tekemiseen.

Nuorien pelaajien kehittäminen, suomalaisen jääkiekkojärjestelmän parantaminen joka sektorilla ja tulevaisuuden suunnittelu huippukiekon osalta tulevat olemaan Westerlundin kaksivuotisen projektin tärkeimpia kohteita.

Westerlund ja Jalonen on sellainen yhtälö, että kiekkofanit voivat pitkästä aikaa nukkua turvallisia yöunia, kun Suomi-lätkä on osaavissa käsissä.

Maljapuheet on puhuttu - nyt on toteuttamisen aika!

Apinointia Pohjois-Amerikasta

Vaikka joku muuta väittäisi, Suomi tulee taistelemaan Vancouverin olympiakisoissa ensi vuonna kärkisijoista. Vaikka joku muuta väittäisi, Suomi luottaa edelleen konkariosastoonsa, johon kuuluvat muun muassa Suomen "kultainen sukupolvi" Saku Koivu, Kimmo Timonen, Teemu Selänne ja Jere Lehtinen. Vaikka joku muuta väittäisi, Kanada ja Venäjä ovat etukäteen suurimpia ennakkosuosikkeja kisoissa.

Ja vaikka joku muuta väittäisi Kanadassa järjestettävien olympiakisojen ykköslaji on jääkiekko - laji, josta kanadalaiset elävät. "Hockey is Canada; Canada is hockey", sanovat kanukit.

Niin, ja vaikka joku muuta väittäisi, Suomen Jääkiekkoliitto pysyy edelleen asemasodassa vanhoine aseineen, ilman aikomustakaan uudistaa sotastrategiaansa - mikä on ehdottomasti sääli, sillä uudistuksen tuulia kaivataan.

Hyvät ihmiset, olemme 2000-luvulla. Kanada on edelleen jääkiekon ykkösmaa, pysyvä sellainen, mutta kaikki muu kansainvälisessä jääkiekossa onkin muuttunut: Venäjä on palannut hienoon, upeaan ja kerrassaan loistavaan joukkupelaamisen ideologiaan. Yhdysvallat luo tällä hetkellä toinen toistaan loistavampia yksilöitä nuorten ohjelmastaan. Ja hyvät ihmiset, ruotsalaiset tekevät uusia forsbergeja ja sundineja niin kovalla tahdilla, että sattuu.

Nyt pitäisi Suomenkin olla menossa mukana. Leijonat on pitkään A-maajoukkuetasolla nojannut päävalmentajan vetovoimaan, mikä onkin toiminut hienosti viime vuosina, mutta nyt pitäisi kääntää katseet valmistautumisrituaalien osalta Pohjois-Amerikkaan. USA ja Kanada tavoittelevat menestystä perinteikkäällä taktiikalla: maat kasaavat NHL:ssä toimivista managereista johtoryhmän, joka valitsee pelaajat talvikisoihin.

Niin pitäisi tehdä myös Leijonien.

Suomi kyllä scouttaa pelaajia paljon suhteessa siihen, missä kotimaan ammattikiekkoilijat pelaavat, mutta koska maailman tähdet pelaavat uudella mantereella, ei maajoukkueen johdolla ole yksinkertaisesti mitään mahdollisuutta tehdä syväluotaavaa tutkimusretkeä NHL:ään tai muihin Pohjois-Amerikan sarjoihin. Niinpä Suomen pitäisikin kasata asiantuntijaryhmä maajoukkueen ympärille arvokisoja - sekä MM- että olympiakisoja - varten, koska niin saataisiin tietoa siitä, millaisessa kunnossa kapeiden kaukaloiden pelaajat ovat.

Tällä hetkellä tietoa ei ole.

Hyvä esimerkki tietokatkoksista on Nashvillen Antti Pihlström, joka onnellisten sattumusten vuoksi saapui Halifaxin kisoihin viime keväänä. Pihlström pelasi loistavat kisat - ainakin siihen nähden, ettei Suomen ykkösvalmentaja Doug Shedden tiennyt miehestä mitään, tai tarkemmin sanottuna hän ei tiennyt kaveria nimeltäkään...

Summa summarum, Pohjois-Amerikassa kiekon parissa työskentelee suomalaisia jääkiekkovaikuttajia useita kymmeniä. Huikea tietotaito lajista on esimerkiksi St. Louisin varatoimitusjohtajalla Jarmo Kekäläisellä, Euroopan ykköskykyjenetsijä Göran Stubbilla ja kiekkoagentti Petteri Lehdolla... Miehiä kyllä riittää, jos heille annettaisiin mahdollisuus erikoistehtäviin arvokisojen alla. Lisäksi kaikki edellä mainituista kiekkovaikuttajista ovat varmasti kiinnostuneet auttamaan suomalaista jääkiekkoa parhaansa mukaan.

Miksi Leijonien valmennusryhmä tarvitsee sitten apua?

Kyse on yksinkertaisesti siitä syystä, että Jääkiekkoliiton parin viikon tutustumismatka suomalaisiin NHL-pelaajiin ennen arvokisoja ei ole riittävästi. Silloin pelaajilta nähdään vain pari ottelua reissun aikana, ja kun mietitään pitäisikö kisoihin ottaa pelaaja X vai Y, ei tällaisesta määrästä pelejä pysty päättelemään vielä mitään.

Tuolla reissulla kyllä pystyy miettimään, ketkä pelaavat ykköskentässä ja ketkä neloskentässä, mutta ei sitä, pelaako pelaaja kisoissa vai ei. Mutta miehet Pohjois-Amerikassa näkevät suomalaisia päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. He näkevät pelaajien otteita niin huonoina kuin hyvinä päivinä, joten heidän tietotaitojaan ei voi aliarvioida, kun kyseessä on Suomi-kiekon etu.

Kanadalla ja USA:lla on perinteisesti käytetty NHL-joukkueista tutuksi tulleita managereja joukkueen rakentamisessa, jolloin valmentajille ei ole sälytetty kovin suurta painoarvoa valinnoissa. Suomen mallissa tilanne voisi olla toisinpäin, jolloin suomalaiset NHL-vaikuttajat voisivat antaa oman näkemyksensä pelaajista, joista Leijonien valmennusjohto kaipaisi lisätietoja.

Tällöin Suomen ei enää tarvitsisi pohtia kisapaikkojen kohtaloa viikon tutkimusmatkan ja pelkkien tilastojen perusteella, sillä ne eivät yksinkertaisesti riitä. Jos Leijonat haluaa antaa parhaan mahdollisen panoksen arvokisoista toiseen, on ehdottomasti otettava käyttöön kaikki mahdollinen voima, joka Suomi-kiekosta vain löydetään, koska Suomen etu on kaikille varmasti tärkeintä.

Väärä paikka?

Ville Leino paukuttaa pisteitä piste per -peli tahtiin. Kaikki näyttä loistavalta, mutta silti mies on varmasti vähintäänkin harmissaan siitä, että on juuri Detroit Red Wingissä.

Autokaupungissa nimittäin on tällä hetkellä niin kova nippu kasassa, että olisi suorastaan ihme, jos yksi tämän hetken taitavimmista hyökkääjistä nähtäisiin vielä kesäkuussakin Red Wings -miehistössä.

Pelitaidoista se ei ole kiinni. Leino on NHL:ssäkin hyvä - ei loistava, mutta hyvä - hyökkääjä. Vaikka Savonlinnan mies ei olekaan NHL:ssä samanlainen dominoiva superpelaaja, taidot ja ennen kaikkea pää riittävät takuuvarmasti NHL:ään.

Se on nähty: kylmäveriset kiemurat miehen ensimmäisessä NHL-ottelussa saivat selostajatkin haukkomaan henkeä suomalaisen suoritusten edessä.

NHL:ssäkin Leino-show on paremman keskitason näytös.

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että vaikka mies tekisi millaisia temppuja, Detroitista ei löydy ruutua Leinolle. Tosin yksi vaihoehto on varmasti Detroit-johdon mielessä: nippu on kallis, ja Leinon kaltaisi superhyökkääjiä olisi tulossa farmista joukkueeseen, joten myynnit kauden tässä vaiheessa eivät olisi mikään outo tapaus.

Varsinaisesti Leino ei ainakaan varmasti laittaisi myyntejä pahakseen.

Puheista tekoihin?

Todennäköisesti meillä kaikilla, niin sinulla kuin minullakin, on mielipide Juhani Tammisesta, 58-vuotiaasta jääkiekon sekatyömiehestä, joka on luonut uransa tiedotusvälineiden kautta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Toisten mielestä Tami on äärimmäisen kunniakas kiekkovaikuttaja ja -valmentaja, jonka kiekkouran kruunaavat lukuisat esiintymiset YLE-urheilun kisastudioiden kommentaattorina; toisten mielestä Tami on jääkiekkovalmentaja, jonka juna meni jo – ja ainoastaan brändi jäi. Yhtä kaikki, Tamminen on yksi Suomi-lätkän puhutuimmista kiekkomiehistä.

Vaikka kotimaan omasta Aurinkokuninkaasta olisi mitä mieltä tahansa, kaikki Tammisen mielipiteet vaikuttavat syvästi alitajuntaan, vaikka niin ei välttämättä aina haluaisi.

Tältä viikolta löytyy hyvä esimerkki miehen puhelahjoista, kun hän oli pitämässä Pohjalainen Kiekkokoulu -nimistä ”rekrytointitapahtumaa” kauhavalaisille kiekkojunioreille. Tapahtumassa oli 151 junioria ja meininkiä riitti. Tärkeintä oli kuitenkin Tammisen läsnäolo: herran luennon jälkeen uskoin jo noin vuorokauden, että Vaasan Sport on ensi syksynä liigaseura – ennen kaikkea menestyvä sellainen.

Tammisen puheet veljistä, momentumeista, neljien nousujuhlien huumasta, Pohjanmaan SM-haaveista saivat kaikki läsnäolijat uskomaan Sportin nousuhaaveisiin.Mutta usko oli ainakin minulla lyhytnäköinen, sillä totuus on kuitenkin valitettavasti se, ettei seurasta nimeltä Vaasan Sport tule menestyvää liigaorganisaatiota lähiaikoina.

Se on fakta.

Kaikki muu on periaatteessa kunnossa paitsi pelaajamateriaali. Esimerkiksi sen edustusjoukkueessa kiekkoilee tällä kaudella vain 6 (!) vaasalaislähtöistä miestä. Kun vain yksi juniorijoukkuekin pelaa SM-tasolla, voi hyvällä omallatunnolla esittää kysymyksen: Millä lihaksilla Sport luulee hyppäävänsä sarjatason ylöspäin mitään sanomattomalla junioritoiminnalla, ilman oman kaupungin pelaajia?

Ei millään, sillä vaasalaisten punttitreeni on vielä pahasti vaiheessa, eikä rehellisesti sanottuna mikään muukaan vakuuta. Sport on ollut pari kertaa kymmenen vuoden aikana lähellä vararikkoa suurten velkojensa vuoksi, ja voisi kyynisesti kysyä, miten ihmeessä talous pysyisi kunnossa SM-liigassakaan, kun Mestiskin kiristää jo köyttä melkoisen paljon?

Aivan toinen tarina onkin sitten pohjalaisuus. Tamminen on yrittänyt luoda Pohjanmaalle Kärpät-ilmiötä, joukkuetta, joka olisi koko alueen oma juttu; tunneside, joka vetoaa niin isään kuin poikaankin.

Vaasassa ja lähialueilla nän onkin, mutta ei Etelä-Pohjanmaalla.

Jos Sport pelaisi SM-liigassa, voisivat myös eteläpohjalaiset innostua Pohjanmaan omasta seurasta, mutta kun koko seura on vielä pahasti vaiheessa eli Mestiksessä, ei voida puhua Pohjanmaan yhteisestä joukkueesta, sillä ruotsinkielinen Pohjanmaa eli Vaasa on henkisesti yhtä kaukana Etelä-Pohjanmaan ydinalueesta kuin Suomi on Ruotsista.

Sille tosiasialle Tammisen brändi ja puhelahjatkin jäävät kakkoseksi!

Pojistako miehiä?

Jos Kanadan ja Suomen juniorituotantoja vertaa, yksi ero nousee ylitse muiden: Kanadassa juniorit - tähdet ja ei-tähdet - saavat pelata kovia pelejä niin paljon kuin vain kunto ja pelitaidot edellyttävät.

Suomessa näin ei ole.

Mutta kun näin joskus edes tapahtuu, on tulos vähintäänkin mielenkiintoinen. Esimerkiksi käyvät Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueen Joonas Nättinen ja Toni Rajala. Vielä tämän kauden alussa Rajala oli Suomen 1991-syntyneiden selkeä soihdunkantaja, mutta kun Nättinen on saanut Bluesissa peliaikaa syksyn ja talven aikana, on ero kääntynyt päälaelleen ja yllätys, yllätys Nättinen on tällä hetkellä ysiykkösten kovin kiintotähti.

Tosin, ei Rajalakaan huono ole. Suurin ero poikien välille tulee kuitenkin juuri SM-liigassa pelattujen otteluiden määrästä. Nättinen pelaa kovemmin, liikettä on enemmän ja miehenalun ratkaisutkin ovat nopeampia; kovat pelit näkyvät herran otteissa.

Jos joulupukille, pullonhengelle tai vaikkapa SM-liigavalmentajalle saisi yhden toiveen esittää, se kuuluisi näin: antakaa poikien pelata muuallakin kuin vaihtopenkillä, sillä vain kovat otteet tekevät pelaajista pelaajia. Ja ehkä ensi kaudella ei tarvitse roudata niitä ylijäämä-kanukkeja tänne pyörimään, kun peliajan voi antaa oman kylän pojille!