Tällä hetkellä Pittsburgh Penguins on itäisessä konferensissa sijalla neljä, ainoastaan kaksi pistettä perässä konferenssia johtavaa New Jersey Devilsiä.
Mutta Devils saattaa eilisen päivän jälkeen tulla nopeasti selkä edellä vastaan huippulupausrikkainta joukkuetta.
Penguins ilmoittautui eilen suosiolla mukaan NHL:n kannujahtiin, kun se hankki riveihinsä siirtoikkunan viimeisillä minuuteilla äärettömän tehokkaan slovakkihyökkääjän Marian Hossan jo ennestään vahvaan joukkueeseensa.
Viime aikoina Penguinsin tuorein kruununjalokivi on laittanut kiekkoa liikkeelle tasaisen tappavaan ja tehokkaaseen tahtiin, sillä taitava laituri on iskenyt jo tehopisteet 26+30 kuluvan kauden 60 ottelussa. Samalla Hossa pääsee veteraanina mukaan Jevgeni Malkinin ja Sidney Crosbyn tehokkaisiin diskobileisiin - mutta vasta kolmannelle jäsensijalle, sillä diskon kuninkaaseen Malkiniin on matkaa 26 pistettä.
Joukkueesta löytyi jo ennen Hossaa hyviä pelaajia. Oli Crosbya, Gontsharia ja Malkinia, ja lisäksi rosterista löytyi profiilipelaajia Georges Laraquen ja Jarkko Ruudun johdolla. Ainut huolta aiheuttava osasto on maalivahtipeli, sillä siellä kokemusta playoffeista ei ole - jota tosin ei ole muullakaan joukkueella.
Mutta maalivahtiosastolla kokemattomuus on pelottava asia, sillä esimerkiksi hyökkäyksessä liiallinen jännitys tai kokemattomuus kovista paikoista ei välttämättä ratkaise ottelua, mutta jos kaveri maalin ja kentän välissä päästää yhden helpon maalin jatkoajalla, on peli siinä. Pahimmassa tapauksessa koko ottelusarjan käännekohta voi olla maalivahdin tekemä virhe.
Tosin voihan olla, että ykkösvahdiksi noussut Ty Conklin jatkaa yhtä vahvoja otteita kuin mitä hän on esittänyt jo runkosarjassa. Ei Conklin ensimmäinen kylmäpäinen veskari olisi...
Joka tapauksessa Hossan tuleminen mukaan Pittsburghin 2010-luvun dynastiaan voi saada vielä ihmeitä aikaan. Joku voisi sanoa Hossaa myös palapelin puuttuvaksi palaseksi!
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Maailman kovin toimintasarja on täällä tänään
Previously on 24... Or, previously on Russian ordinary hockey life
Kello lyö juuri kolme aamuyöllä, kun pari tummaa pukua käyttävää arvokkaan näköistä miestä on nuoren, noin 18-vuotiaan miehenalun ympärillä. Kun tarpeeksi miettii, muistaa nähneensä pojan jossain, mutta missä?
Kauhavalla? Ei.
Tv-ohjelmassa? Ei.
Nuorten MM-kisoissa? Niin, olisiko se ollut siellä?
Nuorten MM-kisoissa? Joo, siellä tämä kaveri oli, mutta kuka hän on?
Samalla ovenraossa tapahtuva muistelu loppuu kuin seinään, kun venäläisnuorukainen avaa suunsa.
- Okei, okei. Teen sopimuksen, kunhan päästätte minut lähtemään ja nukkumaan, nuorimies sanoo vaikealla äänellä.
Sitten muistan: hänhän on Malkin, Jevgeni Malkin, tuo nuorten MM-kisojen superhyökkääjä!
Pakko katsoa vielä uudelleen ovenraosta, mitä siellä tapahtuu: Jevgeni kirjoittaa nimensä paperiin, tarkemmin sanottuna venäläisseura Metallurg Magnitogorskin sopimuspaperiin.
Samalla huipputaitava hyökkääjälupaus pääsee lähtemään pois venäläisjoukkueen harjoituskeskuksesta Basasta. Mutta päällimmäisenä hän miettii itsekseen, että hänenhän pitäisi pelata ensi kaudella Sid the Kidin kanssa Penguinsissa, eikä missään kaikkien kuolemanloukkujen kuolemanloukussa, Venäjällä. Ei tällaisen pelin pitänyt vedellä!
Eikä ajatus jää vain tähän, sillä Magnitogorskin harjoitusleirin aikana Espoon Länsiauto Areenalla nuori venäläinen katoaa mystisesti. Hän lähtee espoolaiseen asuntoon muutamaksi päiväksi, odottaa loppuviikkoon, kunnes lentää ensin Los Angelesiin ja sen kautta myöhemmin Pittsburghiin. Vuosisadan kiekkolegenda on syntynyt!
The following takes places between 2006-2008
Kun Malkinin loikkaamisesta on kulunut noin pari kuukautta, alkaa uuden NHL:n toinen kausi. Kausi, jonka jälkeen kaikki kiekkopuutarhan arvokkaimmat nuoret hedelmät ovat vihdoin samassa korissa.
Malkin tekee ensimmäisellä NHL-kaudellaan hyvät tehopisteet 33+52, joilla voitetaan parhaan tulokkaan palkinto, Calder Trophy. Pisteillä ollaan tosin Pittsburghin sisäisessä pistepörssissä vasta sijalla kaksi, kun kaikkien kanadalaispoikien ja varsinkin -tyttöjen toiveuni, ihmelapsi Sidney Crosby paukuttelee kaameat 120 tehopistettä 82 runkosarjan ottelussa.
Toisella liigakaudellaan Malkin jatkaa samalla tyylillä, mihin ensimmäisellä kaudellaan jäi. Crosbyn varjossa syntyy pisteitä aina välillä, hyvään tasaiseen tahtiin. Ei kuitenkaan koko ajan, mutta tasaisin väliajoin Malkin esittelee venäläistä taituruuttaan. Spottivalojen kuningas on kuitenkin Sidney Crosby, sillä jos jostain parrasvalojen varjosta sattumalta löytää Malkinin, on jo aikamoinen kiekkojännäri.
Varjoista pääsee kuitenkin salamannopeasti pois, ja yhtäkkiä Malkinin kausi käynnistyy kuin uudelleen 18. tammikuuta, kun Sidney Crosbyn nilkka vääntyy pahannäköisesti laitaa vasten ja superhyökkääjän runkosarja on paketissa.
Uusi rooli ja tähtistatus eivät varsinaisesti harmita venäläiskiekkoilijaa. Crosby loukkaanntumisen jälkeen Malkin on iskenyt jo 30 tehopistettä viidessätoista ottelussa. Samalla määrällä tehtäisiin NHL-kauden aikana uskomattomat 164 tehopistettä!
Esimerkiksi eilen show´n jatkuessa Penguinsin kotikaukalossa Mellon Arenalla Ottawaa vastaan oli taituri jälleen lentävä supersankari. Nimenomaan supersankari - ilman tehopisteitä tosin. Joku voisi kysyä, että kuinka voi olla mahdollista, että hän oli kentän paras, vaikka ei tehnyt pisteen pistettä?
Ei tehnyt, ei. Mutta taituri kiekon kanssa pyöritteli kenttää ja pakkeja, Volchenkovia ja Reddeniä, minkä kerkesi. Supertähti ampui kiekon pari kertaa ylärimaan sekä syötteli miehiä läpiajoihin ja laukaisupaikkoihin. Aina sattui ja tapahtui, kun kaivoskaupungin kasvatti sai - tai pikemminkin otti - kiekon itselleen.
Jos Sid the Kid -show on saanut aikaan ihania väristyksiä muuttotappiokaupungissa, voisi olettaa, että Evg the Superhero -show saa niin ikään aikaan vibraattorimaisia tuntemuksia muullekin kuin naisväelle. Ja kuvitelkaapa, mitä sitten tapahtuu, kun huippuitsevarma Evg the Superhero saa vierelleen uudelleen maailman parhaan, nilkkavammastaan toipuneen, kiekkoilijan Sid the Kidin.
Tutkaparin jälleennäkemisen jälkeen voisi kuvitella, että Pittsburghin oma toimintajännäri saa vielä monta jatko-osaa - ennen kaikkea sen onnellisen lopun. Joko nyt tai parin vuoden sisällä...
Kello lyö juuri kolme aamuyöllä, kun pari tummaa pukua käyttävää arvokkaan näköistä miestä on nuoren, noin 18-vuotiaan miehenalun ympärillä. Kun tarpeeksi miettii, muistaa nähneensä pojan jossain, mutta missä?
Kauhavalla? Ei.
Tv-ohjelmassa? Ei.
Nuorten MM-kisoissa? Niin, olisiko se ollut siellä?
Nuorten MM-kisoissa? Joo, siellä tämä kaveri oli, mutta kuka hän on?
Samalla ovenraossa tapahtuva muistelu loppuu kuin seinään, kun venäläisnuorukainen avaa suunsa.
- Okei, okei. Teen sopimuksen, kunhan päästätte minut lähtemään ja nukkumaan, nuorimies sanoo vaikealla äänellä.
Sitten muistan: hänhän on Malkin, Jevgeni Malkin, tuo nuorten MM-kisojen superhyökkääjä!
Pakko katsoa vielä uudelleen ovenraosta, mitä siellä tapahtuu: Jevgeni kirjoittaa nimensä paperiin, tarkemmin sanottuna venäläisseura Metallurg Magnitogorskin sopimuspaperiin.
Samalla huipputaitava hyökkääjälupaus pääsee lähtemään pois venäläisjoukkueen harjoituskeskuksesta Basasta. Mutta päällimmäisenä hän miettii itsekseen, että hänenhän pitäisi pelata ensi kaudella Sid the Kidin kanssa Penguinsissa, eikä missään kaikkien kuolemanloukkujen kuolemanloukussa, Venäjällä. Ei tällaisen pelin pitänyt vedellä!
Eikä ajatus jää vain tähän, sillä Magnitogorskin harjoitusleirin aikana Espoon Länsiauto Areenalla nuori venäläinen katoaa mystisesti. Hän lähtee espoolaiseen asuntoon muutamaksi päiväksi, odottaa loppuviikkoon, kunnes lentää ensin Los Angelesiin ja sen kautta myöhemmin Pittsburghiin. Vuosisadan kiekkolegenda on syntynyt!
The following takes places between 2006-2008
Kun Malkinin loikkaamisesta on kulunut noin pari kuukautta, alkaa uuden NHL:n toinen kausi. Kausi, jonka jälkeen kaikki kiekkopuutarhan arvokkaimmat nuoret hedelmät ovat vihdoin samassa korissa.
Malkin tekee ensimmäisellä NHL-kaudellaan hyvät tehopisteet 33+52, joilla voitetaan parhaan tulokkaan palkinto, Calder Trophy. Pisteillä ollaan tosin Pittsburghin sisäisessä pistepörssissä vasta sijalla kaksi, kun kaikkien kanadalaispoikien ja varsinkin -tyttöjen toiveuni, ihmelapsi Sidney Crosby paukuttelee kaameat 120 tehopistettä 82 runkosarjan ottelussa.
Toisella liigakaudellaan Malkin jatkaa samalla tyylillä, mihin ensimmäisellä kaudellaan jäi. Crosbyn varjossa syntyy pisteitä aina välillä, hyvään tasaiseen tahtiin. Ei kuitenkaan koko ajan, mutta tasaisin väliajoin Malkin esittelee venäläistä taituruuttaan. Spottivalojen kuningas on kuitenkin Sidney Crosby, sillä jos jostain parrasvalojen varjosta sattumalta löytää Malkinin, on jo aikamoinen kiekkojännäri.
Varjoista pääsee kuitenkin salamannopeasti pois, ja yhtäkkiä Malkinin kausi käynnistyy kuin uudelleen 18. tammikuuta, kun Sidney Crosbyn nilkka vääntyy pahannäköisesti laitaa vasten ja superhyökkääjän runkosarja on paketissa.
Uusi rooli ja tähtistatus eivät varsinaisesti harmita venäläiskiekkoilijaa. Crosby loukkaanntumisen jälkeen Malkin on iskenyt jo 30 tehopistettä viidessätoista ottelussa. Samalla määrällä tehtäisiin NHL-kauden aikana uskomattomat 164 tehopistettä!
Esimerkiksi eilen show´n jatkuessa Penguinsin kotikaukalossa Mellon Arenalla Ottawaa vastaan oli taituri jälleen lentävä supersankari. Nimenomaan supersankari - ilman tehopisteitä tosin. Joku voisi kysyä, että kuinka voi olla mahdollista, että hän oli kentän paras, vaikka ei tehnyt pisteen pistettä?
Ei tehnyt, ei. Mutta taituri kiekon kanssa pyöritteli kenttää ja pakkeja, Volchenkovia ja Reddeniä, minkä kerkesi. Supertähti ampui kiekon pari kertaa ylärimaan sekä syötteli miehiä läpiajoihin ja laukaisupaikkoihin. Aina sattui ja tapahtui, kun kaivoskaupungin kasvatti sai - tai pikemminkin otti - kiekon itselleen.
Jos Sid the Kid -show on saanut aikaan ihania väristyksiä muuttotappiokaupungissa, voisi olettaa, että Evg the Superhero -show saa niin ikään aikaan vibraattorimaisia tuntemuksia muullekin kuin naisväelle. Ja kuvitelkaapa, mitä sitten tapahtuu, kun huippuitsevarma Evg the Superhero saa vierelleen uudelleen maailman parhaan, nilkkavammastaan toipuneen, kiekkoilijan Sid the Kidin.
Tutkaparin jälleennäkemisen jälkeen voisi kuvitella, että Pittsburghin oma toimintajännäri saa vielä monta jatko-osaa - ennen kaikkea sen onnellisen lopun. Joko nyt tai parin vuoden sisällä...
lauantai 23. helmikuuta 2008
Kolikko Canalplus-toivomuskaivoon!
Minulla on ongelma. Tosin se on kaikilla suomalaisilla, niin minulla kuin Sinullakin. Ongelma on suomalaisilla, ei kanadalaisilla. Paha ongelma, elämää suurempi ongelma.
En puhu siitä, että Suomesta ei saisi vaahterasiirappia, tuota kanadalaisten kansallisherkkua. Sitä nimittäin Suomesta saa. Suomesta ostettu tosin ei ole varmastikaan yhtä hyvää kuin tuore, Kanadasta ostettu vaahterasiirappi - vaikka minä siitä en mitään tiedä, koska en ole maistanut kyseistä tuotetta. Jätän sen ensimmäisen Kanadan-matkan missioksi.
En puhu myöskään upeista naisista. Vaikka kanadalaiset kaunottaret ovatkin eittämättä erittäin hyvännäköisiä, eivät ison meren takana olevat leidit parempia ole kuin kotimaiset naiset. Suomalaisnaiset ovat kauttaaltaan ulkonäöllisesti niin miellyttävän näköisiä, ettei kanadalaisnaisista ole vastusta nimeksikään. Piste.
Asia mistä puhun, on lauantai-illan ottelut, joita kaikki tuntemani jääkiekkofanit haluaisivat televisio-ohjelmistoon. Kanadassa on tunnetusti Hockey Night in Canada, jossa esitetään kaksi ottelua aina lauantai-iltaisin. (Ohjelmaa kutsutaan myös jääkiekkofanien paratiisiksi!)
En tarkoita, että Suomessa pitäisi siirtyä malliin, jossa lauantain ensimmäinen SM-liigaottelu täytyisi alkaa aamukahdeksalta sen vuoksi, että kaikki päivän muut kuusi otteluakin ehtisivät tv-ruutuihin.
Ei, ei ja vielä kerran ei.
Mutta pointti on se, että jääkiekko kuuluu lauantai-päiviin kuin sormus avioliittoon, joten hokia täytyy näkyä myös televisiosta joka lauantai. Ei tarvitse mennä merta, eikä edes puroa edemmäs kalaan perustellakseen lauantain tv-pelien tarpeellisuutta: SM-liigan internet-sivuilla on kysely, jossa pohditaan, koska mieluiten jääkiekkofanit menevät katsomaan liigakiekkoa. Tulos tällä hetkellä on, että lauantain puolesta liputtaa noin 66 prosenttia lätkäfaneista. Ei ehkä tarvitse olla mikään älykkyyden Wayne Gretzky arvatakseen, millainen vastaus kysymykseen koska katsot mieluiten SM-liigakiekkoa tv:stä on.
Se on lauantai.
Lauantai. Ei tiistai, ei torstai, eikä edes sunnuntai vaan lauantai isolla A:lla (kuten Esa Tikkanen sanoisi).
Vaikka tällä kaudella Nelonen onkin näyttänyt lätkää lauantaisin kerran kuukaudessa, ei se riitä. Syitä voisi luetella vaikka koko päivän ja hiihtoloman läpeensä, mutta esimerkiksi se, että Lapin syrjäkylillä asuvilla vanhuksilla ja alle 18-vuotiailla ei ole mahdollisuutta mennä katsomaan suosikkijoukkuettaan liigahalliin, on tarpeeksi pätevä syy. Vai mitä luulet arvoisa lukija, kuinka todennäköistä on pyöräillä talvella kymmenvuotiaana pojannaskalina Nuorgamista 1300 kilometrin päähän katsomaan Helsingin Jokerien kotiottelua?
Ehkä ei kovinkaan todennäköistä?
Sitä paitsi viikolla pelejä ei välttämättä voi katsoa kuin todelliset lajifriikit, koska on töitä ja opiskeluja ja töitä.
Kiekkofani, tv ja pelaajat on niin kaunis kombinaatio, että sitä herkkua pitää ja täytyy tarjoilla tulevaisuudessa suomalaisille lätkäfriikeille myös lauantaisin! Jopa sulokkaampi sukupuoli jää kakkoseksi tässä kilpailussa. Anteeksi vain arvon leidit!
Toivottavasti Canalplus havahtuu todellisuuteen, kun ensi kauden liigapelejä aletaan rukata uuteen uskoon. Lauantain täytyy olla televisiopäivä, koska kansa haluaa nähdä lätkää lauantaina. Lauantai on lauantai, ja ehkä tulevaisuudessa myös suomalainen kiekkoyleisö saa nauttia kaikkein parasta lauantai-iltapäivän viihdettä ikinä - lauantailätkää!
En puhu siitä, että Suomesta ei saisi vaahterasiirappia, tuota kanadalaisten kansallisherkkua. Sitä nimittäin Suomesta saa. Suomesta ostettu tosin ei ole varmastikaan yhtä hyvää kuin tuore, Kanadasta ostettu vaahterasiirappi - vaikka minä siitä en mitään tiedä, koska en ole maistanut kyseistä tuotetta. Jätän sen ensimmäisen Kanadan-matkan missioksi.
En puhu myöskään upeista naisista. Vaikka kanadalaiset kaunottaret ovatkin eittämättä erittäin hyvännäköisiä, eivät ison meren takana olevat leidit parempia ole kuin kotimaiset naiset. Suomalaisnaiset ovat kauttaaltaan ulkonäöllisesti niin miellyttävän näköisiä, ettei kanadalaisnaisista ole vastusta nimeksikään. Piste.
Asia mistä puhun, on lauantai-illan ottelut, joita kaikki tuntemani jääkiekkofanit haluaisivat televisio-ohjelmistoon. Kanadassa on tunnetusti Hockey Night in Canada, jossa esitetään kaksi ottelua aina lauantai-iltaisin. (Ohjelmaa kutsutaan myös jääkiekkofanien paratiisiksi!)
En tarkoita, että Suomessa pitäisi siirtyä malliin, jossa lauantain ensimmäinen SM-liigaottelu täytyisi alkaa aamukahdeksalta sen vuoksi, että kaikki päivän muut kuusi otteluakin ehtisivät tv-ruutuihin.
Ei, ei ja vielä kerran ei.
Mutta pointti on se, että jääkiekko kuuluu lauantai-päiviin kuin sormus avioliittoon, joten hokia täytyy näkyä myös televisiosta joka lauantai. Ei tarvitse mennä merta, eikä edes puroa edemmäs kalaan perustellakseen lauantain tv-pelien tarpeellisuutta: SM-liigan internet-sivuilla on kysely, jossa pohditaan, koska mieluiten jääkiekkofanit menevät katsomaan liigakiekkoa. Tulos tällä hetkellä on, että lauantain puolesta liputtaa noin 66 prosenttia lätkäfaneista. Ei ehkä tarvitse olla mikään älykkyyden Wayne Gretzky arvatakseen, millainen vastaus kysymykseen koska katsot mieluiten SM-liigakiekkoa tv:stä on.
Se on lauantai.
Lauantai. Ei tiistai, ei torstai, eikä edes sunnuntai vaan lauantai isolla A:lla (kuten Esa Tikkanen sanoisi).
Vaikka tällä kaudella Nelonen onkin näyttänyt lätkää lauantaisin kerran kuukaudessa, ei se riitä. Syitä voisi luetella vaikka koko päivän ja hiihtoloman läpeensä, mutta esimerkiksi se, että Lapin syrjäkylillä asuvilla vanhuksilla ja alle 18-vuotiailla ei ole mahdollisuutta mennä katsomaan suosikkijoukkuettaan liigahalliin, on tarpeeksi pätevä syy. Vai mitä luulet arvoisa lukija, kuinka todennäköistä on pyöräillä talvella kymmenvuotiaana pojannaskalina Nuorgamista 1300 kilometrin päähän katsomaan Helsingin Jokerien kotiottelua?
Ehkä ei kovinkaan todennäköistä?
Sitä paitsi viikolla pelejä ei välttämättä voi katsoa kuin todelliset lajifriikit, koska on töitä ja opiskeluja ja töitä.
Kiekkofani, tv ja pelaajat on niin kaunis kombinaatio, että sitä herkkua pitää ja täytyy tarjoilla tulevaisuudessa suomalaisille lätkäfriikeille myös lauantaisin! Jopa sulokkaampi sukupuoli jää kakkoseksi tässä kilpailussa. Anteeksi vain arvon leidit!
Toivottavasti Canalplus havahtuu todellisuuteen, kun ensi kauden liigapelejä aletaan rukata uuteen uskoon. Lauantain täytyy olla televisiopäivä, koska kansa haluaa nähdä lätkää lauantaina. Lauantai on lauantai, ja ehkä tulevaisuudessa myös suomalainen kiekkoyleisö saa nauttia kaikkein parasta lauantai-iltapäivän viihdettä ikinä - lauantailätkää!
perjantai 22. helmikuuta 2008
Onhan Turkuhalli jo varattu kesäksi?
Olen Canadiensin miehiä. Olen sanonut enemmän tai vähemmän tosissani jo vuodesta 2003 asti, että tällä kaudella Montreal voittaa mestaruuden. Kuten kotiläksynsä lukeneet kiekkofanit jo tietävätkin, niin tällä kaudella vuosittaiset veikkailuni mestaruudesta saattavat olla enemmän kuin mahdollisia.
Niille, jotka eivät ole lukeneet läksyjään, tiedoksi, että Canadiens on tällä hetkellä Koillisessa divisioonassa tasapisteissä itäistä konferenssia johtavan Ottawa Senatorsin kanssa. Tällaista menoa kaikkien aikojen kiekkoseurassa ei ihan viime vuosina ole nähty, joten ei olekaan ihme, että johtavat mediat ympäri kiekkoilevan maailman alkavat puhua Habsin Stanley Cupista.
Viime vuodet tosin osoittavat, että yhtäkkiä Canadiens voi vaipua rotkoon, josta kauden aikana ei enää noustakaan...
Tämän kauden alku oli lähes identtinen vertailussa vuoden takaiseen: viime kaudella Montreal oli pitkään kiinni pudotuspelipaikassa - jopa konferenssin kärkipaikoilla. Mutta joulun aikoihin iski harmaana ja pimeänä talvena tunnettu mörkö, joka pilasi nuoren lätkäjengin mahdollisuudet edes siitä viimeisestä playoff-paikasta.
Onneksi nyt hienon syksyn jälkeen sysimustaa hetkeä ei ole tullut, lukuun ottamatta marraskuuta, jolloin Canadiens hävisi yhtä monta peliä kuin voitti. Syy hienoihin otteisiin on viime kaudesta vankistunut kokemus. Vaikka pitkään aikaan ensimmäinen ranskankielinen Montreal-stara Cristobal Huet torjui jo viime kaudella hyvin, on kuitenkin vasta kuluvalla kaudella löytynyt se jokailtainen varmuus, mitä huippuveskarilta vaaditaan.
Toinen - ehkä suurempi - seikka on koko joukkueen tasaisuus. Kun ennen peli oli lähes kokonaan Aleksei Kovalevin ja ketjun Saku Koivu - Michael Ryder - Chris Higgins harteilla, niin vihdoin tällä kaudella Canadiens on saanut tehtyä yksittäisistä ketjuista ketjumuodostelmia. Eritoten Kostitsynin veljesten, Tomas Plekanecin ja ykköspakiksi Sheldon Sourayn lähdön jälkeen nousseen Andrei Markovin tehot ovat olleet niin vakuuttavia, ettei kaikista suurinkaan aamuja vihaava NHL-fani voi olla huomaamatta tämän veljeskatraan tulikuumia liekkejä. Ja mikä tärkeintä, kippari-Koivun ailahtelevaisuus ei ole vaikuttanut 24-kertaisen Stanley Cup -mestarin otteisiin millään tavalla!
Mutta se playoff-kokemus... Sitä ei ole, ainakaan kovista peleistä. Joku muu voisi säikähtää sitä, mutta en minä, sillä joukkueen tärkein playoff-palanen (joka on pelipaikaltaan kymmeniä senttejä korkeammalla kuin kaikkien kiekkokolossien isä Zdeno Chara) on sen luokan kaveri, että kokemusta kyllä riittää. Palasen nimi on päävalmentaja Guy Carbonneau: yksi kaikkien aikojen parhaista puolustavista hyökkääjistä NHL:n historiassa. Hän on ollut mukana voittamassa kolmea Stanley Cupia. Niistä toinen tuli nimenomaan 1993, kun Montreal voitti viimeisimmän kannunsa. Mies vaihtopenkin takana kyllä tietää tasan tarkkaan, mistä naruista pitää vetää, että lordi Stanleyn malja ilmestyy Saku Antero Koivun hartioille ensi kesäkuussa.
Mutta ei pidä unohtaa asiaa, joka tekee Canadiensista entistä kovemman mestarikandidaatin: faneja. NHL:n parhaimpia ja asiantuntevimpia kiekkofaneja, joille vain voitto kelpaa - olipa Les Habitantsin kapteenina sitten legendojen legenda Maurice Richard, Jean Beliveau tai meidän Sakumme.
Niille, jotka eivät ole lukeneet läksyjään, tiedoksi, että Canadiens on tällä hetkellä Koillisessa divisioonassa tasapisteissä itäistä konferenssia johtavan Ottawa Senatorsin kanssa. Tällaista menoa kaikkien aikojen kiekkoseurassa ei ihan viime vuosina ole nähty, joten ei olekaan ihme, että johtavat mediat ympäri kiekkoilevan maailman alkavat puhua Habsin Stanley Cupista.
Viime vuodet tosin osoittavat, että yhtäkkiä Canadiens voi vaipua rotkoon, josta kauden aikana ei enää noustakaan...
Tämän kauden alku oli lähes identtinen vertailussa vuoden takaiseen: viime kaudella Montreal oli pitkään kiinni pudotuspelipaikassa - jopa konferenssin kärkipaikoilla. Mutta joulun aikoihin iski harmaana ja pimeänä talvena tunnettu mörkö, joka pilasi nuoren lätkäjengin mahdollisuudet edes siitä viimeisestä playoff-paikasta.
Onneksi nyt hienon syksyn jälkeen sysimustaa hetkeä ei ole tullut, lukuun ottamatta marraskuuta, jolloin Canadiens hävisi yhtä monta peliä kuin voitti. Syy hienoihin otteisiin on viime kaudesta vankistunut kokemus. Vaikka pitkään aikaan ensimmäinen ranskankielinen Montreal-stara Cristobal Huet torjui jo viime kaudella hyvin, on kuitenkin vasta kuluvalla kaudella löytynyt se jokailtainen varmuus, mitä huippuveskarilta vaaditaan.
Toinen - ehkä suurempi - seikka on koko joukkueen tasaisuus. Kun ennen peli oli lähes kokonaan Aleksei Kovalevin ja ketjun Saku Koivu - Michael Ryder - Chris Higgins harteilla, niin vihdoin tällä kaudella Canadiens on saanut tehtyä yksittäisistä ketjuista ketjumuodostelmia. Eritoten Kostitsynin veljesten, Tomas Plekanecin ja ykköspakiksi Sheldon Sourayn lähdön jälkeen nousseen Andrei Markovin tehot ovat olleet niin vakuuttavia, ettei kaikista suurinkaan aamuja vihaava NHL-fani voi olla huomaamatta tämän veljeskatraan tulikuumia liekkejä. Ja mikä tärkeintä, kippari-Koivun ailahtelevaisuus ei ole vaikuttanut 24-kertaisen Stanley Cup -mestarin otteisiin millään tavalla!
Mutta se playoff-kokemus... Sitä ei ole, ainakaan kovista peleistä. Joku muu voisi säikähtää sitä, mutta en minä, sillä joukkueen tärkein playoff-palanen (joka on pelipaikaltaan kymmeniä senttejä korkeammalla kuin kaikkien kiekkokolossien isä Zdeno Chara) on sen luokan kaveri, että kokemusta kyllä riittää. Palasen nimi on päävalmentaja Guy Carbonneau: yksi kaikkien aikojen parhaista puolustavista hyökkääjistä NHL:n historiassa. Hän on ollut mukana voittamassa kolmea Stanley Cupia. Niistä toinen tuli nimenomaan 1993, kun Montreal voitti viimeisimmän kannunsa. Mies vaihtopenkin takana kyllä tietää tasan tarkkaan, mistä naruista pitää vetää, että lordi Stanleyn malja ilmestyy Saku Antero Koivun hartioille ensi kesäkuussa.
Mutta ei pidä unohtaa asiaa, joka tekee Canadiensista entistä kovemman mestarikandidaatin: faneja. NHL:n parhaimpia ja asiantuntevimpia kiekkofaneja, joille vain voitto kelpaa - olipa Les Habitantsin kapteenina sitten legendojen legenda Maurice Richard, Jean Beliveau tai meidän Sakumme.
maanantai 18. helmikuuta 2008
Kiekkouudistus, jossa järki voitti tunteen
Tieto suoraan Suomen vaikutusvaltaisimmalta kansainvälisen jääkiekon lähettiläältä, Kalervo Kummolalta kertoo, että jääkiekon MM-kisojen joukkuemäärää ollaan pudottamassa nykyisestä 16 14:ään maahan. Mielenkiintoinen ja eittämättä hyvä uudistus, mikäli se toteutuu.
Itse olen sen verran nuori jääkiekon seuraaja, että olen tottunut 16 maan MM-kisoihin, joita 1998 vuodesta lähtien on järjestetty, mutta ymmärrän todella myös niitä kiekkofanaatikkoja, jotka vihaavat yli kaiken turistijoukkueita, jotka häviävät alkusarjassa kiekkoilun mahtimaille sekä mennen että tullen. Kun tulostaulu näyttää lukemia Suomi 12 ja Slovenia 0, on peli siinä vaiheessa, että jopa kuuluisa maalinkuivumisen katselu kuulostaisi hyvin varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Toisaalta tunnen sympatiaa myös Kansainvälisen jääkiekkoliiton johtohenkilöitä René Faselia ja Kalervo Kummolaa kohtaan pyrkimyksissä kasvattaa jääkiekosta innostuneiden maiden määrää. Olen itsekin toivonut usein, että maailmanlaajuinen jääkiekkoperhe saisi uusia lapsia - nimenomaan sellaisia, jotka voisivat taistella mestaruudesta. Mutta täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, että nykyinen MM-kisajärjestelmä, jossa 16 maata pelaa yli kahden viikon turnauksen, ei ole se toimivin tapa uusien kiekkovaltioiden tekemisessä. Nykyinen järjestelmä ei ole tarjonnut parasta mahdollista kiekkoa, mikäli kisojen tavoite on ollut tarjota tasaisia, jännittäviä ja hienoja pelejä sekä upeita suorituksia. Nyt kisoissa, kuten moneen otteeseen on tullut todettua, on liian paljon turhia ja merkityksettömiä otteluita.
Voisikin kai tiivistää kaiken yhdellä virkkeellä: minä, sinä, Kalervo Kummola tai MM-kisat eivät tarvitse 16 joukkuetta kevään jääkiekkoilotulitukseen!
Tiedän, että esimerkiksi Los Angeles Kingsin huippulupaava toisen kauden NHL-hyökkääjä Anze Kopitar on Sloveniasta, mutta voisi olettaa, ettei Kopitar ole keksinyt jääkiekkoa sen ansiosta, että Slovenia nousi MM-kisojen A-sarjaan vuonna 2002, onhan siitä vasta viisi vuotta.
Pitkin nykyisen turnausmuodon 10-vuotisen historian, on MM-kisoissa ollut aina ne pari kolme selvästi heikompaa joukkuetta, joten nykyinen maiden vähentäminen on oivallinen ratkaisu IIHF:ltä. Toisaalta jos maita vähennettäisiin enemmän kuin kaksi, MM-kisoissa ei välttämättä nähtäisi tarpeeksi vaihtuvuutta, ja se taas voisi vaikuttaa jääkiekon kiinnostukseen negatiivisesti alueilla, joissa lajin arvokisat eivät mitään jokavuotista herkkua ole.
Mutta mikäli nykyinen kahden maan vähentäminen MM-kisojen kohdalla toteutuu, on se ehdottomasti positiivinen uudistus. Samalla se tuo MM-kisoihin lisää jännitystä, joka toden teolla kisojen arvoon perustuen pitäisi olla itseisarvo. Tiedän, että välttämättä kaikki 14 maatakaan eivät ole kiekkoilun aatelia, mutta tuskin Suomikaan olisi tyytyväinen, jos nuorten MM-kisoissa pelaisi vain Kanada ja Venäjä. Jostain on aloitettava niin kiekkomaana kuin uusien turnausmuotojen kehittämisessäkin, eikä nykyinen aloitus ollut ollenkaan pöllömpi ratkaisu.
Itse olen sen verran nuori jääkiekon seuraaja, että olen tottunut 16 maan MM-kisoihin, joita 1998 vuodesta lähtien on järjestetty, mutta ymmärrän todella myös niitä kiekkofanaatikkoja, jotka vihaavat yli kaiken turistijoukkueita, jotka häviävät alkusarjassa kiekkoilun mahtimaille sekä mennen että tullen. Kun tulostaulu näyttää lukemia Suomi 12 ja Slovenia 0, on peli siinä vaiheessa, että jopa kuuluisa maalinkuivumisen katselu kuulostaisi hyvin varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Toisaalta tunnen sympatiaa myös Kansainvälisen jääkiekkoliiton johtohenkilöitä René Faselia ja Kalervo Kummolaa kohtaan pyrkimyksissä kasvattaa jääkiekosta innostuneiden maiden määrää. Olen itsekin toivonut usein, että maailmanlaajuinen jääkiekkoperhe saisi uusia lapsia - nimenomaan sellaisia, jotka voisivat taistella mestaruudesta. Mutta täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, että nykyinen MM-kisajärjestelmä, jossa 16 maata pelaa yli kahden viikon turnauksen, ei ole se toimivin tapa uusien kiekkovaltioiden tekemisessä. Nykyinen järjestelmä ei ole tarjonnut parasta mahdollista kiekkoa, mikäli kisojen tavoite on ollut tarjota tasaisia, jännittäviä ja hienoja pelejä sekä upeita suorituksia. Nyt kisoissa, kuten moneen otteeseen on tullut todettua, on liian paljon turhia ja merkityksettömiä otteluita.
Voisikin kai tiivistää kaiken yhdellä virkkeellä: minä, sinä, Kalervo Kummola tai MM-kisat eivät tarvitse 16 joukkuetta kevään jääkiekkoilotulitukseen!
Tiedän, että esimerkiksi Los Angeles Kingsin huippulupaava toisen kauden NHL-hyökkääjä Anze Kopitar on Sloveniasta, mutta voisi olettaa, ettei Kopitar ole keksinyt jääkiekkoa sen ansiosta, että Slovenia nousi MM-kisojen A-sarjaan vuonna 2002, onhan siitä vasta viisi vuotta.
Pitkin nykyisen turnausmuodon 10-vuotisen historian, on MM-kisoissa ollut aina ne pari kolme selvästi heikompaa joukkuetta, joten nykyinen maiden vähentäminen on oivallinen ratkaisu IIHF:ltä. Toisaalta jos maita vähennettäisiin enemmän kuin kaksi, MM-kisoissa ei välttämättä nähtäisi tarpeeksi vaihtuvuutta, ja se taas voisi vaikuttaa jääkiekon kiinnostukseen negatiivisesti alueilla, joissa lajin arvokisat eivät mitään jokavuotista herkkua ole.
Mutta mikäli nykyinen kahden maan vähentäminen MM-kisojen kohdalla toteutuu, on se ehdottomasti positiivinen uudistus. Samalla se tuo MM-kisoihin lisää jännitystä, joka toden teolla kisojen arvoon perustuen pitäisi olla itseisarvo. Tiedän, että välttämättä kaikki 14 maatakaan eivät ole kiekkoilun aatelia, mutta tuskin Suomikaan olisi tyytyväinen, jos nuorten MM-kisoissa pelaisi vain Kanada ja Venäjä. Jostain on aloitettava niin kiekkomaana kuin uusien turnausmuotojen kehittämisessäkin, eikä nykyinen aloitus ollut ollenkaan pöllömpi ratkaisu.
lauantai 16. helmikuuta 2008
Mestiksen ykkösseura vai ykkösvitsi?
Turku on mielenkiintoinen kaupunki. Sen lisäksi, että siellä perustettiin Suomen ensimmäinen yliopisto ja se oli Suomen ensimmäinen pääkaupunki, pelataan siellä myös jääkiekkoa.
Tämä tosiseikka vain on aika monella turkulaisella ilmeisesti vain menneitä muistijälkiä, koska Turun kaupungin 175 000 asukkaasta keskimäärin 5560 käy säännöllisesti Turkuhallissa katsomassa TPS:n pelejä, eli kolme prosenttia kaupungin asukkaista. Älkääkä väittäkö, että syy on naapuriseura Turun Toverien, sillä TuTon kotipeleissä Kupittaalla vierailee keskimäärin 1087 ihmistä per ottelu. Se taas on 0,6 prosenttia kaupunkilaisista...
Eikä Turun mielenkiintoisuus suinkaan jää tähän: TuTo johtaa Mestistä ylivoimaisesti 9 pisteen erolla Kajaanin Hokkiin.
Liiganoususta tosin ei ole puhettakaan, jos otetaan päävalmentaja Ismo Lehkonen pois laskuista. "SM-liigapaikka on turkulaisille kaukainen haave", mikä tosin vaikuttaa erikoiselta, varsinkin kun vertaa nousumahdollisuuksia muihin liigkandidaatteihin: esimerkiksi kaikkien mainos- ja sponsorienmetsästyspuheiden sekä nousuhypettämisen äiti, Vaasan Sport, on sijalla seitsemän ja eroa TuToon on 26 sarjapistettä, turkulaisten hyväksi! Ja nimenomaan TuTolla on hanskat tiskissä liiganousua ajatellen...
Ne kuluneet turkulaisvitsit alkavat kuulostamaan todellisilta - eivät hauskoilta, vaan todellisilta.
Kun TuTon pelejä katsoo, on tekeminen kuin SM-liigaorganisaatiosta. Ei välttämättä mistään Juha Junnon tai Matti Virmasen maailmanluokan kiekkotoimipisteestä, mutta on takuuvarmaa, että Ässät ja HPK kaatuisivat milloin tahansa TuTon käsittelyssä. Esimerkiksi viiden parhaan Mestis-pistemiehen joukossa on kolme turkulaisjoukkueen pelaajaa, ja mitä ilmeisimmin juuri TuTo on myös se The Joukkue, joka Mestiksen tällä kaudella tulee voittamaan. Ainakin tiimi on tällä kaudella ollut sen verran vakuuttava, ettei voiton pitäisi olla temppu eikä mikään.
Onkin kiinnostavaa nähdä, mitä tapahtuu, jos TuTo voittaa reilun vuoden kuluttua (kun liiganousu tulee - ehkä - mahdolliseksi) ensin Mestiksen mestaruuden ja sen jälkeen SM-liigan heikoimman joukkueen; nousee SM-liigaan. Onko Turun toisella kiekkojoukkueella mahdollisuus ottaa liigapaikka? Miten noin 7 000 jääkiekkoihmistä voivat riittää kahden eri SM-liigajoukkueen yleisöksi? Mistä löydetään pohjaton rahapussi alle puolessa vuodessa, kun mitä ilmeisimmin mitään toimenpiteitä mahdollisen liigapaikan saamiseksi ei ole tehty vielä tässä vaiheessa urakkaa?
Tapauksessa Turun Tovereiden mahdollinen liiganousu vuonna 2009 ei ole kuin kysymyksiä. Ainut joka mahdollista liigapaikkaa on miettinyt, on herra nimeltään Ismo Lehkonen. Joka tosin, yleisen saamattomuuden ja puolivillaisen tekemisen vuoksi, ei enää ensi kaudella valmenna TuTossa...
On se Turku vain aikamoinen kaupunki!
Tämä tosiseikka vain on aika monella turkulaisella ilmeisesti vain menneitä muistijälkiä, koska Turun kaupungin 175 000 asukkaasta keskimäärin 5560 käy säännöllisesti Turkuhallissa katsomassa TPS:n pelejä, eli kolme prosenttia kaupungin asukkaista. Älkääkä väittäkö, että syy on naapuriseura Turun Toverien, sillä TuTon kotipeleissä Kupittaalla vierailee keskimäärin 1087 ihmistä per ottelu. Se taas on 0,6 prosenttia kaupunkilaisista...
Eikä Turun mielenkiintoisuus suinkaan jää tähän: TuTo johtaa Mestistä ylivoimaisesti 9 pisteen erolla Kajaanin Hokkiin.
Liiganoususta tosin ei ole puhettakaan, jos otetaan päävalmentaja Ismo Lehkonen pois laskuista. "SM-liigapaikka on turkulaisille kaukainen haave", mikä tosin vaikuttaa erikoiselta, varsinkin kun vertaa nousumahdollisuuksia muihin liigkandidaatteihin: esimerkiksi kaikkien mainos- ja sponsorienmetsästyspuheiden sekä nousuhypettämisen äiti, Vaasan Sport, on sijalla seitsemän ja eroa TuToon on 26 sarjapistettä, turkulaisten hyväksi! Ja nimenomaan TuTolla on hanskat tiskissä liiganousua ajatellen...
Ne kuluneet turkulaisvitsit alkavat kuulostamaan todellisilta - eivät hauskoilta, vaan todellisilta.
Kun TuTon pelejä katsoo, on tekeminen kuin SM-liigaorganisaatiosta. Ei välttämättä mistään Juha Junnon tai Matti Virmasen maailmanluokan kiekkotoimipisteestä, mutta on takuuvarmaa, että Ässät ja HPK kaatuisivat milloin tahansa TuTon käsittelyssä. Esimerkiksi viiden parhaan Mestis-pistemiehen joukossa on kolme turkulaisjoukkueen pelaajaa, ja mitä ilmeisimmin juuri TuTo on myös se The Joukkue, joka Mestiksen tällä kaudella tulee voittamaan. Ainakin tiimi on tällä kaudella ollut sen verran vakuuttava, ettei voiton pitäisi olla temppu eikä mikään.
Onkin kiinnostavaa nähdä, mitä tapahtuu, jos TuTo voittaa reilun vuoden kuluttua (kun liiganousu tulee - ehkä - mahdolliseksi) ensin Mestiksen mestaruuden ja sen jälkeen SM-liigan heikoimman joukkueen; nousee SM-liigaan. Onko Turun toisella kiekkojoukkueella mahdollisuus ottaa liigapaikka? Miten noin 7 000 jääkiekkoihmistä voivat riittää kahden eri SM-liigajoukkueen yleisöksi? Mistä löydetään pohjaton rahapussi alle puolessa vuodessa, kun mitä ilmeisimmin mitään toimenpiteitä mahdollisen liigapaikan saamiseksi ei ole tehty vielä tässä vaiheessa urakkaa?
Tapauksessa Turun Tovereiden mahdollinen liiganousu vuonna 2009 ei ole kuin kysymyksiä. Ainut joka mahdollista liigapaikkaa on miettinyt, on herra nimeltään Ismo Lehkonen. Joka tosin, yleisen saamattomuuden ja puolivillaisen tekemisen vuoksi, ei enää ensi kaudella valmenna TuTossa...
On se Turku vain aikamoinen kaupunki!
sunnuntai 10. helmikuuta 2008
Final Countdownin preliminäärit
Taloustermein sanottuna jääkiekon SM-liigaa on jäljellä enää viimeinen viidennes. Mutta ei hätää, sillä kisa suorasta pudotuspelipaikasta käy kiivaimpana pitkiin aikoihin, joten innostusta varmasti riittää katsojista pelaajiin. Onkin aika heittäytyä tavallista spekulatiivisemmaksi ja miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu: Kuka korjaa runkosarjan Jackpotin? Kuka jää jumboksi? Mitkä ovat asetelmat playoffeja varten?
Kenellekään ei liene yllätys, mikä joukkue on yhtä kuin katastrofi. Vastaus on Porin Ässät. Ennen seuran ongelmana oli saada tarpeeksi rahaa joukkueen pelaajien ympärille, mutta nyt, kun seura on saanut nauttia taloudellisesti parempia aikoja 1990-lukuun verrattuna, on seura ollut umpisurkea pelillisesti. Viimeiseen yhdeksään liigapeliin Ässät lähtee samanlaisella joukkueella kuin millainen sillä on yleensä A-nuorten SM-liigassa. Jos Ässät onnistuisi saalistamaan edes kerran kolme sarjapistettä vieraista loppukauden aikana, on siihenkin oltava pataleirissä jo äärimmäisen tyytyväinen. Johtopäätös: Ei asiaa 13 joukkoon, paitsi välinpitämättömyydessä!
Kalevan Pallo, kavereiden kesken Kuopion KalPa, on pelannut omalla tasollaan koko kauden. Joukkue ei ole häikäissyt missään vaiheessa, mutta myöskään suuria pettymyksiä ei ole tullut. Seura on pärjännyt kelvollisesti SM-liigan heikoimmalla materiaalilla, ja se jos mikä tuo uskoa myös tulevaan tekemiseen. KalPan tavoitteena viimeisissä sarjapeleissä on kiusata isompia ja pitää Ässät takana. Johtopäätös: Onnistuu tavoitteessaan; tulee olemaan 13 sakissa. Koko joukkue pelaa näytösotteluitaan tulevaa sarjakautta varten - viimeistään silloin tulosta on tultava!
Jos tämä blogi olisi sanakirja, tässä kohdassa lukisi ks. Porin Ässät. No, ei ole, mutta silti samat jargonit käyvät niin porilaisiin kuin hämeenlinnalaisiinkin. Tämä kausi on ollut melkoinen pyllistys Hämeenlinnan Pallokerhon hienoille perinteille, sillä huonojen peliesityksien lisäksi seurasta on jo lähtenyt esimerkiksi Aki Uusikartano, Pasi Tuominen ja Toni Mäkiaho. Johtopäätös: Joukkueen kurssia ei voi enää kääntää millään, mutta ehkä pieni tason nostaminen olisi paikallaan, mikäli saneerattavaan Ritarihalliin halutaan kausikorttilaisia myös ensi kaudella?
Lappeenrannan SaiPan kausi on sujunut tällä kaudella niin kuin olettaa sopii: alkukaudella huippuotteita, muutamia väläytyksiä ja tietysti uusia pelimiehiä. Sellainen kausi SaiPalla on taas ollut, ties monennenko kerran. Sijalla 12 oleva karjalalaismiehistö ei tule enää taistelemaan playoff-paikoista, mutta kunnialla pelattu kausi on tarjonnut silti esimerkiksi "sen toisen" Jarkko Immosen taidollisia väläytyksiä. Johtopäätös: Tulee taistelemaan loppuun asti Ari-Pekka Selinin valmennuksessa, mutta playoffit jäänevät haaveeksi. Yritystä kuitenkin riittää.
Rauman Lukko on pelannut oudon kauden, sillä välillä koko länsirannikkolaisjoukkue on pelannut kuin hurmiossa, mutta sitten yhtäkkiä tulee sysimusta hetki, jolloin jopa kolme neljä ottelua kuluvat häviävänä osapuolena. Ei ole ollut väliä, kuka on ollut vastassa, voittoja tai tappioita on tullut silti samalla prosentilla. Todennäköisesti loukkaantumiset ovat myös verottaneet iskukykyä, sillä tälläkin hetkellä rosterista on viisi pelaajaa lasareetin puolella - totta kai kaikki avainmiehiä! Johtopäätös: Voi voittaa kenet tahansa. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella voi hoitaa vielä Ilveksen, mutta jos vastaan tulee HIFK tai JYP, ovat ne liian kovia. Tippuu todennäköisesti säälipleijareissa.
"Mitä sellaiset nimet, kuten Niko Kluuskeri, Antti Erkinjuntti, Max Kolu, Alexander Salak ja Tommi Laine sanovat suomalaisille jääkiekkofaneille?" Näin paljon uskoa TPS sai muun muassa minulta viime kesänä. Yllätys olisi suuri, jos yhtäkkiä heräisin viime kesästä tähän hetkeen, sillä kukaan ei voi vakavalla naamalla väittää, että olisi osannut ennakoida kauden kulun näin TPS-myönteisesti. Tällä hetkellä sijoitus on kymmenes, mikä tarkoittaa samalla sitä, että säälipleijaripaikka on varma. Kuten olettaa sopii, niin panokset turkulaisleirissä tulevat vielä nousemaan kauden lähestyessä loppuaan. Johtopäätös: Tulee taistelemaan kynsin hampain oikeisiin pudotuspeleihin pääsystä. Tehtävä tuntuu kuitenkin aika haastavalta, mutta jos palataan viime kesään, niin...
Helsingin IFK:n kausi alkoi kaiken kaikkiaan surkeasti. Paul Baxterin päätä vaadittiin vadille fanien toimesta, ja kaikkea muutakin yhden erän boikotista fanien keskustelutilaisuuteen sattui matkan varrelle. Sitten tapahtui jotain outoa, joka johti täysin uuteen suuntaan, sillä esimerkiksi vuoden 2008 saldo on ollut huikea: 9 voittoa ja vain 2 tappiota. Ei pöllömmin joukkueelta, jonka valmentaja ei isojen poikien mukaan osaa valmentaa ollenkaan. Johtopäätös: Mitä vain voi sattua, kun kyseessä on iso ja paha HIFK. Voi yllättää ja päästä puolivälieriin, jopa välieriin, mutta se vaatii jo muutakin kuin fyysisyyttä.
Nyt pelataan Raipelle! Ainakin siltä vaikuttaa. Mikä olisi sen upeampaa kuin saada kaikkien aikojen Ilveksen palkintokaappiin vielä yksi SM-liigamitali? Näin ajattelee Ilves, ja siitä lähtökohdasta mitä vain voi tapahtua. Kuluva kausi on mennyt viime vuosien Tampereen kakkosjoukkueelta ehkä jopa rahkeita hiukan paremmin, sillä hyvällä viimeisellä rutistuksella joukkue voi ansaita vielä suoran pudotuspelipaikan kevään pääätteeksi. Johtopäätös: Joukkueen loppukauden vaikeusaste ratkeaa toden teolla runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa 1. maaliskuuta Jyväskylässä JYPiä vastaan. Kaikki on mahdollista, sillä Raipe on mukana, vielä kerran!
JYPin satsaukset ennen tämän kauden alkua saivat varmasti monet haukkomaan henkeään, mutta lopulta tuhlailu oli viisasta, sillä se mahdollisti ensi kaudella toteutuvan hallin saneerauksen. Kausi on sujunut perusvarmalla tasolla syksystä lähtien Keski-Suomen ykkösseuralta. Tosin varsinkin alkukaudesta otteista heijastui epätasaisuutta, joka kuitenkin kauden vanhetessa on hävinnyt lähes olemattomiin. Tällä hetkellä sijalla kuusi. Johtopäätös: Kaikki on mahdollista. Hienoisia kysymysmerkkejä asettaa maalivahtikaksikko Tuokkola - Suomalainen, joka parhaana päivänä ovat loistava, mutta mitä sitten tapahtuu, kun pelataan seitsemännen ja ratkaisevan playoff-ottelun jatkoaikaa. Riittääkö kenenkään jypläisen pää tiukassa paikassa?
Tampereen Tappara on tukevasti menossa kohti kuuden parhaan armoitettua joukkoa. Kausi on sujunut yllättävän positiivisesti ottaen huomioon Dale Clarken johdolla mittavat poislähtijät. Rauli Uraman joukot ovat näyttäneet, mitä on pelaajien kehittäminen, sillä uusia pelaajia on noussut lähtijöiden tilalle. Erityisesti vanhojen Tappara-miesten Anssi Salmelan ja Timo Koskelan paluu on nostanut kirvesrintojen kauden aivan uusiin svääreihin. Johtopäätös: Tulee taistelemaan tiukasti välieräpaikasta todennäköisesti kohdattavaa Pelicansia vastaan, mahdollisesti taistelussa jopa puolivälierien kotiedusta. Kovissa paineissa pelaamisen puute useilla pelaajilla saattaa koitua ongelmaksi.
Tuntuu uskomattomalta, että reilu kaksi vuotta sitten Lahden Pelicans oli suurien talousvaikeuksien vuoksi valumassa konkurssikypsäksi seuraksi. Syksyn jälkeen on tullut notkahduksia, mutta yhtä kaikki: perusilme on ollut hieno. Joukkue on taistellut sellaisella ilmeellä, että oppia voisi ottaa jokainen jääkiekkojoukkue, vaikka sitten itse 1980-luvun Edmonton "Gretzkyn joukkue" Oilers! Sija neljä tuntuu liigan kolmanneksi pienimmän pelaajabudjetin poikaporukalta uskomattomalta. Mutta totta se on. Johtopäätös: Lahtelaisen kiekkoilun lippulaiva tulee taistelemaan tosissaan välieräpaikasta, mutta riittääkö taistelu, on toinen juttu. Hannu Aravirta tuo joukkueeseen kuitenkin sellaista tekemisen meininkiä, että mikä vain on mahdollista. Eikä äijien äijää, Pasi Nurmista, uskalla kohdata häviävänä osapuolena...
Loistavat hyökkääjät, loistava maalivahti ja heikot puolustajat. Kuulostaa erikoiselta! Siltikin Helsingin Jokerit on taistellut itsensä liigassa jo kolmanneksi, mikä tosin hyökkäyskaliiberia katsomalla pitäisi olla selviö. Ville Leinon johtama ykkösketju on ollut ehdottomasti joukkueen paras osasto, jota tarvitaan myös kauden lopullisessa rutistuksessa. Myös muiden ketjujen, erityisesti Kim Hirschovitsin johtaman kakkosketjun, on paikuteltava kevään valaistuessa enemmän pisteitä. Johtopäätös: Välierä-, ehkä jopa finaaliainesta, mutta vielä ennen sitä on raivattava tieltä ainakin joko aina vaarallinen JYP tai Raipe-hurmoksessa oleva Ilves. Kaikki mahdollista, myös täydellinen notkahdus.
Espoossa ei ole soinut blues Petri Matikaisen ensimmäisellä päävalmentajakaudella espoolaisten peräsimessä, sillä peli on toiminut hyvin. Ainut ongelma, melkoisen suuri sellainen, on ollut loukkaantumistilanne. Tälläkin hetkellä miehiä on loukkaantuneena reilu ketjullinen, ja heistä suurin osa on Bluesille elintärkeitä miehiä. Viime aikoina tosin tason nousua on tapahtunut laajalla rintamalla. Johtopäätös: Jos saa suurimman osan miehistä terveiksi ennen pudotuspelejä, runkosarjan todennäköinen kakkonen voi onnistua. Jos kaikki palapelin palaset loksahtavat kohdalleen, voi tulos olla duurisointuista tanssahtelua spottivaloissa.
Pieni ja sympaattinen kärppä on syönyt ja kasvattanut itsensä isoksi ja vaaralliseksi saalistajaksi. Oulun Kärpät ei ole enää se Juha Junnon 1990-luvun lopun illuusio pohjoisen pienestä suuresta seurasta, sillä nyt se on jo suuri suuri seura. Runkosarjan 99 prosenttisen voittajan loppukausi on vain voitonnälkää täynnä, ja se on ihan kunnianhimoinen ja hyvä lähtökohta pudotuspeliuurastukselle. Kauden lopussa oululaisryhmä voi kuitenkin painia erikoisen ongelman parissa: kuinka pitää kaikki tyytyväisenä? Ei ole helppoa pitää samaan aikaan Pesosta, Viuhkolaa, Brosia, Hyvöstä, ja Sahlstedtia tyytyväisenä. Niin ja jostain sen Aarnionkin on peliaika saatava... Johtopäätös: Varma Champions Hockey League -joukkue. Toisin sanoen, varma finalisti. Ei ole epäilystäkään siitä, pelataanko Oulussa loppuotteluja: kyllä pelataan! Mestaruus? Se onkin jo toinen (kevään) juttu.
Kenellekään ei liene yllätys, mikä joukkue on yhtä kuin katastrofi. Vastaus on Porin Ässät. Ennen seuran ongelmana oli saada tarpeeksi rahaa joukkueen pelaajien ympärille, mutta nyt, kun seura on saanut nauttia taloudellisesti parempia aikoja 1990-lukuun verrattuna, on seura ollut umpisurkea pelillisesti. Viimeiseen yhdeksään liigapeliin Ässät lähtee samanlaisella joukkueella kuin millainen sillä on yleensä A-nuorten SM-liigassa. Jos Ässät onnistuisi saalistamaan edes kerran kolme sarjapistettä vieraista loppukauden aikana, on siihenkin oltava pataleirissä jo äärimmäisen tyytyväinen. Johtopäätös: Ei asiaa 13 joukkoon, paitsi välinpitämättömyydessä!
Kalevan Pallo, kavereiden kesken Kuopion KalPa, on pelannut omalla tasollaan koko kauden. Joukkue ei ole häikäissyt missään vaiheessa, mutta myöskään suuria pettymyksiä ei ole tullut. Seura on pärjännyt kelvollisesti SM-liigan heikoimmalla materiaalilla, ja se jos mikä tuo uskoa myös tulevaan tekemiseen. KalPan tavoitteena viimeisissä sarjapeleissä on kiusata isompia ja pitää Ässät takana. Johtopäätös: Onnistuu tavoitteessaan; tulee olemaan 13 sakissa. Koko joukkue pelaa näytösotteluitaan tulevaa sarjakautta varten - viimeistään silloin tulosta on tultava!
Jos tämä blogi olisi sanakirja, tässä kohdassa lukisi ks. Porin Ässät. No, ei ole, mutta silti samat jargonit käyvät niin porilaisiin kuin hämeenlinnalaisiinkin. Tämä kausi on ollut melkoinen pyllistys Hämeenlinnan Pallokerhon hienoille perinteille, sillä huonojen peliesityksien lisäksi seurasta on jo lähtenyt esimerkiksi Aki Uusikartano, Pasi Tuominen ja Toni Mäkiaho. Johtopäätös: Joukkueen kurssia ei voi enää kääntää millään, mutta ehkä pieni tason nostaminen olisi paikallaan, mikäli saneerattavaan Ritarihalliin halutaan kausikorttilaisia myös ensi kaudella?
Lappeenrannan SaiPan kausi on sujunut tällä kaudella niin kuin olettaa sopii: alkukaudella huippuotteita, muutamia väläytyksiä ja tietysti uusia pelimiehiä. Sellainen kausi SaiPalla on taas ollut, ties monennenko kerran. Sijalla 12 oleva karjalalaismiehistö ei tule enää taistelemaan playoff-paikoista, mutta kunnialla pelattu kausi on tarjonnut silti esimerkiksi "sen toisen" Jarkko Immosen taidollisia väläytyksiä. Johtopäätös: Tulee taistelemaan loppuun asti Ari-Pekka Selinin valmennuksessa, mutta playoffit jäänevät haaveeksi. Yritystä kuitenkin riittää.
Rauman Lukko on pelannut oudon kauden, sillä välillä koko länsirannikkolaisjoukkue on pelannut kuin hurmiossa, mutta sitten yhtäkkiä tulee sysimusta hetki, jolloin jopa kolme neljä ottelua kuluvat häviävänä osapuolena. Ei ole ollut väliä, kuka on ollut vastassa, voittoja tai tappioita on tullut silti samalla prosentilla. Todennäköisesti loukkaantumiset ovat myös verottaneet iskukykyä, sillä tälläkin hetkellä rosterista on viisi pelaajaa lasareetin puolella - totta kai kaikki avainmiehiä! Johtopäätös: Voi voittaa kenet tahansa. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella voi hoitaa vielä Ilveksen, mutta jos vastaan tulee HIFK tai JYP, ovat ne liian kovia. Tippuu todennäköisesti säälipleijareissa.
"Mitä sellaiset nimet, kuten Niko Kluuskeri, Antti Erkinjuntti, Max Kolu, Alexander Salak ja Tommi Laine sanovat suomalaisille jääkiekkofaneille?" Näin paljon uskoa TPS sai muun muassa minulta viime kesänä. Yllätys olisi suuri, jos yhtäkkiä heräisin viime kesästä tähän hetkeen, sillä kukaan ei voi vakavalla naamalla väittää, että olisi osannut ennakoida kauden kulun näin TPS-myönteisesti. Tällä hetkellä sijoitus on kymmenes, mikä tarkoittaa samalla sitä, että säälipleijaripaikka on varma. Kuten olettaa sopii, niin panokset turkulaisleirissä tulevat vielä nousemaan kauden lähestyessä loppuaan. Johtopäätös: Tulee taistelemaan kynsin hampain oikeisiin pudotuspeleihin pääsystä. Tehtävä tuntuu kuitenkin aika haastavalta, mutta jos palataan viime kesään, niin...
Helsingin IFK:n kausi alkoi kaiken kaikkiaan surkeasti. Paul Baxterin päätä vaadittiin vadille fanien toimesta, ja kaikkea muutakin yhden erän boikotista fanien keskustelutilaisuuteen sattui matkan varrelle. Sitten tapahtui jotain outoa, joka johti täysin uuteen suuntaan, sillä esimerkiksi vuoden 2008 saldo on ollut huikea: 9 voittoa ja vain 2 tappiota. Ei pöllömmin joukkueelta, jonka valmentaja ei isojen poikien mukaan osaa valmentaa ollenkaan. Johtopäätös: Mitä vain voi sattua, kun kyseessä on iso ja paha HIFK. Voi yllättää ja päästä puolivälieriin, jopa välieriin, mutta se vaatii jo muutakin kuin fyysisyyttä.
Nyt pelataan Raipelle! Ainakin siltä vaikuttaa. Mikä olisi sen upeampaa kuin saada kaikkien aikojen Ilveksen palkintokaappiin vielä yksi SM-liigamitali? Näin ajattelee Ilves, ja siitä lähtökohdasta mitä vain voi tapahtua. Kuluva kausi on mennyt viime vuosien Tampereen kakkosjoukkueelta ehkä jopa rahkeita hiukan paremmin, sillä hyvällä viimeisellä rutistuksella joukkue voi ansaita vielä suoran pudotuspelipaikan kevään pääätteeksi. Johtopäätös: Joukkueen loppukauden vaikeusaste ratkeaa toden teolla runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa 1. maaliskuuta Jyväskylässä JYPiä vastaan. Kaikki on mahdollista, sillä Raipe on mukana, vielä kerran!
JYPin satsaukset ennen tämän kauden alkua saivat varmasti monet haukkomaan henkeään, mutta lopulta tuhlailu oli viisasta, sillä se mahdollisti ensi kaudella toteutuvan hallin saneerauksen. Kausi on sujunut perusvarmalla tasolla syksystä lähtien Keski-Suomen ykkösseuralta. Tosin varsinkin alkukaudesta otteista heijastui epätasaisuutta, joka kuitenkin kauden vanhetessa on hävinnyt lähes olemattomiin. Tällä hetkellä sijalla kuusi. Johtopäätös: Kaikki on mahdollista. Hienoisia kysymysmerkkejä asettaa maalivahtikaksikko Tuokkola - Suomalainen, joka parhaana päivänä ovat loistava, mutta mitä sitten tapahtuu, kun pelataan seitsemännen ja ratkaisevan playoff-ottelun jatkoaikaa. Riittääkö kenenkään jypläisen pää tiukassa paikassa?
Tampereen Tappara on tukevasti menossa kohti kuuden parhaan armoitettua joukkoa. Kausi on sujunut yllättävän positiivisesti ottaen huomioon Dale Clarken johdolla mittavat poislähtijät. Rauli Uraman joukot ovat näyttäneet, mitä on pelaajien kehittäminen, sillä uusia pelaajia on noussut lähtijöiden tilalle. Erityisesti vanhojen Tappara-miesten Anssi Salmelan ja Timo Koskelan paluu on nostanut kirvesrintojen kauden aivan uusiin svääreihin. Johtopäätös: Tulee taistelemaan tiukasti välieräpaikasta todennäköisesti kohdattavaa Pelicansia vastaan, mahdollisesti taistelussa jopa puolivälierien kotiedusta. Kovissa paineissa pelaamisen puute useilla pelaajilla saattaa koitua ongelmaksi.
Tuntuu uskomattomalta, että reilu kaksi vuotta sitten Lahden Pelicans oli suurien talousvaikeuksien vuoksi valumassa konkurssikypsäksi seuraksi. Syksyn jälkeen on tullut notkahduksia, mutta yhtä kaikki: perusilme on ollut hieno. Joukkue on taistellut sellaisella ilmeellä, että oppia voisi ottaa jokainen jääkiekkojoukkue, vaikka sitten itse 1980-luvun Edmonton "Gretzkyn joukkue" Oilers! Sija neljä tuntuu liigan kolmanneksi pienimmän pelaajabudjetin poikaporukalta uskomattomalta. Mutta totta se on. Johtopäätös: Lahtelaisen kiekkoilun lippulaiva tulee taistelemaan tosissaan välieräpaikasta, mutta riittääkö taistelu, on toinen juttu. Hannu Aravirta tuo joukkueeseen kuitenkin sellaista tekemisen meininkiä, että mikä vain on mahdollista. Eikä äijien äijää, Pasi Nurmista, uskalla kohdata häviävänä osapuolena...
Loistavat hyökkääjät, loistava maalivahti ja heikot puolustajat. Kuulostaa erikoiselta! Siltikin Helsingin Jokerit on taistellut itsensä liigassa jo kolmanneksi, mikä tosin hyökkäyskaliiberia katsomalla pitäisi olla selviö. Ville Leinon johtama ykkösketju on ollut ehdottomasti joukkueen paras osasto, jota tarvitaan myös kauden lopullisessa rutistuksessa. Myös muiden ketjujen, erityisesti Kim Hirschovitsin johtaman kakkosketjun, on paikuteltava kevään valaistuessa enemmän pisteitä. Johtopäätös: Välierä-, ehkä jopa finaaliainesta, mutta vielä ennen sitä on raivattava tieltä ainakin joko aina vaarallinen JYP tai Raipe-hurmoksessa oleva Ilves. Kaikki mahdollista, myös täydellinen notkahdus.
Espoossa ei ole soinut blues Petri Matikaisen ensimmäisellä päävalmentajakaudella espoolaisten peräsimessä, sillä peli on toiminut hyvin. Ainut ongelma, melkoisen suuri sellainen, on ollut loukkaantumistilanne. Tälläkin hetkellä miehiä on loukkaantuneena reilu ketjullinen, ja heistä suurin osa on Bluesille elintärkeitä miehiä. Viime aikoina tosin tason nousua on tapahtunut laajalla rintamalla. Johtopäätös: Jos saa suurimman osan miehistä terveiksi ennen pudotuspelejä, runkosarjan todennäköinen kakkonen voi onnistua. Jos kaikki palapelin palaset loksahtavat kohdalleen, voi tulos olla duurisointuista tanssahtelua spottivaloissa.
Pieni ja sympaattinen kärppä on syönyt ja kasvattanut itsensä isoksi ja vaaralliseksi saalistajaksi. Oulun Kärpät ei ole enää se Juha Junnon 1990-luvun lopun illuusio pohjoisen pienestä suuresta seurasta, sillä nyt se on jo suuri suuri seura. Runkosarjan 99 prosenttisen voittajan loppukausi on vain voitonnälkää täynnä, ja se on ihan kunnianhimoinen ja hyvä lähtökohta pudotuspeliuurastukselle. Kauden lopussa oululaisryhmä voi kuitenkin painia erikoisen ongelman parissa: kuinka pitää kaikki tyytyväisenä? Ei ole helppoa pitää samaan aikaan Pesosta, Viuhkolaa, Brosia, Hyvöstä, ja Sahlstedtia tyytyväisenä. Niin ja jostain sen Aarnionkin on peliaika saatava... Johtopäätös: Varma Champions Hockey League -joukkue. Toisin sanoen, varma finalisti. Ei ole epäilystäkään siitä, pelataanko Oulussa loppuotteluja: kyllä pelataan! Mestaruus? Se onkin jo toinen (kevään) juttu.
torstai 7. helmikuuta 2008
The äijä!
Myönnetään, olen perässähiihtäjä, peesaaja ja kaikkia muitakin ei kovin mairittelevia titteleitä, mutta suon sen kuitenkin itselleni!
Meirän Raipesta on tarinaa joka paikassa tällä haavaa (jostain kumman syystä), mutta ei se mitään, Raipe on RAIPE. Ja juuri siksi nyt jos koskaan on aiheellisesti miettiä Hämeen vaatimattomimmasta miestä, joka tunnetaan myös No emmää ny tiärä, ei tehrä tästä ny numeroo -Raipena.
Helmisen Raimo on pelannut upean uran, jonka aikana hän on nähnyt maailmaa. Hän on nähnyt Suomen, Ruotsin ja Pohjois-Amerikan sekä kuudet olympiakisat ja 11 MM-kisat. Koko komeuden kruunaa tämän illan päätteeksi jo 331:een noussut A-maaotteluiden määrä!
Vaikka rystylättyjen mestari on eittämättä ollut Suomi-kiekon ikonina nimenomaan pelimääränsä ansiosta, on hän kerännyt leiviskäänsä myös pisteiden valossa: 574 tehopistettä SM-liigassa, 199 pistettä Elitserienissä ja 88 aikuisten arvokisapistettä ovat hienoja määriä kenelle tahansa. Tietysti myös 1461 jääkiekon ammattilaisottelua kertovat siitä, että tässä on mies, joka ansaitsee kaiken kunnian ja glorian, mitä kiekkoileva maailma voi hänelle suoda.
Tämä mies, Raimo Helminen, on kaikkien äijien äijä, Mr Ilves, Leijonien Leijona ja kaikkia muitakin titteleitä - jotka tosin veisivät koko bittiavaruuteen mahtuvan tilan, joten jääköön luettelo nyt tähän. Sen sijaan hyvät ihmiset, kello 18:00 on aika liimautua televisioiden ääreen ja ihastella, kuinka numero 14:n läksiäiset sujuvat!
Mutta ei tehrä siitä nyt sen kummempaa numeroo...
Meirän Raipesta on tarinaa joka paikassa tällä haavaa (jostain kumman syystä), mutta ei se mitään, Raipe on RAIPE. Ja juuri siksi nyt jos koskaan on aiheellisesti miettiä Hämeen vaatimattomimmasta miestä, joka tunnetaan myös No emmää ny tiärä, ei tehrä tästä ny numeroo -Raipena.
Helmisen Raimo on pelannut upean uran, jonka aikana hän on nähnyt maailmaa. Hän on nähnyt Suomen, Ruotsin ja Pohjois-Amerikan sekä kuudet olympiakisat ja 11 MM-kisat. Koko komeuden kruunaa tämän illan päätteeksi jo 331:een noussut A-maaotteluiden määrä!
Vaikka rystylättyjen mestari on eittämättä ollut Suomi-kiekon ikonina nimenomaan pelimääränsä ansiosta, on hän kerännyt leiviskäänsä myös pisteiden valossa: 574 tehopistettä SM-liigassa, 199 pistettä Elitserienissä ja 88 aikuisten arvokisapistettä ovat hienoja määriä kenelle tahansa. Tietysti myös 1461 jääkiekon ammattilaisottelua kertovat siitä, että tässä on mies, joka ansaitsee kaiken kunnian ja glorian, mitä kiekkoileva maailma voi hänelle suoda.
Tämä mies, Raimo Helminen, on kaikkien äijien äijä, Mr Ilves, Leijonien Leijona ja kaikkia muitakin titteleitä - jotka tosin veisivät koko bittiavaruuteen mahtuvan tilan, joten jääköön luettelo nyt tähän. Sen sijaan hyvät ihmiset, kello 18:00 on aika liimautua televisioiden ääreen ja ihastella, kuinka numero 14:n läksiäiset sujuvat!
Mutta ei tehrä siitä nyt sen kummempaa numeroo...
tiistai 5. helmikuuta 2008
Kiekkopeli vai väkivaltateatteri?
Onko yllättävää, että reilua kuukautta ennen jääkiekon SM-liigan pudotuspelejä kiekkokeskustelu käy kuumana, lähes ylikierroksilla? Ei, sillä niin poliitikot, opettajat kuin jääkiekkotoimittajatkin ottavat aiheeseen kantaa, tietysti kukin omasta näkökulmastaan.
Yllätys, yllätys kaksi perusaihetta näissä kommenteissa ja kolumneissa on a) tappelut ja b) nuorten jääkiekkoilijoiden peluutus ja kasvattaminen, tietysti molemmista näkökulmista nähtynä.
Erilaiset kolumnistit ja kommentoivat paljastavat karulla tavalla sen, kuinka erilaisten lasien läpi jääkiekkokatsojat rakasta lajiaan seuraavat: On niitä, jotka puolustavat Nuoren Suomen Kaikki Pelaa -ohjelmaa ja jotka vihaavat tappeluita yhtä paljon kuin suomalaiset loskaista ja lämmintä talvea. Sitten on se toinen, äänekkäämpi porukka, joka vaatii Nuori Suomi -ohjelman lopettamista ja tappeluiden sallimista ilman minkäänlaisia pelikieltoja.
Eteläpohjalaisessa maakuntalehdessä Ilkassa oli (löytyy täältä sivulta 2) mielenkiintoinen kolumni, jossa seinäjokelainen erityisopettaja Jarmo Lintala ottaa kantaa jääkiekon nykyiseen tilaan. Mukaan otettiin niin reilun viikontakainen Sami Heleniuksen ja Libor Ustrnulin tappelu, SM-liigan kurinpitoryhmä kuin myös jääkiekkoilijoiden kasvattaminen.
Lintala muistaa myös mainita kolumnissaan sen, että lähes kaikki kiekkotappelut ovat ennalta – jo seurojen kabineteista asti – sovittuja: ”Jokainen ymmärtää, että iso osa (tappeluista) on teatteria.”
Totuushan on tietysti tarua ihmeellisempää. Todellisuudessa SM-liigan runkosarjan 392 ottelusta vain harva tappelu (lue: yksi Jokerien ja HIFK:n paikallisottelu) on niin sanotusti teatteria.
En nimittäin usko, että esimerkiksi NHL-jääkiekkoilija, Suomen paras NHL-pistemies, Olli Jokinen tappelee teatterin takia ison meren takana. Eiköhän Ollikin saa ennen kaikkea palkkansa maaleistaan eikä noloista kaatumisistaan tappeluiden aikana?
Jos joku ei vielä tiedä, niin jääkiekon yksi suurimmista viihdearvoista tulee nimenomaan fyysisyydestä, tunteesta ja eläytymisestä peliin, joista väistämättä syntyy ylilyöntejä. Enkä tarkoita tappeluita fyysisyydellä: tämän kauden 80:ssa seuraamassani matsissa tappeluiden määrä on ollut kolme tai neljä. Lukion lyhyellä matematiikallakin voisi siis päätellä, että jostain muusta jääkiekon viihdearvon pitäisi tulla kuin tappeluista.
Samalla matematiikalla voisi myös päätellä, että jostain muualta kumpuaa se nuorten kasvattamattomuus ja väkivaltaisuus kuin jääkiekkokaukalosta. Vaikka muiden muassa juuri Lintala ikään kuin rivien välistä toteaa, että jääkiekon parissa toimineet ovat kaikista väkivaltaisimpia tapauksia, (”ettei juniorivalmennuksen tehtävänä ole tehdä hyviä kansalaisia vaan huippukiekkoilijoita”) on hän – ja ne muutkin – kuitenkin väärässä.
On totta, että jääkiekon ensisijainen tehtävä on kasvattaa huippukiekkoilijoita. Lastentarhan ja jääkiekkoseuran välillä ei käsittääkseni ole merkkiä nimeltä yhtä suuri. Kiekkovalmennuksen pääsääntöinen tehtävä ei toden totta ole tehdä kiekkolijoista kunnon kansalaisia. Mutta se tulee sivutuotteena jääkiekkoharrastuksessa, koska jääkiekkojoukkue on ikään kuin yhteiskunta, mutta pienoiskoossa: samalla kun taistellaan tärkeistä sarjapisteistä ja voitoista, joudutaan toimimaan yhteisönä.
Yhteisössä joudutaan toimimaan myös tulevassa elämässä, nykyisenä hyvinvointiyhteiskunnan aikakautena. Ihan villinä veikkauksena voisi olettaa, että parhaiten pärjäävät jo nuorena tiettyyn kurinalaisuuteen, yhteiseen muottiin sekä yhteisen päämäärän eteen töitä tekemään tottuneet kansalaiset – siis jääkiekkoilijat! Samat henkilöt, joita 50-vuotiaiden hyvin koulutettujen vanhempien naisten joukko on maailman luomisesta asti haukkunut ja mollannut.
Tätä voisi kutsua myös ihmeeksi!
Sama pätee myös muissa joukkuepeleissä, ja totta kai tietyllä tapaa myös yksilölajeissa. Mutta se, missä yhteisönä toimimista ei opi, on tietokone. Väline, joka kokoaa jokaisen ikäryhmän lapset pelaamaan aina niin kehittäviä ja liikuttavia counterstrikeja ja muita todelliseen elämään perustuvia väkivaltapelejä. Pelejä, joissa veri lentää ja ihmiset kuolevat. Tosin niitä pelejähän nämä kukkahattutädeiksikin kutsutut arvokkaat tädit eivät muista.
Vielä sanotaan, että jääkiekko tekee nykynuorista väkivaltaisia ja pahoja...
perjantai 1. helmikuuta 2008
0010 - Kun velatkin muuttuivat saataviksi
On kaunis kesäpäivä. Kesäfestarit ovat täydessä käynnissä. Yhtäkkiä ilta on kuitenkin pilalla, jokin on pielessä: kesken kesäyön juhlinnan joku kieroutunut ja vihastunut lätkäfani lyö 007:aa - tässä tapauksessa 0010:iä; Jere Karalahtea - Koskenkorva-pullolla päähän. Karalahti kaatuu verta vuotavana maahan, samalla hänen ystävänsä luulevat, että agentti-Jeren loppu on käsillä, ja lähtevät pois paikalta.
Mutta ei, kuolema ei tule vieraaksi. Helsingin salaisen palvelun, HIFK:n, 0010 herää seuraavana aamuna yltä päältä veren tahrimana, pää kauhean jomotuksen vallassa - mutta hengissä. Samalla Karalahti, Jere Karalahti kuitenkin muistaa, että taskussa on vielä 20 euron seteli, jonka 0010 lainasi eräältä kaverilta itselleen. Kiekkoagentti kävelee kohti baaritiskiä ja lausuu käheällä, miehekkäällä äänellään kuolemattomat vuorosanansa, jotka kaikki hänen lähipiiristään tuntevat:
- Puolen litran raaka kossu jäillä, ei jäähileillä, Karalahti huutaa kassalle.
HIFK:n puolustuspään agentti saa puolen litran Koskenkorvansa, (vaikka normaalisti suurin annos on neljä senttilitraa) koska myös baarimikko huomaa, että kyseessä on julkisuudenhenkilö.
0010 lähtee kävelemään pahan Karalahti-juoman kanssa pois. Samalla Tapulikaupungin kasvatti soittaa Kuoppalan taksipalveluun, jonka kanssa HIFK:lla on sopimus Karalahden kuskaamisesta, mikäli mies ei autolla ajeluun itse pysty.
Hetken kuluttua, noin varttia myöhemmin taksifirman auto kaartakin pihaan. Mutta Jeren yllätykseksi autossa on myös helsinkiläisseuran Moneypenny, Pentti Matikainen, joka ei ole ollenkaan yllättynyt Jeren kunnosta.
Yllätys ei ole myöskään se, että Karalahden uusin käänne alkoholismin saralla lakaistaan maton alle Matikaisen toimesta ilman puhettakaan mistään muusta kuin seuraavista harkoista. Onhan juominen pysynyt hallinnassa - tai niin ainakin kaikille annetaan ymmärtää.
Tapahtumasta kuluu kolme ja puoli viikkoa. Puolustajan on aika siirtyä "salaisen palvelun" harjoituksiin ja peleihin HIFK-paidassa. Koskenkorva-juoma on kuollut tämän agenttitarinan lopussa, ainakin hetkeksi. Tällä kertaa kierroksessa on 0010:n toinen rakas "vaimo", Antabus, johon juomatottumukset on vaihdettu talven jääkiekkokauden ajaksi.
- Karalahti on sitten ykköskentän pakki, huutaa lempinimen Q saanut hifkiläisvalmentaja.
Sama hifkiläisvalmentaja, joka on vaivannut päätään parhaalla agentillaan koko kesän. Kuinka tuollainen hulivili-agentti voi hoitaa hommat kaukalossa kunnolla; kuinka tuollainen huippupuolustaja ei pysty hoitamaan siviiliasioitaan ollenkaan?
Agenttiseikkailun lomassa jokainen katsojakin miettii samaa kysymystä: Miksi Jere, oi miksi?
Mutta ei, kuolema ei tule vieraaksi. Helsingin salaisen palvelun, HIFK:n, 0010 herää seuraavana aamuna yltä päältä veren tahrimana, pää kauhean jomotuksen vallassa - mutta hengissä. Samalla Karalahti, Jere Karalahti kuitenkin muistaa, että taskussa on vielä 20 euron seteli, jonka 0010 lainasi eräältä kaverilta itselleen. Kiekkoagentti kävelee kohti baaritiskiä ja lausuu käheällä, miehekkäällä äänellään kuolemattomat vuorosanansa, jotka kaikki hänen lähipiiristään tuntevat:
- Puolen litran raaka kossu jäillä, ei jäähileillä, Karalahti huutaa kassalle.
HIFK:n puolustuspään agentti saa puolen litran Koskenkorvansa, (vaikka normaalisti suurin annos on neljä senttilitraa) koska myös baarimikko huomaa, että kyseessä on julkisuudenhenkilö.
0010 lähtee kävelemään pahan Karalahti-juoman kanssa pois. Samalla Tapulikaupungin kasvatti soittaa Kuoppalan taksipalveluun, jonka kanssa HIFK:lla on sopimus Karalahden kuskaamisesta, mikäli mies ei autolla ajeluun itse pysty.
Hetken kuluttua, noin varttia myöhemmin taksifirman auto kaartakin pihaan. Mutta Jeren yllätykseksi autossa on myös helsinkiläisseuran Moneypenny, Pentti Matikainen, joka ei ole ollenkaan yllättynyt Jeren kunnosta.
Yllätys ei ole myöskään se, että Karalahden uusin käänne alkoholismin saralla lakaistaan maton alle Matikaisen toimesta ilman puhettakaan mistään muusta kuin seuraavista harkoista. Onhan juominen pysynyt hallinnassa - tai niin ainakin kaikille annetaan ymmärtää.
Tapahtumasta kuluu kolme ja puoli viikkoa. Puolustajan on aika siirtyä "salaisen palvelun" harjoituksiin ja peleihin HIFK-paidassa. Koskenkorva-juoma on kuollut tämän agenttitarinan lopussa, ainakin hetkeksi. Tällä kertaa kierroksessa on 0010:n toinen rakas "vaimo", Antabus, johon juomatottumukset on vaihdettu talven jääkiekkokauden ajaksi.
- Karalahti on sitten ykköskentän pakki, huutaa lempinimen Q saanut hifkiläisvalmentaja.
Sama hifkiläisvalmentaja, joka on vaivannut päätään parhaalla agentillaan koko kesän. Kuinka tuollainen hulivili-agentti voi hoitaa hommat kaukalossa kunnolla; kuinka tuollainen huippupuolustaja ei pysty hoitamaan siviiliasioitaan ollenkaan?
Agenttiseikkailun lomassa jokainen katsojakin miettii samaa kysymystä: Miksi Jere, oi miksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
