Apinointia Pohjois-Amerikasta

Vaikka joku muuta väittäisi, Suomi tulee taistelemaan Vancouverin olympiakisoissa ensi vuonna kärkisijoista. Vaikka joku muuta väittäisi, Suomi luottaa edelleen konkariosastoonsa, johon kuuluvat muun muassa Suomen "kultainen sukupolvi" Saku Koivu, Kimmo Timonen, Teemu Selänne ja Jere Lehtinen. Vaikka joku muuta väittäisi, Kanada ja Venäjä ovat etukäteen suurimpia ennakkosuosikkeja kisoissa.

Ja vaikka joku muuta väittäisi Kanadassa järjestettävien olympiakisojen ykköslaji on jääkiekko - laji, josta kanadalaiset elävät. "Hockey is Canada; Canada is hockey", sanovat kanukit.

Niin, ja vaikka joku muuta väittäisi, Suomen Jääkiekkoliitto pysyy edelleen asemasodassa vanhoine aseineen, ilman aikomustakaan uudistaa sotastrategiaansa - mikä on ehdottomasti sääli, sillä uudistuksen tuulia kaivataan.

Hyvät ihmiset, olemme 2000-luvulla. Kanada on edelleen jääkiekon ykkösmaa, pysyvä sellainen, mutta kaikki muu kansainvälisessä jääkiekossa onkin muuttunut: Venäjä on palannut hienoon, upeaan ja kerrassaan loistavaan joukkupelaamisen ideologiaan. Yhdysvallat luo tällä hetkellä toinen toistaan loistavampia yksilöitä nuorten ohjelmastaan. Ja hyvät ihmiset, ruotsalaiset tekevät uusia forsbergeja ja sundineja niin kovalla tahdilla, että sattuu.

Nyt pitäisi Suomenkin olla menossa mukana. Leijonat on pitkään A-maajoukkuetasolla nojannut päävalmentajan vetovoimaan, mikä onkin toiminut hienosti viime vuosina, mutta nyt pitäisi kääntää katseet valmistautumisrituaalien osalta Pohjois-Amerikkaan. USA ja Kanada tavoittelevat menestystä perinteikkäällä taktiikalla: maat kasaavat NHL:ssä toimivista managereista johtoryhmän, joka valitsee pelaajat talvikisoihin.

Niin pitäisi tehdä myös Leijonien.

Suomi kyllä scouttaa pelaajia paljon suhteessa siihen, missä kotimaan ammattikiekkoilijat pelaavat, mutta koska maailman tähdet pelaavat uudella mantereella, ei maajoukkueen johdolla ole yksinkertaisesti mitään mahdollisuutta tehdä syväluotaavaa tutkimusretkeä NHL:ään tai muihin Pohjois-Amerikan sarjoihin. Niinpä Suomen pitäisikin kasata asiantuntijaryhmä maajoukkueen ympärille arvokisoja - sekä MM- että olympiakisoja - varten, koska niin saataisiin tietoa siitä, millaisessa kunnossa kapeiden kaukaloiden pelaajat ovat.

Tällä hetkellä tietoa ei ole.

Hyvä esimerkki tietokatkoksista on Nashvillen Antti Pihlström, joka onnellisten sattumusten vuoksi saapui Halifaxin kisoihin viime keväänä. Pihlström pelasi loistavat kisat - ainakin siihen nähden, ettei Suomen ykkösvalmentaja Doug Shedden tiennyt miehestä mitään, tai tarkemmin sanottuna hän ei tiennyt kaveria nimeltäkään...

Summa summarum, Pohjois-Amerikassa kiekon parissa työskentelee suomalaisia jääkiekkovaikuttajia useita kymmeniä. Huikea tietotaito lajista on esimerkiksi St. Louisin varatoimitusjohtajalla Jarmo Kekäläisellä, Euroopan ykköskykyjenetsijä Göran Stubbilla ja kiekkoagentti Petteri Lehdolla... Miehiä kyllä riittää, jos heille annettaisiin mahdollisuus erikoistehtäviin arvokisojen alla. Lisäksi kaikki edellä mainituista kiekkovaikuttajista ovat varmasti kiinnostuneet auttamaan suomalaista jääkiekkoa parhaansa mukaan.

Miksi Leijonien valmennusryhmä tarvitsee sitten apua?

Kyse on yksinkertaisesti siitä syystä, että Jääkiekkoliiton parin viikon tutustumismatka suomalaisiin NHL-pelaajiin ennen arvokisoja ei ole riittävästi. Silloin pelaajilta nähdään vain pari ottelua reissun aikana, ja kun mietitään pitäisikö kisoihin ottaa pelaaja X vai Y, ei tällaisesta määrästä pelejä pysty päättelemään vielä mitään.

Tuolla reissulla kyllä pystyy miettimään, ketkä pelaavat ykköskentässä ja ketkä neloskentässä, mutta ei sitä, pelaako pelaaja kisoissa vai ei. Mutta miehet Pohjois-Amerikassa näkevät suomalaisia päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. He näkevät pelaajien otteita niin huonoina kuin hyvinä päivinä, joten heidän tietotaitojaan ei voi aliarvioida, kun kyseessä on Suomi-kiekon etu.

Kanadalla ja USA:lla on perinteisesti käytetty NHL-joukkueista tutuksi tulleita managereja joukkueen rakentamisessa, jolloin valmentajille ei ole sälytetty kovin suurta painoarvoa valinnoissa. Suomen mallissa tilanne voisi olla toisinpäin, jolloin suomalaiset NHL-vaikuttajat voisivat antaa oman näkemyksensä pelaajista, joista Leijonien valmennusjohto kaipaisi lisätietoja.

Tällöin Suomen ei enää tarvitsisi pohtia kisapaikkojen kohtaloa viikon tutkimusmatkan ja pelkkien tilastojen perusteella, sillä ne eivät yksinkertaisesti riitä. Jos Leijonat haluaa antaa parhaan mahdollisen panoksen arvokisoista toiseen, on ehdottomasti otettava käyttöön kaikki mahdollinen voima, joka Suomi-kiekosta vain löydetään, koska Suomen etu on kaikille varmasti tärkeintä.