Kaikki lapsuuteni keväät voisi tiivistää kolmeen sanaan: simaan, vappumunkkeihin ja jääkiekon MM-kisoihin.
Niihin kulminoituvat muistoni keväästä. Siitä fiiliksestä, mikä toukokuusta ja ennen kaikkea sen alusta tulee - ja kertoohan sekin jo jotain, että oikean suuruinen ja muotoinen vappumunkki näyttääkin ihan kuin jääkiekolta.
Kaikki ne muistot, odotukset, spekulaatiot, toiveet, pettymykset ja ilonhetket suomalaisesta jääkiekosta tiivistyvät toukokuuhun ja MM-kisoihin. Samat tunteet valtaavat myös sadat tuhannet - MM-finaalissa miljoonat (!) - jääkiekkofanit ympäri kiekkoilevan Suomen. Jos jääkiekko on Kanadan keksintö, on MM-kisat vain ja ainoastaan Suomen juttu!
Tänä keväänä kisat pelataan Kanadan Halifaxissa ja Quebecissä, jääkiekon kotimaassa IIHF:n 100 vuoden taipaleen kunniaksi. Toivoa sopii, että kanadalaiset löytävät kisat NHL:n Stanley Cupin pudotuspeleistä huolimatta.
Suomi aloittaa kisat ensi viikon lauantaina kymmeneltä illalla Suomen aikaa Saksaa vastaan. Vaikka viimeöinen kenraaliharjoitus supersuosikki Kanadaa vastaan päättyikin tappioon, niin koti-Suomesta ja teksti-tv:n perusteella ottelua arvioineena Leijonat pelannee jälleen hyvät, tai ainakin tyydyttävät kisat.
Päävalmentaja Doug Sheddenkin totesi ottelun jälkeen, ettei Suomen peli ollut mitään häkellyttävää, mutta sen ymmärtää, kun osa pelaajista on ollut kolme viikkoa pelaamatta. Niinpä, ja kaiken sen lisäksi Suomi kavensi päätösminuutilla vielä 3-2:een. Jos Olli Jokinen olisi onnistunut rankkaristaan pari minuuttia ennen ottelun loppua, olisi ottelun lopputulos voinut olla aivan toisenlainen.
Sitä paitsi, ennen kaikkea Kanada-peli oli harjoitus kisoihin, ei todellakaan MM-finaali, mikä olisi ollut pakko voittaa. Kun vielä Mikko Koivu ja Niklas Bäckström saadaan Leijonien rosteriin mukaan, näyttää peli jo aivan toisennäköiseltä, myös tuloksellisesti. Eikä Teemu Selänteen tulo joukkueeseen olisi ollenkaan huono juttu, kun katsoo muiden maiden kokoonpanoja.
Etunenässä Venäjän ja Kanadan miehistöt näyttävät sen verran vahvoilta, että Leijona-fanien hikipisarat nimilistaa katsellessa täyttäisivät ison uima-altaan. Miltä kuulostavat esimerkiksi nimet Dany Heatley, Jason Spezza, Ilja Kovaltshuk, Aleksander Ovetshkin ja Martin St. Louis? Niinpä niin, pelottavalta. Vielä kun näiden kahden miehistön perusmiehet huippuhyvän kärjen takana - joka todellakaan ei ole vain nämä viisi pelaajaa - ovat pelkkää rautaa, niin kenellekään tuskin jää epäselväksi, ketkä kaksi maata ovat MM-turnauksen ykkössuosikkeja.
Wien, Helsinki, Zurich, Lillehammer, Pietari, Hannover, Göteborg, Helsinki, Praha, Wien, Riika ja Moskova. Siinä paikkakunnat, missä Leijonat on vieraillut MM-kisoissa Tukholman Globenin jälkeen ilman kultamitalin tuomista Suomeen. Aika näyttää, miten Suomen näissä kisoissa käy, mutta ainakin se on varmaa, että toukokuun 2. alkava MM-turnaus tarjoaa jälleen kerran unohtumattomia elämyksiä kaikille kiekkofaneille. Ja antaa jälleen jollekin nuorelle jääkiekkofanille sen ensimmäisen siman ja vappumunkin huuruisen MM-turnauksen - ja tietenkin saa syttymään sen ikuisen ja ainoan oikean rakkauden: rakkauden jääkiekon MM-kisoihin!
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Elämme hienoa aikaa
Kaikki puhuvat jääkiekosta: televisiossa spekuloidaan siitä, ketkä pelaavat MM-kisoissa ja teksti-tv, internet ja sanomalehdet pursuavat nekin kiekkoa.
Yksinkertaisesti, kevät on kiekon aikaa.
Montreal näyttää menevän vielä pitkälle tämän kevään aikana, ja kuten olettaa sopii, myös Suomi saa hyvän joukkueen reilun viikon kuluttua alkaviin jääkiekon MM-kisoihin.
Olkoon tämä vaikka intro viikon loppupuolelle, jolloin lupaan laittaa tälle blogille ihan oikeastikin kiekkoasiaa, mutta nyt se ei ole mahdollista, sillä koulu kaatuu päälle. Tiedättehän lukion, tuon paikan, missä taklauksia tulee joka suunnasta.
Siihen ei edes itse Scott Stevens pystyisi!
Yksinkertaisesti, kevät on kiekon aikaa.
Montreal näyttää menevän vielä pitkälle tämän kevään aikana, ja kuten olettaa sopii, myös Suomi saa hyvän joukkueen reilun viikon kuluttua alkaviin jääkiekon MM-kisoihin.
Olkoon tämä vaikka intro viikon loppupuolelle, jolloin lupaan laittaa tälle blogille ihan oikeastikin kiekkoasiaa, mutta nyt se ei ole mahdollista, sillä koulu kaatuu päälle. Tiedättehän lukion, tuon paikan, missä taklauksia tulee joka suunnasta.
Siihen ei edes itse Scott Stevens pystyisi!
tiistai 15. huhtikuuta 2008
Mikä vitun kiekkokoulu täällä on?
Jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisat pyörähtivät käyntiin eilen. Suomen osalta kisat alkoivat elintärkeällä voitolla Sveitsistä lukemin 5-3. Alle 18-vuotiaiden MM-kisat ovat sujuneet 2000-luvun ensimmäisiä vuosia lukuun ottamatta heikosti, sillä uudella vuosituhannella Suomi on ollut lähes aina ulkona välieräpeleistä.
Miksi?
Yksi syy on tietysti se, että Suomi ei ole enää yhtä hyvä juniorikiekossa kuin 1990-luvun loppupuolella, mutta asiassa on myös toinen puoli: pikkuleijonat leijuvat kuin pilvissä juuri sen vuoksi, että he ovat "tulevia jäkistaroja".
Paras, erittäin kuvaava esimerkki sattui viime viikon maanantaina Helsinki-Vantaan-Lentokentällä. Samaan aikaan kun Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue oli valmistelemassa lähtöä kohti ikäluokan MM-kisanäyttämöä Venäjälle, myös eräs 15-vuotiaiden juniorijoukkue oli matkalla Keski-Eurooppaan pelaamaan kiekkoa. Totta kai myös pikkuleijonat huomasivat tämän - yllätys oli kuitenkin se, miten junnuporukkaan suhtauduttiin.
En muista kuka pelaaja sanoi näin, mutta kommentti oli ainakin hämmentävä: "Mikä vitun kiekkokoulu täällä on?"
Tuntui aika erikoiselta, että yksi Suomi-kiekon tulevaisuuden tekijöistä kommentoi asiaa tällä tavalla. Ei Keski-Eurooppaan matkalla ollut kiekkoporukka välttämättä ikinä maailmanmestaruutta Suomeen tuo, mutta ei sitä kyllä tee Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkuekaan.
Haukkuuko sen jälkeen USA:n tai Venäjän jääkiekkojuniorit Pikkuleijonia kiekkokouluksi?
Todennäköisesti ei, mutta ehkä siinä onkin näiden juniorien menestyksen salaisuus?
Miksi?
Yksi syy on tietysti se, että Suomi ei ole enää yhtä hyvä juniorikiekossa kuin 1990-luvun loppupuolella, mutta asiassa on myös toinen puoli: pikkuleijonat leijuvat kuin pilvissä juuri sen vuoksi, että he ovat "tulevia jäkistaroja".
Paras, erittäin kuvaava esimerkki sattui viime viikon maanantaina Helsinki-Vantaan-Lentokentällä. Samaan aikaan kun Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue oli valmistelemassa lähtöä kohti ikäluokan MM-kisanäyttämöä Venäjälle, myös eräs 15-vuotiaiden juniorijoukkue oli matkalla Keski-Eurooppaan pelaamaan kiekkoa. Totta kai myös pikkuleijonat huomasivat tämän - yllätys oli kuitenkin se, miten junnuporukkaan suhtauduttiin.
En muista kuka pelaaja sanoi näin, mutta kommentti oli ainakin hämmentävä: "Mikä vitun kiekkokoulu täällä on?"
Tuntui aika erikoiselta, että yksi Suomi-kiekon tulevaisuuden tekijöistä kommentoi asiaa tällä tavalla. Ei Keski-Eurooppaan matkalla ollut kiekkoporukka välttämättä ikinä maailmanmestaruutta Suomeen tuo, mutta ei sitä kyllä tee Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkuekaan.
Haukkuuko sen jälkeen USA:n tai Venäjän jääkiekkojuniorit Pikkuleijonia kiekkokouluksi?
Todennäköisesti ei, mutta ehkä siinä onkin näiden juniorien menestyksen salaisuus?
lauantai 5. huhtikuuta 2008
Espoon maanantai-iltaa odottaessa
SM-liigafinaalit alkoivat tänään, ja kuten varmasti kaikille on jo tullut selväksi, niin Oulun Kärpät voitti avausfinaalin.
Oululaisdynastian alku finaalisarjalle vuonna 2008 oli vakuuttava, ja Blues jäi aika pahasti ensimmäisen erän ensimmäisellä puoliskolla Kärppien jyrän alle. Lopun ottelun Kärpät pelasi viisaasti. Tyylillä, joka ei antanut Bluesille mahdollisuuksia rokottaa virheistä, koska virheitä ei tullut: kiekkoa pitkäksi aina tilanteen niin vaatiessa, oli Kärppien agenda ottelun lopussa - ehdottoman viisas sellainen.
"Hähää, kauhavalainen wannabe-toimittaja oli väärässä", voisi joku sanoa. "Tiesin, että Blues jää jyrän alle", voisi joku toinen sanoa.
Saattaa olla, mutta miettikääpä vielä kerran uudelleen, sillä pelissä oli myös se toinen puoli: Blues yritti tosissaan taistella voitosta, ja pienellä onnella se olisi myös siinä onnistunut; kiekko sinne ja toinen kiekko tänne, niin peli olisi voinut olla ihan toisenlainen tulostaululla.
Tänään jo ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen ratkaisi ottelun Kärpille, mutta toisesta erästä alkaen espoolaisten peli oli jo sitä tuttua ja varmaa Espoon Bluesia. Ei siis missään nimessä voi sanoa, että peli olisi ollut helppo Raksilassa majaansa pitävälle hallitsevalle Suomen mestarille.
Maanantaina Petri Matikaisen joukkue saa varmasti lisää virtaa kotiyleisöstään, sillä kotiareenalla pelaaminen tuo aina pienen sisäisen piristysruiskeen pelaajiin - eikä kotiyleisön alla pelatessa vain kehtaa pelata huonosti! Samalla Kärpät ei enää maanantaina pelaa Raksilassa vaan vierasjoukkueena, Espoon LänsiAuto Areenalla, eikä sillä toden totta nyt ole kannattajien tukea takanaan, mikä esimerkiksi tänään kantoi Bluesia vastaan Kärppiä kuin aviomies hääyönä vastanaitua vaimoaan kynnyksen yli.
Olen edelleen avausfinaalin jälkeen sitä mieltä, että tässä ottelusarjassa tullaan näkemään otteluita enemmän kuin neljä. Aika näyttää, kuinka pahasti täällä päässä tällä kertaa ollaan väärässä, mutta kyllähän ensimmäinen loppuottelu näytti, että finaaleissa on Kärppien lisäksi myös se toinen joukkue.
Eikä mikään "se toinen joukkue", vaan taisteleva ja yritteliäs espoolaisryhmä, joka osaltaan saa aikaan sen, että finaalisarjassa nähdään hienoa kiekkoa - tietysti yhdessä Oulun Kärppien kanssa. Ehdottomasti enemmän kuin vain neljän ottelun verran.
Oululaisdynastian alku finaalisarjalle vuonna 2008 oli vakuuttava, ja Blues jäi aika pahasti ensimmäisen erän ensimmäisellä puoliskolla Kärppien jyrän alle. Lopun ottelun Kärpät pelasi viisaasti. Tyylillä, joka ei antanut Bluesille mahdollisuuksia rokottaa virheistä, koska virheitä ei tullut: kiekkoa pitkäksi aina tilanteen niin vaatiessa, oli Kärppien agenda ottelun lopussa - ehdottoman viisas sellainen.
"Hähää, kauhavalainen wannabe-toimittaja oli väärässä", voisi joku sanoa. "Tiesin, että Blues jää jyrän alle", voisi joku toinen sanoa.
Saattaa olla, mutta miettikääpä vielä kerran uudelleen, sillä pelissä oli myös se toinen puoli: Blues yritti tosissaan taistella voitosta, ja pienellä onnella se olisi myös siinä onnistunut; kiekko sinne ja toinen kiekko tänne, niin peli olisi voinut olla ihan toisenlainen tulostaululla.
Tänään jo ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen ratkaisi ottelun Kärpille, mutta toisesta erästä alkaen espoolaisten peli oli jo sitä tuttua ja varmaa Espoon Bluesia. Ei siis missään nimessä voi sanoa, että peli olisi ollut helppo Raksilassa majaansa pitävälle hallitsevalle Suomen mestarille.
Maanantaina Petri Matikaisen joukkue saa varmasti lisää virtaa kotiyleisöstään, sillä kotiareenalla pelaaminen tuo aina pienen sisäisen piristysruiskeen pelaajiin - eikä kotiyleisön alla pelatessa vain kehtaa pelata huonosti! Samalla Kärpät ei enää maanantaina pelaa Raksilassa vaan vierasjoukkueena, Espoon LänsiAuto Areenalla, eikä sillä toden totta nyt ole kannattajien tukea takanaan, mikä esimerkiksi tänään kantoi Bluesia vastaan Kärppiä kuin aviomies hääyönä vastanaitua vaimoaan kynnyksen yli.
Olen edelleen avausfinaalin jälkeen sitä mieltä, että tässä ottelusarjassa tullaan näkemään otteluita enemmän kuin neljä. Aika näyttää, kuinka pahasti täällä päässä tällä kertaa ollaan väärässä, mutta kyllähän ensimmäinen loppuottelu näytti, että finaaleissa on Kärppien lisäksi myös se toinen joukkue.
Eikä mikään "se toinen joukkue", vaan taisteleva ja yritteliäs espoolaisryhmä, joka osaltaan saa aikaan sen, että finaalisarjassa nähdään hienoa kiekkoa - tietysti yhdessä Oulun Kärppien kanssa. Ehdottomasti enemmän kuin vain neljän ottelun verran.
Tampereen ikonin lopettaminen, osa 2?
Tänään Helsingin Hartwall Areenalla pelataan jääkiekon SM-liigan pronssiottelu. Tappara on saanut odottaa ottelua kuusi päivää, kun Jokerit pelasi kirvelevän välierätappion vielä torstaina. Toisin sanoen, ottelussa on yksi suosikki, joka ei ole Jokerit.
Suurin syy Tapparan tulevaan pronssimitaliin on kuitenkin mies nimeltä Janne Ojanen. Kiekkopiireissä kuhistaan Jannen lopettamissuunnitelmista, ja nimenomaan siitä, onko niitä.
Veikkaan, että on. Vaikka Tapparan iso J onkin pelannut tällä kaudella yhden parhaimmista kiekkokausista moneen vuoteen, alkaa vääjäämättä lähestyä se aika, jolloin mieli sanoo: kyllä, kiekko on vieläkin ihanaa ja kroppa sanoo: ei kiitos, tämä oli tässä.
Ojasen Janne on niitä kavereita, jotka haluavat päättää uransa hyvin - kunnialla. Siinä mielessä lopettaminen kuulostaa enemmän kuin todennäköiseltä tässä vaiheessa, sillä näin huippuhyviä kiekkokausia tuskin kovin montaa enää on edessä.
Anteeksi vain Janne.
Ja mikä voisikaan olla tässä vaiheessa parempaa kuin pronssimitali taskussa, sillä Tappara haluaa varmasti pelata vielä kerran Jannen puolesta. Vaikuttaa siis enemmän kuin todennäköiseltä, että tänään nähdään kiekkolegenda Janne Ojasen viimeinen kiekko-ottelu. Ottelu, jossa kannattaa olla mukana, ehdottomasti.
Suurin syy Tapparan tulevaan pronssimitaliin on kuitenkin mies nimeltä Janne Ojanen. Kiekkopiireissä kuhistaan Jannen lopettamissuunnitelmista, ja nimenomaan siitä, onko niitä.
Veikkaan, että on. Vaikka Tapparan iso J onkin pelannut tällä kaudella yhden parhaimmista kiekkokausista moneen vuoteen, alkaa vääjäämättä lähestyä se aika, jolloin mieli sanoo: kyllä, kiekko on vieläkin ihanaa ja kroppa sanoo: ei kiitos, tämä oli tässä.
Ojasen Janne on niitä kavereita, jotka haluavat päättää uransa hyvin - kunnialla. Siinä mielessä lopettaminen kuulostaa enemmän kuin todennäköiseltä tässä vaiheessa, sillä näin huippuhyviä kiekkokausia tuskin kovin montaa enää on edessä.
Anteeksi vain Janne.
Ja mikä voisikaan olla tässä vaiheessa parempaa kuin pronssimitali taskussa, sillä Tappara haluaa varmasti pelata vielä kerran Jannen puolesta. Vaikuttaa siis enemmän kuin todennäköiseltä, että tänään nähdään kiekkolegenda Janne Ojasen viimeinen kiekko-ottelu. Ottelu, jossa kannattaa olla mukana, ehdottomasti.
Liigakiekkoa, josta ei puutu edes yleisö?
Tänään alkavissa SM-liigafinaaleissa tullaan näkemään enemmän pelejä kuin viimevuotinen neljä, ja se on varmaa. Samalla voisi sanoa myös, että viimevuotista Kärppien ylivoimaa ei tulla enää näkemään, koska Kärpät ei ole enää yhtä vahva kuin viime kaudella ja Blues on vahvempi kuin viime vuoden toinen finalisti Jokerit.
Vaikka oululaisryhmä on pelannut hyvin ja sai jopa välieräsarjan viidessä pelissä poikki, niin vertailukohta Bluesia vastaan ei ole absoluuttinen, sillä Kärppien ja Bluesin playoffit eivät ole olleet vertailukelpoiset. Oululaisille sattui helpompi joukkue välierävastustajaksi eli Tappara, kun taas Blues joutui kohtaamaan yhden mestarisuosikeista eli Jokerit.
Välierissä Blues taisteli, yritti, pelasi ja näytti koko kiekkoilevalle Suomelle, mistä puusta LänsiAuto Areenan ylpeys on tehty. Kärpät puolestaan pelasi vain rutiinilla, ei ollut parhaimmillaan, turhautui ja näytti koko kiekkoilevalle Suomelle, kuinka SM-liigan paras joukkue paperilla ei enää ole välttämättä paras joukkue kentällä.
No, myönnetään: olihan Kärpät vahva, mutta ei niin vahva kuin olisi odottanut.
Ensimmäisestä finaalista lähtien asetelma Kärppien ja Bluesin finaalisarjassa on selkeä. Kun Blues yrittää pelata ennen kaikkea vahvan neljän kentän voimin, Kärpät yrittää ratkaista sarjan vahvempien yksilöiden voimin, vaikka toki Kärpilläkin on heittää kentälle neljä hyvää kenttä. Sillä erotuksella, että neloskentässä miehet ovat lopen kyllästyneitä neloskentän rooliinsa - ja ehkä Bluesin nuorilla, alle 20-vuotiailla pojilla ei ole aihetta siihen?
Maalivahtipeli on selkeästi Bluesin vahvuuksia sarjassa. Toki sekin on Kärpillä hyvää, mutta Tuomas Tarkin epäonnistumisia joulun molemmin puolin on vaikea unohtaa. Sitä paitsi Bernd Brückler vaikuttaa saaneen kadoksissa olleen torjuntavireensä takaisin sunnuntain jälkeen, joten Kärppien huipputaitavalla joukkueellakin on todellisia vaikeuksia saada kiekkoa Brücklerin selän taakse.
Eikä nyt varsinaisesti Bluesin joukkuekaan heti ensimmäisestä ja toisesta laukauksesta kiekkoa pömpeliin laita.
Kärppien vahvuudesta ja tasaisuudesta on puhuttu koko kauden ajan jo kyllästymiseen asti, mutta silti jälleen kerran on todettava, että Kärpät on äärettömän tasainen ja hyvä ryhmä. Toisaalta juuri tämä aiheuttaa hallitsevan mestarin ryhmässä ongelmia: miten antaa peliaikaa tasaisesti, niin että neloskentän huippupelaajat saavat peliaikaa riittävästi?
Bluesilla tätä ongelmaa ei ole, sillä Petri Matikainen on onnistunut tekemään nuorista ja vanhoista pelaajista toimivan neljän kentän tasavahvan komppanian. Komppaniassa tähtipelaajat pelaavat ykköskentässä ja nuoret kaverit - joilla virtaa karvaamiseen ja raatamiseen riittää - neloskentässä. Viisautta.
Ottelusarjasta on tulossa tasainen, vaikka Kärpät vahvana ykkössuosikkina ottelusarjaan lähteekin. Myös Blues omaa mahdollisuudet mestaruuteenkin asti, mikäli oma peli vain toimii yhtä hyvin kuin esimerkiksi Jokereita vastaan viimeisissä kolmessa pelissä. Muuten Kärpät vie mestaruuden jälleen Oulun torille. Toisaalta, jos Kärpät luulee pääsevänsä helpolla, Blues menee menojaan ja vie mestaruuden - jonnekin!
Elämme mielenkiintoisia, mutta tasaisia aikoja.
Vaikka oululaisryhmä on pelannut hyvin ja sai jopa välieräsarjan viidessä pelissä poikki, niin vertailukohta Bluesia vastaan ei ole absoluuttinen, sillä Kärppien ja Bluesin playoffit eivät ole olleet vertailukelpoiset. Oululaisille sattui helpompi joukkue välierävastustajaksi eli Tappara, kun taas Blues joutui kohtaamaan yhden mestarisuosikeista eli Jokerit.
Välierissä Blues taisteli, yritti, pelasi ja näytti koko kiekkoilevalle Suomelle, mistä puusta LänsiAuto Areenan ylpeys on tehty. Kärpät puolestaan pelasi vain rutiinilla, ei ollut parhaimmillaan, turhautui ja näytti koko kiekkoilevalle Suomelle, kuinka SM-liigan paras joukkue paperilla ei enää ole välttämättä paras joukkue kentällä.
No, myönnetään: olihan Kärpät vahva, mutta ei niin vahva kuin olisi odottanut.
Ensimmäisestä finaalista lähtien asetelma Kärppien ja Bluesin finaalisarjassa on selkeä. Kun Blues yrittää pelata ennen kaikkea vahvan neljän kentän voimin, Kärpät yrittää ratkaista sarjan vahvempien yksilöiden voimin, vaikka toki Kärpilläkin on heittää kentälle neljä hyvää kenttä. Sillä erotuksella, että neloskentässä miehet ovat lopen kyllästyneitä neloskentän rooliinsa - ja ehkä Bluesin nuorilla, alle 20-vuotiailla pojilla ei ole aihetta siihen?
Maalivahtipeli on selkeästi Bluesin vahvuuksia sarjassa. Toki sekin on Kärpillä hyvää, mutta Tuomas Tarkin epäonnistumisia joulun molemmin puolin on vaikea unohtaa. Sitä paitsi Bernd Brückler vaikuttaa saaneen kadoksissa olleen torjuntavireensä takaisin sunnuntain jälkeen, joten Kärppien huipputaitavalla joukkueellakin on todellisia vaikeuksia saada kiekkoa Brücklerin selän taakse.
Eikä nyt varsinaisesti Bluesin joukkuekaan heti ensimmäisestä ja toisesta laukauksesta kiekkoa pömpeliin laita.
Kärppien vahvuudesta ja tasaisuudesta on puhuttu koko kauden ajan jo kyllästymiseen asti, mutta silti jälleen kerran on todettava, että Kärpät on äärettömän tasainen ja hyvä ryhmä. Toisaalta juuri tämä aiheuttaa hallitsevan mestarin ryhmässä ongelmia: miten antaa peliaikaa tasaisesti, niin että neloskentän huippupelaajat saavat peliaikaa riittävästi?
Bluesilla tätä ongelmaa ei ole, sillä Petri Matikainen on onnistunut tekemään nuorista ja vanhoista pelaajista toimivan neljän kentän tasavahvan komppanian. Komppaniassa tähtipelaajat pelaavat ykköskentässä ja nuoret kaverit - joilla virtaa karvaamiseen ja raatamiseen riittää - neloskentässä. Viisautta.
Ottelusarjasta on tulossa tasainen, vaikka Kärpät vahvana ykkössuosikkina ottelusarjaan lähteekin. Myös Blues omaa mahdollisuudet mestaruuteenkin asti, mikäli oma peli vain toimii yhtä hyvin kuin esimerkiksi Jokereita vastaan viimeisissä kolmessa pelissä. Muuten Kärpät vie mestaruuden jälleen Oulun torille. Toisaalta, jos Kärpät luulee pääsevänsä helpolla, Blues menee menojaan ja vie mestaruuden - jonnekin!
Elämme mielenkiintoisia, mutta tasaisia aikoja.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2008
Iloisten yllätysten Blues!
Espoon Blues se jaksaa yllättää, aina! Kun ennen joukkue oli kasattu silkalla rahalla, ei menestystä tullut. Nytkin rahaa on käytetty, mutta kaikki valmennuksesta junioripelaajiin on järjestelty viisaasti, sillä nyt uskoa ja luottoa omiin tekemisiin on enemmän kuin yllin kyllin. Ja ainakin enemmän kuin medialla...
Yllätyksistä suurin tapahtui kuitenkin maanantaina. Nimittäin yllätyshän maanantainen Bluesin voitto Jokereista toden totta oli, sillä kukapa olisi espoolaismafian ulkopuolelta rohjennut sanoa ennen maanantaita, että "Blues lyö Jokerit tänään maanrakoon, ja komeasti". Fakta kuitenkin on, että espoolaiset olivat täysin selätettyjä sunnuntain katastrofaalisen pelin jälkeen - jostain syystä mattotuomari ei vain vielä viheltänyt peliä poikki.
Tosin tuomarin huomaamattomuus oli Bluesin onni: nyt puolestaan Jokerit on selätettynä, ja pelin henki on se, että Jokerien on nyt jollain ihmeen ilveellä kammettava itsensä takaisin matosta. Muuten Blues on selkeä ja ainoa vaihtoehto finaalivastustajaksi Oulun Kärpille.
Välieräsarjan avainkysymys onkin nyt selvä: Soiko Blues tästä eteenpäin Lauri Tähkä & Elonkerjuu yhtyettä lainaten Pistoja Syrämmes vai Tuhannen riemulla; bluesin vai äijämäisen rockin tahtiin?
Kysymys on aiheellinen, sillä tähän mennessä pääkaupunkiseudun maanläheisin joukkue on takellellut juuri niillä hetkillä, kun siihen ei olisi ollut varaa - esimerkiksi sunnuntaina. Hetkillä, jotka olisi ehdottomasti pitänyt kääntää joko selvästi tai edes kunnialla Jussi Salonojan oman liigapörssin hyväksi. Esimerkiksi molempiin helsinkiläisjoukkueita vastaan pelattuihin sarjoihin Blues on lähtenyt selkeänä suosikkina, mutta kuinka ollakaan, molemmat sarjat ovat alkaneet tahmeasti haparoiden.
Onko se yllätys?
Joo ja ei. Toisaalta runkosarjan huippujoukkueen pitää pystyä taistelemaan voitoista myös playoffeissa, olivat panokset miten kovat tahansa; toisaalta nuori joukkue kasvaa ja oppii vastoinkäymisten kautta.
Niin, ja siitä paineen alla pelaamisesta: joukkue on nyt hoitanut Helsingin Jokerien ottelupallon jo kaksi kertaa.
Yksin välieräpelien aikaisempia tappioita on Bernd Brücklerin piikkiin turha laittaa, mutta paha helpoista maaleista ainakaan Petri Matikaista on syyttää. Toisaalta tänään, maanantaina ja aiemmin tällä kaudella itävaltalaisvahti on ollut niin vahva, että hän alkaa jopa kolkutella Itävallan ykkösvahdin portteja jääkiekon MM-kisoissa. Toisin sanoen, maalivahtipeliin Blues ei huomenna viimeisessä ja ratkaisevassa SM-liigavälierässä kaadu. Eikä kaadu kyllä mihinkään muuhunkaan, sillä Espoon Blues matkaa ensimmäistä kertaa kiekkohistoriassaan SM-liigan finaaliin.
Huomenna Espoon Blues on siis vahvoilla, mutta kiekkopeli on siitä erikoinen, että nallekarkkeja ei ole jaettu ennen viimeistä pillin tai summerin vihellystä. Sen takia kiekkopeli onkin niin ihanaa, vaikka sitä tosin eivät 50-vuotiaat kukkahattuihin itsensä koristelleet väkivaltaa - eivät urheilua - vastustavat tädit ymmärrä!
Yllätyksistä suurin tapahtui kuitenkin maanantaina. Nimittäin yllätyshän maanantainen Bluesin voitto Jokereista toden totta oli, sillä kukapa olisi espoolaismafian ulkopuolelta rohjennut sanoa ennen maanantaita, että "Blues lyö Jokerit tänään maanrakoon, ja komeasti". Fakta kuitenkin on, että espoolaiset olivat täysin selätettyjä sunnuntain katastrofaalisen pelin jälkeen - jostain syystä mattotuomari ei vain vielä viheltänyt peliä poikki.
Tosin tuomarin huomaamattomuus oli Bluesin onni: nyt puolestaan Jokerit on selätettynä, ja pelin henki on se, että Jokerien on nyt jollain ihmeen ilveellä kammettava itsensä takaisin matosta. Muuten Blues on selkeä ja ainoa vaihtoehto finaalivastustajaksi Oulun Kärpille.
Välieräsarjan avainkysymys onkin nyt selvä: Soiko Blues tästä eteenpäin Lauri Tähkä & Elonkerjuu yhtyettä lainaten Pistoja Syrämmes vai Tuhannen riemulla; bluesin vai äijämäisen rockin tahtiin?
Kysymys on aiheellinen, sillä tähän mennessä pääkaupunkiseudun maanläheisin joukkue on takellellut juuri niillä hetkillä, kun siihen ei olisi ollut varaa - esimerkiksi sunnuntaina. Hetkillä, jotka olisi ehdottomasti pitänyt kääntää joko selvästi tai edes kunnialla Jussi Salonojan oman liigapörssin hyväksi. Esimerkiksi molempiin helsinkiläisjoukkueita vastaan pelattuihin sarjoihin Blues on lähtenyt selkeänä suosikkina, mutta kuinka ollakaan, molemmat sarjat ovat alkaneet tahmeasti haparoiden.
Onko se yllätys?
Joo ja ei. Toisaalta runkosarjan huippujoukkueen pitää pystyä taistelemaan voitoista myös playoffeissa, olivat panokset miten kovat tahansa; toisaalta nuori joukkue kasvaa ja oppii vastoinkäymisten kautta.
Niin, ja siitä paineen alla pelaamisesta: joukkue on nyt hoitanut Helsingin Jokerien ottelupallon jo kaksi kertaa.
Yksin välieräpelien aikaisempia tappioita on Bernd Brücklerin piikkiin turha laittaa, mutta paha helpoista maaleista ainakaan Petri Matikaista on syyttää. Toisaalta tänään, maanantaina ja aiemmin tällä kaudella itävaltalaisvahti on ollut niin vahva, että hän alkaa jopa kolkutella Itävallan ykkösvahdin portteja jääkiekon MM-kisoissa. Toisin sanoen, maalivahtipeliin Blues ei huomenna viimeisessä ja ratkaisevassa SM-liigavälierässä kaadu. Eikä kaadu kyllä mihinkään muuhunkaan, sillä Espoon Blues matkaa ensimmäistä kertaa kiekkohistoriassaan SM-liigan finaaliin.
Huomenna Espoon Blues on siis vahvoilla, mutta kiekkopeli on siitä erikoinen, että nallekarkkeja ei ole jaettu ennen viimeistä pillin tai summerin vihellystä. Sen takia kiekkopeli onkin niin ihanaa, vaikka sitä tosin eivät 50-vuotiaat kukkahattuihin itsensä koristelleet väkivaltaa - eivät urheilua - vastustavat tädit ymmärrä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
